"You tried your best and failed so miserably. The lesson is: Never try." - Homer J. Simpson

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Pentutreffejä ja leireilyä / Puppy meeting and camp

Viime viikonloppuna suunnattiin ooppelin nokka kohti Hartolaa ja Kunkkulan koirakeskusta, jossa tänä vuonna järjestettiin Tending-leiri. Lauantai-aamuna oli pentutreffit, joihin saapuivat ilahduttavasti kaikki Mervin Suomen-nököt. Ja ai että ne olivat taitavia, reippaita ja ihania <3

Merkka treenasi EK-ryhmässä ja oli varmaan maailman onnellisin pieni koira, kun sai tehdä niin paljon osa-alueita :) Lisäksi se pääsi vähän tokoilemaan ja suorittamaan PK-noudot (ja minä harjoittelin kaksikiloisen heittämistä; täytyy tehdä se sääntömuutosehdotus naistenkapulasta...). Terttu pääsi tokoilun lisäksi myös jäljestämään ja hakuilemaan. Ja tietenkin leikkimään siskoin ja veljein kanssa.

Olipa taas mukava leiri, vaikka puitteet olivatkin vähän aneemiset. Toisaalta, kuka sitä nyt kesällä lämmintä vettä suihkusta tarvii, ja jäihän niistä soijanakeista naurettavaa pitkäksi aikaa. Eniten kuitenkin otti pattiin surkeat maastot. Kiitokset erityisesti meidän maastoryhmällemme eli Hanna, Nina, Hanna ja Taina. Ja tietysti Elina.

***
Last weekend we had one of the highlights of the year; Tending-camp. On saturday morning we had a puppy meeting. I was so happy to see all in Finland living puppies, and they were so cute and clever <3

Mummu vähän ilahtui :) / Granny is a little bit happy :)
Priima



Titti 




Varma



Hikka




Jake






Terttu 





Mervi leikkii iskän kanssa / Mervi playing with daddy  
Terttu leikkii vaarin kanssa / Terttu playing with granddaddy 
Kolme sukupolvea: Terttu, Mervi ja Lucky / Three generations
Ylin kuva ja Tertun treenikuvat Maarit Karhu-Teiskonen; alin kuva Gørill Nordve

1 kommentti:

  1. Kiitos mukavasta maastotreenistä sunnuntaina! Olipa hauska treenata ensi kertaa yhdessä!

    VastaaPoista