Ollaan me elossa

...vaikkei nyt ihan täysissä sielun- eikä ruumiinvoimissa.

Maire on oma itsensä. Sen mielestä ikä on yhä numeroita, eikä siitä kyllä yhtään näekään että se on viime vuosituhannella syntynyt. (Se on itse asiassa ooppelin kanssa saman ikäinen ja ooppelista sen iän jo vähän näkee...) Kaikki mahdolliset veriarvotkin ovat ihan priimaa :)

Maire Orvokki <3

Maukka ja uusi ystävätär sopivat värien perusteella hyvin yhteen

Emmillä ei sen sijaan mene kauhean hyvin. Sehän on vuosia kärsinyt vaihtelevasti molempien etujalkojen ontumisesta ja jäykkyydestä. Varpaita varsinkin on aristanut. Silloin vuonna 2010 kun Emmi kuvattiin, ei mitään sen suurempaa löytynyt, ei ainakaan mitään sellaista, mikä selittäisi niin vahvan oireilun. Niinpä Emmin PK-ura loppui silloin ja ollaan menty sen voinnin mukaan. Viime syksynä - itse asiassa sen Mervin valioitumisjälkikokeen jälkeen - Emmi meni sitten aika huonoksi; seisoi ihan köyryssä ja hyvä kun liikkumaan pääsi. Kuvautin Emmin sitten uudelleen ja nyt se selkeästi aristi ranteita, mutta sen lisäksi selkää. Ja selästä se vika sitten löytyikin. Emmillähän on yksi ylimääräinen lannenikama, johon se on sitten kehittänyt spondyloosia. Nyt kuvissa sitten näkyi, että spondyloosin etenemien lisäksi nikamaväli oli hävinnyt aivan olemattomiin, epäilynä siis lumbosakraalistenoosi, joka valitettavasti tulee Emmin halvaannuttamaan jossain välissä. Aivan musertaava diagnoosi. Olen yrittänyt jumpata Emmiä fyssarin ohjeiden mukaan, mutta huomaan, että takajalkojen liikkuvuus on ihan lyhyessä ajassa alentunut kovasti. Etujalkojen oireilu on ollut vain ylirasitusta, koska Emmi on varonut selkäänsä niin, että on yrittänyt pitää painoa etujalkojen varassa.

Nyt Emmi saa gabapentiinia 100 mg aamuin illon ja lisäksi tarvittaessa Rimadylia. Yritetään tehdä paljon rauhallistahtisia ravilenkkejä ja tilasin Emmille Saksasta rannetuet. Emmin oma mieliala on kyllä vielä vahvasti plussan puolella: kun käydään Elinan porukan kanssa Marjokankaan metsälenkillä, niin Emmi vetää aivan omaa tahtiaan puoli kilometriä muiden edellä. Lisäksi se on hyväntuulinen ja hellyydenkipeä, mistä huomaa, ettei se kauhean kipeä voi koko aikaa olla. Ennen gabapentiiniä se nimittäin vetäytyi enemmän omiin oloihinsa. Toivon, etten sokeudu siinä, missä menee hyvän ja arvokkaan koiranelämän raja, enkä pidä sitä liian kauan hengissä vain sen takia, että luopuminen on niin vaikeaa. Ja se tulee olemaan aivan kamalaa. 

Tämä kuva on vuodelta 2010. Siinä nikamaväli oli vielä selvästi olemassa

Tämä kuva on viime lokakuulta. Nikamaväli on hävinnyt eikä muutenkaan hyvältä näytä :(

Ai mitennii suolistanu sen nallen...?!

Mervi sen sijaan voi hyvin. En sen kanssa karsintoja kiertänyt Pieksämäen ja Lempäälän lisäksi enää ollenkaan, koska minusta vain ei ole siihen. Huippukoiran lisäksi tarvitaan huippuohjaaja, ja minä nyt vain olen huono. Kyllähän se tuntui pahalta tunnustaa itselleen, että omat kyvyt riittävät hyvin hikisesti sinne kyläkoetasolle, että turhaa me ollaan viemässä karsintakoepaikkoja, tämmöinen räpeltäjä ja sen huonosti koulutettu kaikki tai ei mitään-hasardikoira. Toisaalta luulisi, että jo reilussa kolmessakymmenessä vuodessa luuserielämää olisin itse jo sen verran tottunut epäonnistumaan, ettei se ottaisi koville, mutta kyllä se ottaa. Ei ole kiva olla Katri B., henkilö jonka kosketuksesta kaikki muuttuu paskaksi. 

Mervillä on nyt kesäksi ihan muita suunnitelmia, niistä lähipäivinä enemmän...

Lumikyttä

Kissapuolella on ollut musertavaa surua ja ilonpisaroita. Rakas pieni itämainen lyhytkarvani Lilifee menehtyi joulukuun puolessavälissä aggressiivisesti levinneeseen vatsa- ja suolistosyöpään. Meidän yhteinen aikamme oli aivan liian lyhyt. Ilman itikkaa en pystynyt elämääni jatkamaan, ja niinpä tapaninpäivänä muonavahvuutemme liittyi Yrttitarhan Nerine alias Ninni. Ninni on ainut kiva asia mun elämässäni pitkään, pitkään aikaan.

Niina Marian intensiivinen katse <3

Elegantti ja jalo itämainen :D

Moshen rakas ystävätär

"I have this feeling someone is watching me..."

Muuten kissajengillä menee ihan kivasti. Tai Min Lailla ja Moshella menee. Elfriede-Kitty aka Pissa-Liisa kävi tietokonetomografiassa ja sen vammaisuus sai aivan uudet mittasuhteet. Selkäydinneste hölskyy paikoitellen ihan vain pelkän ihon alla ja muuta mukavaa.

Viksu ja vilmaattinen Shitty

Mosheakin kiinnostaa

Min Lai ei turhia niuhota

Mullakaan ei kovin kaksisesti mene, vaikka sehän ei mikään uutinen ole. Mutta eipä siitä sen enempää, se kun ei ketään kiinnosta.