Kesäaikaan vaan olo makeeta on

Siis vittuileeko tuo luontoäiti vai mikä juttu tää on? Siirretään kellot kesäaikaan, aamulla katsot ikkunasta ja siellä tulee vaakasuorassa lunta. Ja sitä sitten jatkuu iloisesti koko päivän. Onneksi aito pessimisti ei vie lumikolaa kesäteloille ainakaan ennen juhannusta (ja juhannuksenakin se ajattelee, että mitä sitä nyt enää poies viemään, kohta sitä saadaan taas, sitä taivaan valkoista kuonaa. Elämme ikuista talvea. How cool is that.)

Koiratkii tykkäävätten

Ehdittiin onneksi hakutreenikausi korkata, kahdet treenit jopa. Wuhuu. Lauantaina oltiin Lahden suunnilla taas pitkästä aikaa ja Mervi otti - myös pitkästä aikaa - ihan rataa. Se teki alkuun hyviä pistoja, paitsi etteivät ne olleet tarpeeksi syviä. Tai siis kepeästi olivat sen 50 m puoleensa, mutta jos rata on ainakin sen 80 m per puoli niin ei se ihan riitä. Jouduin siis pari ensimmäistä pistoa uusimaan, mutta Mervi kesti sen hyvin. Pitkästä aikaa oli enemmän kuin kolme henkeä treeneissä ja niinpä keskilinjallekin liikeni ihmisiä, ja sekin Merviä selvästi häiritsi. Siis häiritsi niin, ettei se metsästä tullessaan niin katsonut että missä minä olen, kunhan juoksi sieltä vain jotain random-ihmistä kohti. Ja kun niitä ihmisiä käveli siinä k-linjalla sinne tänne. Ihan kivasti kuitenkin teki hommia ja löysikin, ilmaisu-suorapalkka-ilmaisu. Terttu teki ihan vain suoraanmenoa, täytyy nyt senkin kohdalla asennoitua siihen, että vähän poistuu mukavuusalueelta eikä jää junnaamaan. 

Ehdittiin kivasti vielä ottaa kierros ilmaisuja. Mistä puheen ollen Tepalla meni tassu taas vaihteeksi sinne rullan ja pannan väliin, tosin vasta mm:n kanssa leikkiessä. Käykö tässäkin nyt niin, etten saa sille norskia "asennettua"? Ja tämän harmittavan takaiskun musertavuus konkretisoituu siinä, että nyt vasta tajusin, että voin tuunata rullaa peittämällä sen ruman työmiehenoranssin jollain Tertulle mieluisan värisellä teipillä :-( Joo, tiedän, oikea oppikirjaesimerkki first world problemista, mutta yrittäkee ymmärtää, kun on näin upea ja täydellinen elämä, niin tuollaisetkin pikkuseikat saavuttavat odottamattoman massiiviset mittasuhteet. Niin, ja koko treenin ajan satoi vettä ja oli kylmä. Vali vali.

Hakutreenien jälkeen käytiin pikaiset sumpit ryystämässä ja itseämme lämmittelemässä ja siitä matka jatkui Korkeavireelle tokoilemaan. Mervi oli vaihteeksi ihan kiltti, se meni ruutuun (joka olis samassa paikassa kuin silloin kun se kosahti), vaikka sitä yritettiin rouhaista matkalla. Luulen, ettei se edes huomannut sitä. Teki myös tunnaria ja ohjattua ja hyppynoutoa vinoilla heitoilla ja sitten seuraamista, joka nyt ei ehkä ihan siinä kuosissa ole, jossa se on ollut silloin kun ollaan tosissaan hampaat irvessä treenattu, mutta yllättävän siisti. 

Toveri makaa kovalla ja kylmällä betonilla. Minutkin oli käsketty ho-
meisen vanhan mattorullan päälle, mutta elämä on täynnä valintoja.

Terttuli teki vähän avoimen liikkeitä liikkuroituna, hyppyä, kaukoa, jotain jääviä, noutoa. Välillä vähän jotain isojen tyttöjen temppuja kuten ruutua ja tunnariakin, paikallaanmakasi ja istui (ja kokeili että saako siinä mennä maahan jos on tylsää - kuulemma ei). 

