"You tried your best and failed so miserably. The lesson is: Never try." - Homer J. Simpson

perjantai 3. elokuuta 2012

Ällöä

Alkuun reportaasia Peräkylän pessimistein (ällö)positiivisuustreeneistä ja loppuosa muuten vaan ällöä. Eli jos nouseepi helposti vihreä sylki ylös kurkkua pitkin niin tämä postaus kannattaapi ehkä oman mielenrauhan vuoksi jättää lukemati.

Eli tänään sitten Elinan kanssa treenattiin ihan asenteella voimalaitoksen kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa miljöössä (siellä on kuvattu Suomi-filmin klassikoita kuten legendaarinen Rosvo-Roope, kaksi kolmesta Tukkijoella -elokuvaversiosta sekä dramaattinen Koskenkylän laulu, jota purkittaessa Tauno Palo melkein siirtyi taivaallisille valkokankaille kuohuvan kosken pyörteisiin molskahdettuaan).

Itse treenit sujuivat leppoisissa tunnelmissa, kaikki meni jokseenkin nappiin, paitsi ruutu, jossa Mervillä oli oikea paikka hukassa, seuraaminen ja kaukot, joissa hänellä oli oikea tekniikka hukassa ja idari, jossa mulla oli oikea tekniikka hukassa. Eikä myö muuta sitten taidettukaan ottaa. Paitsi ohjattu, joka oli ihan ookoo. Mutta hienosti ja varsin harmoonisen mielialan vallitessa saimme treenit vedettyä läpi lopun teoriaosuuteen asti. Elinastakin on viime aikoina tullut niin pelottavan positiivinen. Joka treeneissä ja lenkillä hän löytää ainakin yhden neliapilan ihan noin vain.

Ja nyt siihen vielä ällömpään osuuteen. No, minullahan on hännätön kissa Elfriede-Kitty (josta eläinlääkäri on kirjoittanut mm. antaa mentaaliselta statukseltaan jälkeenjääneen vaikutelman), tuo tuki- ja liikuntaelinvammainen luojanluoma. Muut kissat, varsinkin itämainen ihme Lilifee, kiusaavat häntä joskus. Ja Kitty-paralla - kuten emännälläänkin - menee stressistä vatta sekaisin. No tässä muutama päivä takaperin Lilifee oli päässyt Kittyä (tai Shittyä, kuten häntä näinä ripaskapäivinä leikkisästi kutsun) vähän kiusimaan, mistä syystä Kittyllä meni sitten pakki sekaisin. Ja koska hän on vähän vammainen, hän ei pysty täydelliseen sisäsiisteyteen (ts. pissii ja kakkii vähän sinne sun tänne), eikä myöskään vammaisen selkänsä kanssa henkilökohtaisesta hygieniastaan huolta pitämään. No, koska Kitty ei myöskään ole kauhean liikkuvainen yksilö, hän nauttii etuoikeudesta ulkoilla puutarhassa mielensä mukaan, koska ei mihinkään kodin välittömästä läheisyydestä poistu. Siksi hän toissa päivänäkin ulkoili riemumielin, onhan se rentouttavaa istuskella leppeässä auringonpaisteessa lintuja ja myyriä vaanimassa.

Illalla sitten otin hänet pyllypesulle, olin koko päivän jo katsellut, että liekö vatta nyt ihan enemmänkin kipeä, koska kovin oli vaisu ja apea tuo tavallisesti kovin puskeva ja kehräävä kissa. Takaliikkeensä vaikuttivat huterilta vallan. Pelästyin jo, että nytkö hän halvaantuu, koska ristiselässä hänellä on melko mojova epämuodostuma. Ennen pyllypyykkiä laitoin hänet vielä hiekkalaatikolle, ja Kitty oli niin vaisu, ettei pysynyt siinä edes jaloillaan. Ajattelin, että otan hänet huomenna töihin mukaan, jos on aamulla vielä yhtä nuupahtanut. Pesulla ajattelin, että karvaa neidistä lähtee jonkin verran, joten harjaanpa hänet nyt vielä ennen nukkumaanmenoa. Vedin karstalla pari kertaa selkää pitkin ja katsoin, että mitä ihmettä siinä liikkuu (no nyt viimeistään kannattaa lopettaa lukeminen, jollein Polanskin Inho ole lempileffasi), ja koko karsta kuhisi aivan tuhannen täynnä iljettäviä kärpäsentoukkia. Multa lensi karsta yön pimeyteen ja huusin sellaista oksennuksen- ja itkunsekaista ulinaa, mitään niin kuvottavaa en kyllä ihan hetkeen ole kokenut. Ihan paniikissa yritin sitten nyppiä mouruavasta ja sähisevästä kissasta niitä matoja, oksennusta niellen. Yksin en siinä illan pimetessä voinut enää muuta tehdä kuin pistää kissan kylpyhuoneeseen aamua odottamaan.

Aamulla Kitty oli aivan flaati. Töissä hänet rauhoitettiin ja karvat ajeltiin selästä ja peffasta laaja-alaisesti. Hänellä oli selässään kaksi reikää, joissa madot herkuttelivat yrittäen syödä kissa parkaa elävältä. Todennäköisesti Lilifee oli saanut hänelle pari kynnenjälkeä selkään aikaiseksi, sitten se haiseva kakkapylly ja a vot, kärpäsillä oli elämänsä bileet. Madot pestiin pois, haavat tuoreistettiin ja ommeltiin. Sitten vain Kitty tippaan ja kipulääkkeet ja antibiootit päälle.

Kitty pieni sairastaa

Nopeasti se Kitty siitä alkoi elpyä - kun lääkäritäti Pia häneltä yritti ottaa tippaa pois, hän yritti karata ja kun Pia asettui hänen esteekseen, niin iski kaikin voimin kinttuun kiinni. Kotona sitten vielä putsasin ja voitelin haavat (onneksi Kittyllä on tuon vammansa takia tunnottomia alueita takaselässä...)

Tänä aamuna sitten "Näin annetaan kissalle tabletti, osa 1". Antibiootti on makutabletti, siksipä ajattelin, että no, mie vain annan sen Kittylle, joka kiltisti nielee sen. Virhe. Kitty kyllä kiltisti otti tabletin, imeskeli sitä hetken ja sylki taas ulos. Olin jopa vallan maksamakkaraa ostanut kyytipojaksi, mutta ei. Poskesta toiseen muljutti tablettia, mutta sylki pois. Sitten rupesi olemaan jo vähän kiire töihin, joten sanoin, että nyt vain suu auki ja lentokone tulee. Virhe. Kitty iski hampaat mun sormiini niin, että tähdet säkenöi silmissä. Keskisormesta puri ihan kynnen läpi ja palan pois, etusormeen tuli pienempi, mutta sitäkin kipeämpi haava. Eli nyt on sitten antibiootit kummallakin. Mun toinen sormi on tunnoton, toinen muistuttaa lähinnä mustaamakkaraa, sitä pakottaa ja se on kivikova. Iltalääkkeen liuotin pieneen vesimäärään ja pistin ruoan sekaan.

Ei ehkä ihan maailman kaunein kissanpeffa

Että näin täällä tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti