Hakupainoitteista

Maanantaina aloitettiin treeniviikko reippaasti haun parissa. Haramaantiellä treenattiin, ja mitä näistä treeneistä jäi käteen? Terttu sai viimeiseltä maalimieheltä narupallon ja hetken aikaa sitä ylpeänä kanniskeltuaan lähti juoksemaan miljoonaa pitkin metsää ja jätti sen pallon johonkin pöpelikköön. Treenien jälkeen jäätiin Elinan kanssa sitä etsimään - ei löytynyt, ei sitten millään. 

Kärsiikö katu-uskottavuus uljaana palveluskoirana
jos on näin söpö?

Tiistaina Mervi kävi osteopaatilla, oli nyt huomattavasti parempi. Kaikein kaikkiaan Merkan liikkuminen on nyt parempaa kuin ennen; pyörälenkeillä sen ravi ei ole enää niin töksähtelevää eikä se vaihda laukkaan läheskään niin alhaisessa vauhdissa kuin ennen. Vähän kyllä nolostuttaa, että olen aina sanonut, että se Mervi nyt vain ei ole mikään pitkän matkan ravaaja, kuten ei Emmikään. Noh, jos toinen on jumissa ja toinen selkävammainen, niin eihän sitä ehkä voi edellyttääkään... :( Tästä lähin yritän tarkkailla Mervin liikkumista, niin että ehdin nopeammin reagoida sen mahdollisiin muutoksiin, mutta vaikeaa se on - ei tokikaan siksi, etten huomaisi muutoksia siinä, vaan siksi, että huomaan todella, todella huolestuttavia oireita kaikissa koirissani. Noh, Emmi nyt on ihan oikeasti-oikeasti selkäsairas ja Mairellakin takajalkojen huteruus tullee lisääntymään iän myötä, mutta että olen jo useaan otteeseen ollut AIVAN VARMA, että Tertulla ei ole lonkkamaljoja ollenkaan ym. tosi tervettä hysteriaa... Hyvä esimerkki tästä oli torstain hakutreenien radan tallaus, johon muoriso-osasto osallistui täysin rinnoin. Hirveä risukko, ja Maire vinkaisi, minkä jälkeen parin askeleen ajan ontui toista etujalkaa. Tarkistin, ettei tassunpohjassa ollut mitään, vääntelin jalan ja elämä jatkui. Kunnes maalimiehenä maatessani olin yht'äkkiä aivan varma, että Mairea on purrut kyy. Sieluni silmin näin sen makaavan ooppelin takapaksissa jalka kolminkertaiseksi turvonneena, hengitystiet ummessa, kuoleman kielissä koristen.... Pakko oli kahden koiran välissä mennä toteamaan, että ihan oli mummukoira kunnossa, todennäköisesti astunut risuun tms. yhtä hengenvaarallista.

Keskiviikkona hakuiltiin mastolla Elinan ja Riikka R:n kanssa. Molemmat tytöt olivat hienot; Mervi teki vain yhden "piston" (jatkamme vielä ihan pelkkää hajureagointia) ja Tepa teki yhden hajunhaun, yhden "hups, liina pääsi irti" -piston ja yhden ihan kokonaan valmiin maalimiehen. Riikka oli nyt talvitauon jälkeen meidän kanssa ekaa kertaa treenaamassa, ja myöhän taas Elinan kanssa vähän innostuttiin Wiun ilmaisutreenistä... Ulosanti voi joskus olla vähän töksähtävää (tai kun ollaan puolin ja toisin totuttu sanomaan asiat niin kuin ne on pahemmin kaunistelematta), mutta tarkoitus on aina hyvä. 

Torstaina jatkettiin - yllätys yllätys - haun ihmeellisessä maailmassa. Tällä kertaa taas Haramaantiellä ja Elinan ja Mikon kanssa. Ihmeellistä oli, että Mikko löysi keskilinjalta sen Tertun hukkaaman narupallon, tosin ilman narua. Eikä se taatusti ollut maanantaina siinä! Ja Terttu ihan itse sitten löysi keskilinjan tuntumasta sen narun. Hyvin jännää... Merville kaksi maalimiestä taas vapaalla tyylillä ja Tepalle valmis-hajunhaku-valmis. Ja nyt kova kontrolli ettei lähde pallon kanssa itsekseen vemmeltämään minnekään. Emmihän harrasti ihan samaa, sitä on monet monituiset tunnit vietetty narupalloja metsästä etsien.

Perjantaina oli lepopäivä. Kaksi metsälenkkiä ja that's it. 

Lauantaina iski kauhea pakokauhu - viikko jo loppumaisillaan eikä tokon tokoa olla tokoiltu, hui kauheaa! Kimpsut ja kampsut ooppeliin ja yläasteen kentällä kurvasin korjaamaan tilannetta. Mervi oli ihan kivassa vireessä ja Tertun operaatio seuraaminen jatkui. Nyt on selkeästi vire noussut ja vähän intensiteettiäkin saatu mukaan, lieveilmiöinä painaminen ja nyt uusimpana pureminen! Näpsii jaloista ihan naks-naks mennessään. Ojasta allikkoon siis... Tein Marjikselle vielä jäljetkin tytöille: Merville lyhyt yhden kepin jälki ja Tepalle parisataametrinen kahden kepin jälki. Molemmat suoriutuivat ihan hyvin tehtävistään.

Kintereet kipinää iskien uljas pihtikinttuinen jälkikoirani
kyntää sammalta...

Teit' äitein astumaa Terttu tomerasti taivaltaa

Tänään sunnuntaina perinteiset Lapinkulman viikonloppusulkeiset Elinan kanssa. Tepa teki kolmen kepin jälkösen ja Merkka jatkoi yhden kepin linjalla, kaikki koirat olivat tänään hurjan päteviä eikä keneltäkään jäänyt kepin keppiä metsään! Esineruudussakin kunnostautuivat kaikki. Näin sujuvasti treeneistä kyllä harvoin selvitään, ehkä ensi kerralla taas esineruudussa kaahotetaan nokka kiinni, takajäljet kutsuvat jäljestäjäänsä ja kepit jäävät lahoamaan maan poveen. Lopuksi päätettiin vielä "vähän pyörähtää" metsässä koirien kanssa ja lähes puolentoista tunnin umpimetsässä eksyilyn jälkeen löydettiin jopa takaisin lähtöpisteeseen. On se aika jännä tunne, että on tasan 180 astetta eri suunnassa kuin missä luulee olevansa. Yhtään ei voi luottaa siihen mitä oma vaisto sanoo. Ja tuli kyllä oikein nostalginen olo sieltä historian hämärästä kun Peräkylän täti oli (ruma) lapsi. Oli pakko mennä hyppimään metsässä olevaan ojaan kun siellä oli niin jännän näköistä jäätä. No ei jääpeite ihan kestänyt minun turpeaa ja pöhöttynyttä ruhoani, ja vaikka oli ne kumpparit jalassa, niin kyllä mulahdin ihan polvea myöten sinne jäiseen veteen. Jännästi tuli heti semmoinen flashback sieltä 80-luvun alkuvuosilta kun sellaista sattui harva se päivä.

Mutta siellähän on esine!

Talla pohjassa kohti uusia seikkailuja!