Jaakko ja Terttu käyttävät aina hyväkseen muunrotuisia vieruskavereita,
mutta kyllä nää valkkaritkin on jo niin nähty.

Eilen sunnuntaina olikin sitten Terttu Marjatan toko-koe Kouvolassa. Vaikea on päästä kokeisiin ja tuo oli ainoa vaihtoehto siinä mielessä, että jäsenillä oli etuosallistumisoikeus. Ja onhan Kuvola suhtiinsa lähellä, että eihän siinä mitään. Vaikka Tertun AVO-luokka alkoi vasta iltapäivällä, halusin heti aamusta lähteä katsomaan EVL:aa. Jotenkin tosi vaikeaa käydä kokeissa uuden koiran kanssa kun ei ole mitään rutiinia! Ei oikein tiedä miten optimaalisesti valmistuisi kehään, mitä kandee tehdä ja mitä ehdottomasti ei. (Tosin Mervin kanssa en ehkä vieläkään tiedä...) Päädyin sitten pikku lenkkiin, saivat juosta Mervin kanssa kunnolla, sitten sisään halliin, jossa Terttu härvelsi ihan onnessaan kuten vain Terttu osaa, sitten autoon, sitten vähän pientä lämmittelyä ja leikkiä ja takaisin halliin ja siinähän Terttu rauhoittui selälleen makailemaan ja ajattelin,etten saa sitä edes hereille... Terttu oli avoimen eka koira, tuomarina oli Harri Laisi ja liikkurina Harri Laisin vaimo. Liikkeet vähän eri järjestyksessä kuin tavallisesti. Terttu teki ihan omatasoisensa suorituksen, se oli niin kovin iloinen pieni koira ja sai 183 pistettä ja näin ollen myös ykkösen (luokkavoitolla ja kunniapalkinnolla höystettynä). Isojen Tyttöjen Liikkeet, here we come! 

Vaikea uskoa, että mulla on noin hilpeä koira - ja vielä omatekemä?!

Luokanvaihtokahvit Tepan palkintomukista

Äitikoira Mervi kruunattiin kennelpiirimme vuoden TOKO- sekä palveluskoiraksi. Kun minua pyydettiin lähettämään tuloksia, en muistanut, että siitä seuraa niitä kiertopalkintoja. Inhottaa aina kun tulee se hetki kun niistä pitää yrittää päästä eroon ja kukaan ei halua vastaanottaa niitä. Muistan sen yhdenkin kerran, kun mulla oli PK-piirinmestispytty ja ne seuraavat mestikset oli seuraavana päivänä ja minä olin lähdössä leirille ja ajelin ympäri seutukuntaa koko illan sen hemmetin pölynkerääjän kanssa ja yritin soitella ympäriinsä ihmisille että ottakee ottakee.

Nyt(kään) ei oikein juttu luista (ts. jutunjuurta ei vain ole), joten loppuun vielä pari valokuvaa viikon varrelta.

Mulla on räkälimppi ohimolla...

...koska mun oma äiti sylkee mun päälle.
Mokomakin vanha laama.

Mervin pehmeä puoli vol.2: lempitytär pääsee kainaloon yön hiljaisina tunteina

Mee ny hemmetin kuuseen sen kameras kaa...

Tokoa, nenäjuttuja, Tertun pennut ja muita kuriositeetteja

Olen ihan otettu, että moni on pyytänyt blogin päivitystä. Sellaisetkin, joiden en edes tiennyt tätä lukevan. *punastumio* Mitään maata mullistavaa tai sellaista, minkä olettaisin ketään kiinnostavan, ei kyllä ole tapahtunut. Jonkun verran ollaan treenattu, enemmänkin voisi.

