Emmin jännittävä syntymäpäivä

Emmi "Specki" "Lentävä Lihapulla" täytti eilen 12 vuotta. Synttäripäivä starttasi totuttua aikaisemmin, sillä olin varannut sankarittarelle eläinlääkäriajan. Maanantaina heräsin nimittäin siihen, että Emmi pissasi lattialle. Ensimmäinen ajatus oli tietenkin, että nyt se sitten halvaantuu, onhan tätä jo odotettukin. Mutta ihan normaalisti - tai siis emmi-normaalisti toimi takapää. Sitten ajattelin, että ehkä se vain on illalla unohtanut käydä pissalla, sillä kun on joskus tapana jäädä haaveilemaan. Ja sitten rupesin seuraamaan sen juomista. Ja toden totta minusta se joi enemmän kuin aiemmin. Ja jos tuommoinen leikkaamaton vanhempi narttu juo paljon - märkäkohtu. Pari päivää sitten katselin sitä että juoko se paljon vai eikö se juo, onko sillä kuumetta (ei - jopa kaikilla kolmella muulla koiralla joita sitten mittailin verrokkiryhmänä oli korkeampi ruumiinlämpö) onko se nyt vähän nuupahtanut (kai sitä jokainen - varsinkin seniorikoira - nukkuu joskus...?!), ja päätin sitten oman mielenrauhani vuoksi viedä sen lääkäriin. Satsulle sanoin tuossa yhtenä päivänä puhelimessa, että tuon selkävian takia olen aina olettanut, että Emmi jonain päivänä vain halvaantuu tai että se ei pääse enää liikkumaan ja pitää päästää tuskistaan, enkä ole tullut ajatelleeksi, että sehän on oikeasti jo sen ikäinen koira, että sille voi toki tulla jotain ihan muutakin vaivaa. Ja Elinan kanssa pohdittiin että jos ei ole märkäkohtu niin munuaiset, sokeritauti jne...

Noh, lähdettiin sitten aamulla pitkälle lenkille vielä ennen lääkäriaikaa, sillä olin aivan varma, että Emmillä on se märkäkohtu ja se pitää leikata ja sitten ei pitkään aikaan lenkkeiläkään tai sitten se kuolee siihen leikkaukseen eikä lenkkeile enää koskaan. Lääkärissä Emmin mielestä ehdottomasti kamalinta oli, että ultraäänitutkimusta masusta piti ajella vähän karvaa! Emmillähän on hirveä trauma mahapuolen koskemisesta ja se sekoaa aivan täysin kaikesta mikä hurisee ja surisee, ja vielä kun eläinlääkäri vitsaili, että aikoo pikkuhiljaa nitkutella sillä karvanleikkurilla koko koiran kahtia, niin Emmi-raukka oli aivan kauhusta kankea. Mun helpotukseksi mitään märkäkohtuun viittaavaakaan ei löytynyt ja muutenkin kaikki vaikutti olevan ihan ok. Vähän kyllä tunsin itseni luulosairaaksi ja hysteeriseksi, mutta mieluummin noin päin.

Olen nyt seurannut sitä Emmin juomista, eikä se nyt erityisen paljon juo. Ehkä kuitenkin enemmän kuin ennen? Mutta Terttu juo vielä enemmän. Mutta se Tertun juominen on enemmänkin sellaista viihdekäyttöä, joka vain joskus menee vähän överiksi, koska on niin kivaa.

Lääkärikeikan jälkeen vein konkkaronkan vielä umpimetsälenkille, ja Emmi ja Mervi eksyivät. Lähtivät ihan täpöllä väärään suuntaan, kun olettivat tietävänsä minne mennään, ja katosivat kokonaan. Vähän aikaa odottelin niitä palaavaksi, ja Tertulle meinasi tulla hätä käteen "Missä mun äiti on?", kun kuulin, että jompi kumpi ulisi siellä metsässä melko vertahyytävän kuuloisesti (tod. näk. se oli Mervi, joka usein täysiä juostessaan pitää aivan hirveää meteliä) ja olin ihan, että oh f*ck, nyt joku äreä talviuniltaan herätetty karhu syö niitä elävältä. Vislasin pari kertaa ja sieltähän ne sitten synkän kuusikon siimeksestä palasivat molemmat vähän hengästyneenä mutta ihan kunnossa. On siinä mulla hakukoirat kun tuohon ihan tuttuun lenkkimetsään vallan eksyvät.

Kotona Emmi sitten tarjosi Peräkylän perinteen mukaiset jäätelökakut kavereille. Illalla se pääsi vielä tokoilemaan ja kainaloon nukkumaan. Vaiherikas syntymäpäivä. Ei sitä tuossa iässä enempää seikkailua yhdelle päivälle tarvitsekaan ettei mene ihan hulabaloon puolelle.

