"You tried your best and failed so miserably. The lesson is: Never try." - Homer J. Simpson

torstai 10. huhtikuuta 2014

Eilen oli Suomenkielenpäivä

Jos nyt ihan eilen vietetyn Micael Agrigolanpäivän kunniaksi taas vähän yrittäisi elvytellä tätä bloki muotoista kirjoitus harrastusta. Elikkäs nyt seuraa vähän meidän lauman kuulumisia...

Mervi on taas käynyt kaksi kertaa maa joukkue karsinta kokeessa. Ensin oltiin Lempäälässä missä meni huonosti kuten aina menee Mervillä Lempäälässä. Tälläkertaa ei kuitenkaan nollattu ruutu liikettä niinkun yleensä ollaan aina tehty, vaan nollattiin luokse tulo ja saatiin keltanenkortti kuin Mervi kuullemma karkasi (vaikka mulla on video nauhalla todistus aineistoa ettei se senttiäkään liikkunut.) Vituttaa niin etten vieläkään voi julkaista videota kuin se julkaisu edellyttäisi että joutuisin videon editoidakseni sen katsomaan ja siihen en vielä pysty. Henkilö kohtaisena loukkauksena otin sen ja kyllä taas niin mieleni pahoitin. Oikea oikeus murha oli se!

Sitten oltiin Liedossa minne lähdettiin alle tunnin yö unilla. Niinpä nukuinkin ooppelin taka penkillä melkein koko kokeen ajan ja koska Mervillä oli juoksu aika ja startattiin viimeisenä niin ehdinkin vähän nukkua. Merkka tykkää hiekka pohja halleista ja oli ihan pätevä vaikkakin vähän kuuma... Tämä koe meni vähän paremmin, Merkka pääsi palkinto pallille kakkos sijalle Satsun ja Piupan ja Jessican ja Macin kanssa. Siitä on kuva materiaaliakin todistus aineistona.

Tässä paikallaistuminen nolla koiran kanssa
Seuraamis liike mistä Merkka sai 9.5pistettä
Mervi etsii tunnistus nouto kapulaa
Seisomis liike missä molemmilla urpo ilme
Tässä on video materiaalia kokeesta:


Iloiset tytöt taitavine koirineen
Nytten tänävuonna kun on tuo kevät tullut aikaisemmin kun mitä tavallisesti niin ollaan jo kovasti päästy maasto treenauksen makuun. Meidän haku treeni porukka on jo mukavasti ryöminyt talvi pesistään ja ollaan ihan montakin kertaa viikko tasolla ehditty treenaamaan. Merville olen ottanut pää asiassa treeniä missä se saa ilman lähettämistä itse sillai pelastus koira partiointi tyyliin etsiä ukkoja että se vähän enemmän ajattelisi niitä maali miehiä ja vähän vähemmän minua. Terttu Repolainen on tehnyt joko hajun hakuja tai jopa ihan valmiita maali miehiä. Hyvin motivoitunut ja reipas lapsi mikä tykkää leikkiä ihmisten kanssa. Välillä epäilen ettei se olisi Merkan tytär ollenkaan, vai olisiko adobtio lapsi...

Haku koira tähyää maali miehiä
Jälki reeniä ollaan harrastettu Elinan kanssa. Viimelauantaina ja toissalauantaina treffattiin Lapin kulmalla ja jäljestettiin niinmaan perusteellisesti. Mervillä oli vähän menopäällä niinkun aina talvi tauon jälkeen ja niimpä se nosti ekalla jäljellä vain kolmois ja nelois kepit (oli 4keppiä) ja viimekerralla sähläsi ihan kauheasti ja multakin putosi puhelin minkä Merkka onneksi löysi ja nosti mutta keppejä nousi sitten taas vain 2kpl, nimittäin 2.s ja 4.s keppi...

Dynaaminen jana lähtö
Kovaa vauhtia janalla
Sulavaa liikehdintää metsässä
Palkkana lemppari lelu elikkäs naru pallo <3
Terttu Merkan lapsi teki ekalla kerralla semmoisen suoran muistuttelu jäljen missä oli keppejä 2kpl. Hienosti nosti molemmat. Toisella jäljellä oli kaksi kulmaa mistä selvisi ihan itse ja kolme keppiä mistä valitettavasti ei viimeistä huomannut... Harminpaikka mutta silti Tertun keppien nostamis prosentti on tällä hetkellä paljon parempi kun äitillään millä se on tällähetkellä vain 50! Tertun prosenttia en osaa laskea mutta niin hän se on että jos on kieli oppi ja oikein kirjotus asiat näin hyvin hanskassa niin ei voi omata hyvää lasku päätä!