Aika harvoin pääsee näkemään omassa pihassa

Tokoa ollaan tehty taas eri porukoissa. Ollaan Elinan kanssa jopa tosi tosi reippaana oltu  Lahdessa hallilla ennen aamukasia?!! Näistä treeneistä ei jälkipolville ole jäänyt mitään kerrottavaa - mutta kerron nyt kuitenkin. Mervillä kun oli synttärit, päätin että se saa tehdä tosi kivat ja rennot treenit eikä turhia nipoteta. Oltiin meidän hakuporukan kanssa Korkeavireellä. Kolme koiraa treenasi kerralla, ja niinpä sattuikin sillä tavalla, että Riikan Velmun ohjatun kapulat olivat siinä Mervin ruutuunmenomatkan varrella niin, että oikea kapula oli lähes ruudussa ja Mervi teki ruutua. Koska Merkka tietää, ettei niitä kapuloita saa ottaa, se vähän väisti niitä ja meni ruudussa tosi huonoon paikkaan, vasempaan reunaan vallan. Koska olen rutinoituneesti tiukkapipomoodissa Merkan kanssa treenatessani, otin liikkeen uudestaan. Tällä kertaa Mervi jäi liian eteen. Sydämen ääni olkapäällä sanoi, että etkö muka muista, sillä on synttäritreenit ja kaikki piti olla kivaa ja onnistua (ja jotkut ihan alvariinsa treenaa silleen...?! Ei ummarra mervinomistaja tämmöistä...). Se pieni järjen ääni yritti toisella olkapäällä piipittää, että nyt ei kyllä Mervin kanssa noin voi tehdä ja että kandeisko nyt ajatella, mutta se paljon kovempi sydämen ääni vain huusi korvaan, että synttärit, kivaa, hyvä mieli, onnellisuutta, positiivista energiaa, rauhaa ja rakkautta. Järjen ääni tyytyi hiljaa mutisemaan, että noh, niin makaa kuin petaa. Ja hyväksyin sen vähän sinnepäin -ruudunpaikan.

Sitten otettiin ohjattu, jossa Mervi päätti ottaa keskikapulan. Se ajatteli, että jos nyt ruudussakin saa mennä ihan mihin tahtoo, niin kai nyt kaiken logiikan mukaan ohjatussakin saa ottaa just sen kapulan minkä haluaa. Ja me väännettiin. Ja väännettiin. Pelkäsin jo, että halliaika loppuu, että pitääkö mun synttäreistä huolimatta vallan suuttua... Mutta kai se Mervkin sitten tajusi, että on ehkä vähän överiä nyt kyllä yrittää sitä keskikapulaa (ehkä kymmenen yrityksen jälkeen, mutta kuitenkin!) ja päätti sitten hakea sen oikean, mutta rynnisti kapulalle ja antoi sille kyytiä hallin peräseinään asti, lähti tuomaan sitä minua kohti, mutta pudotti matkalla ja päätti itse vauhtipalkata itsensä jossain mun takana maassa makaavaan leluun. Jeskamandeera. Ja minä vain nauroin.

Seuraavat neljä tuntia maksettua, kallista halliaikaa käytinkin sitten Mervin kanssa ruudun paikasta neuvottelemiseen. Se järjen ääni yritti näsäviisastella jotain tyyliin niin makaa kuin petaa ja minkä taakseen jättää jne., mutta meinasi kyllä vallan epätoivo iskeä. Oikeesti, yhden kerran katsoin läpi sormien vähän... Vaati valehtelematta satoja toistoja, että sain Merkan uskomaan, että kyllä nyt on ihan pakko mennä sinne minne on aina ollut pakko mennä. Ja kyllä (kukkahattutädit lopettaa lukemisen tähän - tai jatkaa omalla vastuulla) ihan pannasta raahasin sen aina oikeaan kohtaan ja aina se itsepintaisesti meni sinne vasempaan sivuun tai vaihtoehtoisesti etureunaan. Kerran, se taisi olla kolmas treenisessio, se ihan vahingossa meni oikeaan paikkaan ja kun sanoin sille, että no niin, nyt olit toosi toosi taitava ja olin heittämässä namia siitä, Mervi katsoi minua hyvin haastavasti suoraan silmiin ja astui pitkällä ristiaskeleella sinne fucking vasempaan reunaan. Oli ihan, että jaa, mä oon tässä nyt tuntikausia vääntänyt ja ihan kokonaisen kuivahtaneen Frolicin meinasit palkaksi antaa?! Kolmen tunnin työstä?! Gimme a break (ts. ball)! Ja sen jälkeen vielä ainakin tunteroinen väännettiin... Mutta minä voitin! 