PS. Tähän blogiin ihmiset eksyvät joskus mitä ihmeellisimmillä hakusanoilla. Viime aikoina on etsitty tietoa mm. seuraavista aiheista: "Auto hajoaa Mikkelissä" (tämä viittaa siihen viime kauden Pieksiksen karsintaan :D) "Hiski on paskiainen" (peräti kuusi kertaa!) "Nakki muuttuu harmaaksi" (Tending-leiri ja se kuuluisa aurinkonakkiresepti) ja "Mervi saa ansionsa mukaan".

Frollarikakku 

Kavereille kans

Loppuun vielä bonuskuva Pentu-Emmistä. Tapasin Emmin ensimmäistä kertaa vasta sen ollessa parivuotias, joten nämä ovat harvinaista herkkua. Ei voi penturaukkaa kovin kauniiksi kutsua... Se on ihan kuin yhteensopimattomista palasista koottu: pienipäinen, hivenen takakorkea ja kengurujalkainen otus. Niin ruma, että jo tavallaa ihan soma <3

Ikää tässä ehkä jotain 12 viikkoa?!

Suurin osa onnettomuuksista sattuu omassa kodissa

...ja keittiö on kodin vaarallisin paikka (mistä johtuen en siis vietä siellä aikaa. Itse asiassa mulla ei ole edes adekvaattia liettä, tai onhan mulla, mutta sitä ei ole kytketty, koska se ei ollutkaan ihan töpseli seinään-proseduuri, vaan lopputuloksena oli oikosulku ja lähes tappavat sykärit). Voi voi voi että meillä oli dramaattinen maanantai-ilta. Vieläkin silmät sulkiessani näen kaiken uudelleen kuin hidastetussa filmissä.

Kun ruokin koirat, ne odottavat keittiön portin takana kun laitan pöperöt valmiiksi - tai odottavat ja odottavat. Emmi kyllä nököttää ruokajonon takimmaisena kiltisti, mutta Maire pyörii ja vinkuu ja Mervillä menee hermot ja se murisee ja Terttu leikkii vesikupilla... Sitten ne saavat yksitellen luvan kiltteysjärjestyksessä tulla keittiöön. Yleensä se menee järjestyksessä siivosti silmiin napittavat Emmi ja Terttu, sitten vaihtelevasti Maire ja Mervi (en vieläkään ole päättänyt kumpi on kiltimpi, se joka murisee vai se joka vinkuu, katsekontakti ei kuulu repertuaariin vaikka mitä tekisin...) Mervillä on ollut aina se paha tapa, että se saatuaan luvan syöksähtää kohti tiskipöytää ja tekee ilmaloikan ja ehtii haukata lähimmästä kupista suullisen ruokaa ennen kun lasken kupit maahan. 

Maanantaina sitten pyysin Merkan syömään, ja lähes kuuro Maire nyt oletti, että hänetkin varmaan pyydettiin ja niin he syöksähtivät portista samaan aikaan. Maukka kompastui ja tömähti roskiskaappia päin, Mervi yritti vielä kääntyä ilmassa saadakseen suun täyteen ruokaa, mutta mäjähti kyljelleen päin jääkaappia, josta paiskautui selälleen keittiön lattiaan. Ja sitä sattui. Mervi ei yleensä hätkähdä mistään pienistä, mutta nyt se huusi, nousi ylös ja sen toinen takajalka sojotti suoraan sivulle. Ja se läähätti ja silmät pyörivät päässä sen näköisenä, että koskee ja kovasti. Ja kun vääntelin jalkaa varmana että rikki on, se vinkumurisi minulle. Laittoi sitten kyllä jalan maahan ja ontuen käveli sillä pari askelta, kunnes kaatui kyljelleen, kun oikea puoli ei toiminut, koukisteli vuoroin vasenta, vuoroin oikeaa etujalkaa. Ja se tuskainen ilme. En itse paniikissa tietenkään tiennyt mitä pitäisi tehdä; laitoin Merkan hihnaan ja lähdin kävelyttämään sitä tuohon kylänraitille. Aika nopeasti sen olo ja liikkuminen siitä normalisoituivat, ja nyt kaksi päivää tällin jälkeen se vaikuttaa täysin normaalilta. Onneksi on ensi viikokosi se Laios-aika varattuna.

Mutta että harrastellaan ja riekutaan ja tavan lenkkeilykin on välillä niin hasardia kun noita juoksee välillä sen yhdeksän kappaletta pitkin metsäteitä... Niin sitten kun sattuu niin sattuu ihan vain keittiössä syömisen yhteydessä. Vaarallista tämä elämä. Ja tarinan opetus oli? Eilen Mervi ei tehnyt loikkaa, vaan pelkästään nousi takajaloilleen etutassut tiskipöydällä. Tänään olisi jo loikannut jos en olisi saanut siitä kiinni.

