"You tried your best and failed so miserably. The lesson is: Never try." - Homer J. Simpson

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Ultrat vol.1 ja 2 - Ultrasound vol.1 and 2

Käytiin Mervin kanssa ultrassa kurkkimassa jo viikko sitten mitä sieltä näkyy, mutta niin aikaisilla päivillä kun käytiin (21 ja 22 vrk) pidin tuloksen sitten (melkein) salassa. Nyt kun vuorokausia on 27 ja 28, käytiin sitten uudelleen ihan virallisesti neuvolassa ja nyt sitten ihan julkisesti jo uskaltaa kai paljastaa, että on meille pentusia tulossa. Saatiin näkyviin kolmesta neljään pikkuista Theo-Mervin alkua, mutta katsotaan sitten mitä sieltä masusta löytyy... Aion viedä Mervin vielä röntgeniin noin viikkoa ennen laskettua aikaa.

Pikku mamma on voinut erittäin pulskasti, nyt painoa on 16 kg kun normaalisti Mervi painaa noin 14 kg. Vyötärönympärys on normaalitilassa 47 cm, tänään senttejä on jo 50! Merkka on erittäin rento ja iloinen tuleva äiti, hän on nyt viime aikoina tullut joka yö kahden maissa sänkyyn ja tuonut mulle jonkun lelun leikittäväksi. Lisäksi hän valmistautuu lastenkasvatukseen kissoja komentelemalla. Hän vahtii tomerasti etteivät ne raavi huonekaluja, mene kauppakasseja penkomaan tai tappele keskenään. Ruoka maistuu hirveän hyvin, samoin lenkkeily ja treenailu. Merkka myös hakeutuu mielellään Mairen kylkeen nyhjäämään, mitä hän ei normaalisti tee. Maire on meidän porukassa se, johon kaikki turvaavat <3

Ihan huomaamattaan tässä ollaan kohta jo puolivälissä odotusta, aika on mennyt todella nopeasti.

Because I'm a very curious person, I couldn't wait until this week to make the ultrasonography with Mervi, so I looked just a little bit a week ago, but because in these early days something can go wrong, I tried to keep the result secret. But today (days 27 and 28) we made the second ultrasound scanning and now I think I can make it public: we found three or four little Theo-Mervis in her tummy! I will also make an X-ray photograph one week before the due date.

The little mama is doing just fine. She weighs now 16 kg, normally she is about 14 kg. Her waist is instead of the normal 47 now 50 cm! Mervi is very happy and relaxed mama-to-be, she wants play with me every night at two o'clock... She is also prepairing herself for her job as an educator of her children: she keeps the four cats very strict in line: it is not allowed to scratch furniture, examine shopping bags or fight :D She is still having very good appetite and loves long walks and obedience training. Mervi is also seeking Maire's closeness all the time, what she doesn't usually do.

We have almost reached the halfway of the pregnancy, it is crazy how time flies.

<3

Minkähän värisiä pentuja sieltä tulee...?! - I wonder if we also get some green puppies...?!

4 kommenttia:

  1. Onnea, onnea, ONNEA pentusista :)
    Hyviä vointeja mammakoiralle!
    Me ollaan hengessä mukana Huin kanssa.

    VastaaPoista
  2. Kivoja uutisia, tsemppiä loppuodotukseen :)

    VastaaPoista
  3. Ihania uutisia! :-) Merkalle hyvää vointia!

    VastaaPoista
  4. Aijai, jännittävää! Vointeja kaikille :)

    VastaaPoista