Tarja Martinpuro seurasi yhtenä keskiviikkona tätä meidän vääntöä, ja seuraavana keskiviikkona kun taas treenattiin, niin sanoin että Merkka ottaa kokonaisuutta, neljä liikettä ja Tarja saa päättää mitkä. No, sehän päätti että aloitetaan ruudulla, ja niinhän me aloitettiin ja ihan pientä voitonriemua tunsin kun Tarja varmaan ajatteli, että kattotaas miten tytön käy ja minä vain pokkana lähetin Mervin sinne ruutuun ja se yhtä pokkana meni sinne ja tehtiin liike loppuun ihan kuin se olisi ihan pässinlihaa :-D Mutta että kyllä minä joskus toivoisin vähän helpommalla pääseväni. Mutta samalla mun täytyy kyllä ihailla vähän tuota Merkka-Petterin asennetta. Kyllä sillä on pokkaa. Ja mitään et kyllä ilmaiseksi saa. Eikä aina tartte olla kivaa. Jotenkin sopii mulle kun tää elämä muutenkin on sellaista kivireen vetämistä. Olisihan se nyt ihan epäloogista shaibaa että edes se mukavaksi ajanvietteeksi tarkoitettu koiraharrastus olisi iloista ja rentouttavaa...?!!! (Terttu tosin yrittää lanseerata tätä ajatusmallia, mulle tulee varmaan kaiken muun kuuppahäikän lisäksi vielä jakomielitauti noiden kanssa...)

"Tämä asia painetaan sitten villasella. Villasella painetaan. Sormien läpi katsotaan tätä sitten. Koirana veräjästä pääsen minä tästä. Veräjästä singahtaa koira ruutuun. Villaisella painettu koira. Sormien läpi näkee sen villasella painetun koiran kun se menee sieltä veräjästä ruutuun. Villakoira menee. Sen näkee sitten silmällä siitä. Ei nääkään lääkkeet toimi. Kaikki lääkitys on ihan puhdasta scheissea. JUMALAUTA!"

Mä kyllä kiltisti tepastelen mihin mamma käskee

...siitä kun voi saada vaiks lelun :-)

Hakutreeneihin tuli pikku huilitauko kun sitä lunta vain tuli ja tuli ja tuli. Otettiin sitten ilmaisuja kentällä ja vähän metsässäkin, ja ihan oikeiden hakutreenejen pariin päästiin taas viime viikolla. Voi että oli tytöt innoissaan. Mervihän ei ole treenannut mitään hakuun viittaavaakaan (ilmaisut kentällä toimisivat sille kyllä varmaan ihan kivoina nostatustreeneinä, mutta... Ei ehkä mitään järkeä. Tosin ei meidän touhuissa ehkä muutenkaan ole... kts. yllä.) Siihen nähden Merkka pelitti kyllä ihan kivasti. Ihan perustreeni kolmella löydöllä, joista kahdessa ilmaisut ja viimeisellä suorapalkka, ainoa isompi virhe oli että oli hyppinyt Elinan päällä ekalla löydöllä ennen rullan ottamista. Terttu oli sitten kyllä melkoisen kuriton. Se oli ihan teiniasenteella päättänyt, että hän kyllä tietää missä se ensimmäinen maaimies on, ja kun se ei ollutkaan siellä, hän sitten juoksenteli etsien sinne tänne, ei totellut huutoja, päätti sitten ukon löydettyään että kun nyt tällä puolella ollaan niin hänpä tarkastaa tämän koko alueen tämän puolen nyt samalla eikä meinannut tulla pois vaikka kuinka huusin. Vähän otin tukasta kiinni ja sanoin, että on nyt kerta kaikkiaan hyi, mulla on jo yksi vaikea hakukoira, Tertun pitää olla se helppo ja kiltti. Sitten Terttu oli ihan, että aijjaa, sori, ja meni niin hienosti lopputreenin.

Noilla korvilla on kyllä turha yrittää mitään
"mä en kuullu" -juttuja

Jes, tästä se taas alkaa, se idioottihaukku ja mamman itkettäminen!