Eilen tokoiltiin Elinan kanssa yläasteella. Kenttä oli sen verta mutavelliä, että tunnarikapulatkin upposivat kuin lentohiekkaan. Mutta sillä tavalla oli aika kätevä, että hyvin pystyi jarruttelemaan eivätkä ohjatun kapulatkaan lennelleet, mutta kyllä ne taas lauantaina Lempäälässä lentävät - jos Merkka vain on koekunnossa.

Pyöräilykausikin ehdittiin maanantai-iltana korkata. Ajettiin vain kylänraitti toiseen päähän ja takaisin, ajattelin kokeilla miten Terttu suhtautuu pyörällä ajeluun. Ihan samalla tavalla kipitti kuin Merkkakin. Ainoa pikku viba meinasi sattua kun Tepa olisi syyhkäissyt etupyörän edestä lampaita kattoon, mutta ehdin estää sen aikeet.

Rakasparas kuusi vuotta!

Koska Mervi Annikki on syntynyt karkauspäivänä, hän juhlii näinä karkauspäivättöminä vuosina sekä 28.2. että 1.3. varmuuden vuoksi. Ja kyllähän niin hienoa koiraystävää kuin Merkka voi juhlia kaksikin päivää <3 

Ulkoreenit - how nice is that

Mietin oikein, että mitä Merkka toivoisi jos saisi itse päättää, niin varmaan vauhdikasta tokotreeniä, metsälenkkiä, herkkuja... Näitä kaikkia Mervi on myös saanut. No toki ihan rehellisesti jos sanotaan niin Mervi olisi myös halunnut päästä paimentamaan, mutta en nyt voinut lampaiksi muuttua. Enkä nyt ehkä aio tästä huonoa omaatuntoa kantaa.

Ollaan tosiaan jo päästy toissapäivänä, eilen ja tänään yläasteen kentälle treenailemaan. Pari vuotta sitten korkattiin ulkotokot siellä vasta vappuna ja nyt jo helmikuussa, wuhuu! Ei kyllä harmita vaikkei sitä lunta olekaan paljoa. On sitä tässä viime vuosina saanut lykkiä hampaat irvessä. Ja puuta heittää pönttöuuniin kaksin käsin. 

Merkki-Merkka

...ja Merkki-Tepa 

Tänään Mervi jumppasi kaukoja oudossa järjestyksessä, maisteli tunnarikapuloita ja teki täsmäiskuja noutokapulalle. Ei ehkä mennyt ihan putkeen mutta ei meillä yleensäkään mene. Terttu teki vähän asennetta seuraamiseen (vähän enemmän intensiteettiä ja vähemmän rillumareitä), opetteli törmäämään eteentulossa (jotta sitten kun Terttu on iso voin opettaa sen olemaan törmäämättä - onx järkee vai ei...?!) ja kokeili Isojen Tyttöjen EVL-ruutua <3 Niin, ja sitä alokasluokan luoksepäästävyyttä tehtiin, ei tuu mittään. Vähän riemastuu kun joku edes vilkaisee päin. Tai peruuttaa istuen minua ympäri tms. Enkä viitsi sitä edes kauheesti treenata. Ajattelin silloin jo Mervin kanssa, että menen itsenäisyyspäivänä sinne pressanlinnan kättelyjonoon ja kaikki juhlavieraat tekee sille sen luoksepäästävyyden ennen kun menevät Tarjan luo pönöttään. Ja siis Merkka treenasi sitä luoksepäästävyyttä silloin ihan kunnolla ja teki sen hyvinkin, kunnes siellä kokeessa riemastui... Vähän sinkosi Nokelaisen Annen naamalle...

Paikkamakuu: Repa ja Tepa

Mervi on kyllä niin ihana <3 Siitä on jotenkin pentujen jälkeen tullut sellainen sohvalla kainalossa viihtyvä. Ennen se ei edes kutsumalla tullut viereen (jos sitä kotona kutsui, se valpastui: "Ai ruokaa? Ai reenaamaan? Ai lenkille? Ai leikkimään? Ai ei vai? No haista akka paska.") Nykyään se tulee päivittäin viereen rapsuteltavaksi ja jopa rentoutuukin siinä! (Tosin Elina tähänkin lakonisesti totesi että se varmaan helpottaa sen jumiselkää, mutta mie nyt haluaisin uskoa että se edes ihan pikkuisen tykkäisi minusta.) Tunnen kyllä itseni hyvin etuoikeutetuksi saadessani omistaa Mervin :) 

Merkan tärkeä tehtävä: kytätä kun kissat leikkii

Mun äitin kaa <3