Huomasin, että blogiini on viime aikoina eksynyt paljon porukkaa ympäri Eurooppaa, niin laitetaan nyt sitten pari sanaa englanniksikin :)
I noticed, that my blog now has many visiters from all over Europe, so I will try to write some lines in English too :)
Mervin ensimmäisestä astutuksesta on nyt viikko. Ihan hulluna yritän kytätä sitä näkisinkö jotain muutoksia ja merkkejä tiineydestä. Ja muilta emokoirien omistajilta olen udellut miten heidän narttunsa ovat tiineyden alkuvaiheessa muuttuneet ja verrannut sitten Merviin. Vielä en osaa sanoa yhtään mitään.
Ehkä Mervin ruokahalu on suurentunut. Syöppö se on ollut aina niin kuin kaikki koirani, mutta nyt se norkoilee tiuhaan keittiön portilla, yleensä se ei sitä harrasta. Vähän enemmän Mervi myös hakee läheisyyttä. Mikään varsinainen sylikoira se ei koskaan ole ollut - meillä Emmi hoitaa sen puolen - mutta nyt se tulee rapsuteltavaksi ja jalkoihin makailemaan. Vai johtuuko tämäkin vain siitä, että olen itse hellinyt Merkkaa enempi? Olen joka päivä jutellut sinne masuun niille ehkä-tuleville pennuille. Moni lukijoista ehkä tuhahtaa, että voi elämä mikä nuija, eihän ne pennut ole kuin jotain solurakkuloita jos siellä nyt mitään onkaan, mutta antakaa mun nyt hössöttää. Elämme jännittäviä aikoja :)
It is now one week since the first mating. I'm all the time searching for some changes in Mervi's behaving or signs of a possible gravidity. I also asked many bitch owners how their mother to be -bitches have changed in the early stage of the pregnancy and compared Mervi with them. I can't say anything yet.
Maybe her appetite is bigger than normally. She has always been a good eater, but now she is hanging around in the kitchen, and that is not what she normally does. She also seeks my closeness more than normally. She is not a true lap dog, in our family that's Emmi's job, but now she often lies under my chair or want's to be scratched behind the ears. Or is this all because I now have coddled her so much? :) Every day I talk to the possible puppies in her tummy. Many of you maybe think it is crazy and senseless thing to do, they are just tiny follicles filled with fluid, if anything, but let me fuss. We are now living very exciting times :)
Thanks for the english version :-)
VastaaPoistaWe are crossing fingers from here that her tummy has puppies.
Kind regards from Åsa & Theo.
[img]https://dl.dropbox.com/u/2928534/EASTER.jpg/path/to/image.jpg[/img]
[img]https://dl.dropbox.com/u/2928534/EASTER.jpg[/img]
VastaaPoistaTaidetaan olla täysin samoissa päivissä.
VastaaPoistaTack Åsa :)
VastaaPoistaTytti: onpa hauska sattuma. Jännityksellä odotamme...
Hm ville sätta in ett foto i din gästbok...men det lyckas inte..
VastaaPoistaKan man inte använda [img]value[/img]html i din blog?
Oijoijoijoijoi! Oooon jännää! Peukut on pystyssä!
VastaaPoistaNiin ja todettakoon, että me erityisesti Huin kanssa toivotaan että syntyisi paaaaaljon pentuja :D
VastaaPoistaPeukut pystyssä, että pienet solurakkulat sielä kuuntelevat korvat jo höröillään :-). Rapsuja mammakoiralle!
VastaaPoistaÅsa: Tyvärr inte :( Men när jag får, kann jag publicera det här foto i bloggen :)
VastaaPoistaPia: Mervi kiittää rapsutuksista ja Mervin mamma peukuista :)