Vähän ovat enempikin tytöt päässeet nenähommiin kun aloitin geokätköilyn. Ensin ihan sattumalta semmoinen purkki, jolla oli käyty 3 päivää aiemmin sattui Tertun nenään, se oli ihan, että hei mamma täällä on joku juttu ja kehuin sitä toki vuolaasti. Sen jälkeen varsinkin Mervi on kunnostautunut kätköpurkkien löytäjänä. Hämmentävintä siinä on se, että kun se näkee, että rupean jossain metsän siimeksessä gepsin kanss pyörimään ja mutisemaan, että jossain täällä, se usein menee suoraan purkille, että tätä varmaan etsit. Ihan vapaaehtoisesti, ilman käskyjä, vain, koska se tietää mitä haluan. Hahaa, nyt se on paljastettu, se Mervin salattu, pehmeämpi puoli. Ja joka kerta ajattelen, että pitää muistaa ottaa jotain herkkuja mukaan että saa palkattua kun jotain löytävät, mutta tähän mennessä ollaan siis vain menty näin: 

Oikeastaan kaikista hämmästyttävintä on, että viimeiset kaksi purkkia ovat olleet lumen alla koko talven, viimeksi niillä on käyty viime vuoden marraskuussa. Pistää kyllä vähän miettimään, että jos koira löytää ne sen kummemmin aktiivisesti etsimättä (silleen ympäriinsä pyörimättä ja sniff-sniff-sniff-haistamatta) lähes neljä kuukautta paikoillaan maannet kovamuoviset/metalliset purkit, niin ei nyt luulisi olevan ihan oikeesti nyt kovin hemmetin vaikeaa:

Vissiin tätä etit?!!

a) löytää sieltä 100 x 100-300 m:n hakuradalta 3 kpl 40 - 120 kg hengittävää, hikoilevaa jne. ihmislihaa, jotka just on sinne menneet;

b) löytää sieltä 50 x 50 m:n esineruudusta kolme sinne justiinsa vietyä kohtalaisen kokoista käyttöesinettä, yleensä semmoista materiaalia, johon ihmisen ja edellisten koirien haju vieläpä aika hyvin tarttuu;

c) muutaman ihan reilun kokoisen puisen tunnarikapulan joukosta sen yhden ainoan, jota se oma ohjaaja (jota haistellaan enempi/vähempi 24/7) klähminyt jännityksestä hikoilevilla käsillänsä. 

Ja onhan näitä nyt muitakin; jälkikepit, tarkkuusesineet jne... Toki työtapaturmia sattuu aina, mutta ihan rehellisesti omien koirien kohdalla kyse on kyllä varmasti ainakin 90 prosenttisesti siitä, että ne on väärässä vireessä kyetäkseen suoriutumaan hommasta. Ja Mervin kohdalla se tarkoittaa liian korkeaa virettä, Tertulla ehkä enemmän sitä, että se ei ole satavarma, mitä siltä odotan. Eli väärin koulutettu, ei jatkoon. 

Minä ihan itte löysin! 

Haussa se ainakin Mervin kohdalla on selkeästi sitä, että se suorittaa niitä pistoja mulle. Sen mentaliteetti on aina ollut, että ukot nostetaan, jos ne kohdalle osuu. Aiemmin niihin siis melkein joutui törmäämään, että Mervi ne nosti, nykyään se jo hajun saatuaan jää tarkentamaan ja etsimään, mutta tuo - mitenkä sen nyt sanoisi - hallinnan ja itsenäisen työskentelyn tasapaino on siltä täysin hukassa, vaakakuppi kallistuu täysin sinne hallinnan puoleen. Oikeesti on tosi tosi hämmentävää, että justiinsa Mervin kaltaisella koiralla asia on näin, loogisempaa mun mielestä olisi, että Mervi olisi sellainen reikä päässä mamman käskyistä välittämättä ukot vaikka kiven silmästä nostava jyrä, mutta ei. Tämä hakujuttu on kummallinen kupru sen luonteessa kun se tuntuu niin päinvastaiselta sen muihin luonteenpiirteisiin ja harrastusominaisuuksiin verrattuna. Ja tämän kun opin ymmärtämään, oli maito ns. jo kaatunut. 