Tepan kaa jälki mettässä
Keskittynyt pieni jälki koira
Esine ruutuakin ollaan tottakai harjoteltu. Mervi on mennyt kivasti mitä nyt tapansa mukaan etu esine tuottaa brobleemia kun on niin kova vauhti päällänsä... Mutta pää asiassa hyvin nousee esineet Mervin toimesta!

Toinen niin motivoitunut <3
Pehmo sydän löytyi <3
Tepakin on päässyt tietenkin esine ruutuilemaan... Ollaan tehty niin että Elina on näyttänyt esineitä. Hyvin se pikkuinen Terttukin hakee tavaraa metsästä <3

matka puhelin kotelon löysi Terttu
Ja Emmikin pääsi ottamaan yhden esineen. 

1:hdellä pistolla nousi Emmin esine
Ja pitihän se tietenkin se virallinen ryhmä kuva ottaa... 

Onni on kivat kaverit <3
Ja tokoakin ollaan kyllä treenattu... Mervillä ja Tertulla on ollut kunnia päästä REM'in pentueen pentu treeni treffeille kuokkimaan, jonka lisäksi ollaan käyty tutulla Kuvolan Kahvi huoneella ja ihan ulko kentällä! Ja Hauis järvellä missä olen päässyt ihailemaan Varma Merkan pentua. 

Mervi on käynyt viellä 2-kertaa Laioksen hoidettavana Riihi mäellä. Nyt alkaa onneksi olemaan jo kieroontumat ja jumittamiset mennyttä elämää ainakin tälläerää. Noin vauhdikkaalla elämän tyylillä voi kuitenkin olettaa että aina sattuu ja tapahtuu joten pitänee säännöllisin väli ajoin käydä tsekkauttamassa Mervin vointia. Mervi on kyllä mielellään käynyt Laioksen taika käsien hoidettavana ja ihan häntäheiluen on aina ovella odottamassa että pääsee hoidettavaksi :)

Kyllä näin Suomenkielen päivän kunniaksi voisi taas yrittää yllä pitää tiheämpää blokin päivitys tahtia. Vaikka ei meille nyt niin ihmeitä tapahdukkaan. On se kuitenkin kiva ja tärkeä pitää tätä kirjotus tatsia yllä kun kuitenkin L:llän kirjotin silloin yli oppilas kirjotuksissa äidin kielestä ja sitten kuitenkin yli opistossakin sitä Suomenkieltä olen opiskellut. Ettei mene kieli taito hukkaan niinkun kaikki muu mitä olen opiskellut koti ja ulko maalaisissa yli opistoissa. Kuullostaako siltä että olisin katkera? No niin olenkin, katkeroitunut keskiikäinen akka kenen ainoa elämän sisältö on koira harrastus.

Kuvat:

Toko kisa kuvat: Sirpa Saari (palkinto kuvan ottajaa en tiedä)
Toko videon kuvaus: Katja Kiviaho
Maasto kuvat: Elina Niemi

6 kommenttia:

  1. Kyllä olet kivasti alkanut saamaan noita yhdys sanoja ja muut kieli oppi juttuja kuntoon. Ymmärtää paljon paremmin noita teidän edes ottamuksiannekin. Teidän taholta on tehty hyviä treenejä näköjään. Hauskoja kevät päiviä!

    VastaaPoista
  2. Vitsi mitä ponnisteluja olet varmasti joutunut näkemään,jotta teksti olisi näin sujuvaaluettavaa. minulla kuin meinaa lähteä tukkapäästä kun lukee yhdys sana virheitä.

    peeäs. onko sun saappaat vuorelliset vai oletko päässyt jo kesä ajan vaatetukseen vuorenkin suhteen? ;)

    tee. Ansu

    VastaaPoista
  3. mÄ kans ajattelin että nythän tätä ymmärtää kun oot tsempannut noin mukavasti ton kieli opin kans vaikka kai tässä itselläkin ois petrattavaa kun ne koulu ajan opit niin unohtuu.. tossa yhdessä netti visassakaan en muistanut että millainen sija muoto se komitatiivi olikaan.

    Mutta mukava lukea taas teidän kuulumisia!

    VastaaPoista
  4. Olipa todellinen päivän piristys tämä blogi tekstisi. Ilolla ja nautinnolla luin alusta loppuun, ja ihan ääneen naureskelinkin. Kiva oli teitäkin nähdä siellä meidän pentu päivässäkin.

    T:Kati, Into, ja Taito

    VastaaPoista
  5. Vuorellisista kengistä meni pohja halki joten kera kumi saappaiden ollaan tarvottu. Mutta takissa sensijaan on kyllä vielä vuore kun on ollut niin kolea sää!

    Kati: On pari ihmistä keiden mielestä tässä textissä ei ole mitään erillaista muihin kirjotuksiin verrattuna!!!!1

    VastaaPoista
  6. Glad att jag hittade ännu en bra träningsblogg!
    //En finska i Sverige!

    VastaaPoista