Sitten kun vertaa esim. Maireen tai Emmiin, mutta varsinkin Emmiin, nämähän ovat hälyryhmän pelastuskoiria evp., niin niillehän tärkeintä on aina ollut se, että se ihminen löytyy, tyylillä ei väliä. Saa jäljestääkin ja joskus se on jopa suotavaa. Kun paljon tekee partiointia ja ne lähetykset on vain siksi, että haluaa nyt ihan vain tuon ja tuon paikan tarkistaa, niin veikkaan, että koiraeläin oppiipi ihan itsekseen etsimään niitä alueita aika kattavasti. Näyttäväähän sellainen meno ei välttämättä ole kun jaksamisen kannalta vauhtia on vähempi, mutta myös se mielentila on vähemmän suorittamista ja juoksemista, enemmän sitä etsimistä. Siis nämä nyt ei oo mitään yleistyksiä, ihan omien koirien kautta reflektoin näitä juttuja. Itsepäinen ja sitkeä pitää olla ja minä ainakin olen treenannut sitä, että jos koira on hajulla ja huudan sitä kuinka lujasti, niin pois ei tulla. Ja se koirahan voi olla hajulla (esim. jäljestäessään) jo aika kauan ennen kun se varsinaisesti löytää mm:n. (Toki mulla on aina ollut se "turvasana" jota totellaan viivana vaikka löytyisi mikä Kiinan keisari sieltä mettästä, mutta nuo tavan huutelut.) Niinpä Emmi, joka on mun koirista selkeästi ohjaajanöyrin ja "kiltein" (no ok, Terusta saattaa tulla yhtä kiltti), oli just sellainen hakukoira, joka ei turhille tyhjille uponnut (sain sen PK-hakua silmällä pitäen opetettua tekemään tyhjiä, mutta ne näytti just siltä, että muodon vuoksi vähän koukkastaan), mutta sitten hyvin itsenäisesti ja pistojen laatikkomuodoista välittämättä nosti niitä ukkoja ties kuinka kaukaa mun huudoista välittämättä. PK-kokeessa se viisi minuuttia koiran poissaoloa ja täydellistä huutoihin reagoimattomuutta on btw. aika hemmetin pitkä aika. Varsinkin jos koko rataan meni se kahdeksan minuuttia... Mutta huomattavasti helpompaa on yrittää vääntää itsenäisestä, vain maalimiehiin fokusoituneesta koirasta jonkinmoinen hakukoira kun koirasta, jolle se keskilinjan itkevä muija ja ne suorat laatikkopistot ovat tuhat kertaa tärkeämmät kuin ne aina samat itsensä sinne maastoon hukkaavat uuvatit. Olkoonkin, että niillä on pallot.

 Tarinan opetus? Tepa on saanut vähän enemmän vänkyräpistoja ja pientä ylisitkeää etsimistä anteeksi kuin äitikoira. Minä luulen (tai no ainakin uskon ja toivon), että meidän yhteistyö ja suhde ihan muualla kuin hakumetsässä auttaa saamaan sen "ruotuun" jos siitä ihan kuriton tulee.

Sitten otsikon kolmanteen aihealueeseen: Päivisin Tertulla ei ole aikaa mihinkään kotileikkeihin, mutta öisin sen äidinvaistot heräävät ja jossain vaiheessa se hipsii sängystä hakemaan vauvansa nukkumaan. Se tekee sen ihan hipihiljaa, mikä sinänsä on aika kunnioitettava suoritus, koska tuo punainen vauva päästää hirveän äänen kun siihen vähänkään koskee. Yleensä huomaan vauvojen sänkyyn ilmestymisen siitä, että käännyn unissani ja lysähdän sen punaisen päälle, ja siltä pääsee kauhea rääkäisy. Se taas herättää Emmin, jolla on hirvittävä fiksaatio siihen Tertun punaiseen vauvaan, mulla on jopa video, kun se rökittää sitä, mutta en nyt julkaise sitä koska a) en tiedä missä se on b) kyllä Anja Eerikäinen haudassaan kääntyisi kun noin pahoinpidellään toista pientä. Terttu yrittää sankarillisesti puolustaa pieniään, koska siniseltä pikkuiselta Emmi on jo syönyt puolet jaloista. Minä sitten kyllä lopetan moiset nukkeleikit ja kerään vauvat pois ja Terttu tyytyy hoivaamaan Ninniä.

Toinen on liikuntavammainen ja toinen ilmeestä päätellen ehta vajukki

No tää sit niinku hoivais tätä sit

Tänne ei mitään haisevia mummoja huolita, mee muualle!

Minusta ei kukaan tykkää, aina jätetään ulkopuolelle :'(

Sellaista se, elämä peräkylillä.