Suurin osa onnettomuuksista sattuu omassa kodissa

...ja keittiö on kodin vaarallisin paikka (mistä johtuen en siis vietä siellä aikaa. Itse asiassa mulla ei ole edes adekvaattia liettä, tai onhan mulla, mutta sitä ei ole kytketty, koska se ei ollutkaan ihan töpseli seinään-proseduuri, vaan lopputuloksena oli oikosulku ja lähes tappavat sykärit). Voi voi voi että meillä oli dramaattinen maanantai-ilta. Vieläkin silmät sulkiessani näen kaiken uudelleen kuin hidastetussa filmissä.

Kun ruokin koirat, ne odottavat keittiön portin takana kun laitan pöperöt valmiiksi - tai odottavat ja odottavat. Emmi kyllä nököttää ruokajonon takimmaisena kiltisti, mutta Maire pyörii ja vinkuu ja Mervillä menee hermot ja se murisee ja Terttu leikkii vesikupilla... Sitten ne saavat yksitellen luvan kiltteysjärjestyksessä tulla keittiöön. Yleensä se menee järjestyksessä siivosti silmiin napittavat Emmi ja Terttu, sitten vaihtelevasti Maire ja Mervi (en vieläkään ole päättänyt kumpi on kiltimpi, se joka murisee vai se joka vinkuu, katsekontakti ei kuulu repertuaariin vaikka mitä tekisin...) Mervillä on ollut aina se paha tapa, että se saatuaan luvan syöksähtää kohti tiskipöytää ja tekee ilmaloikan ja ehtii haukata lähimmästä kupista suullisen ruokaa ennen kun lasken kupit maahan. 

Maanantaina sitten pyysin Merkan syömään, ja lähes kuuro Maire nyt oletti, että hänetkin varmaan pyydettiin ja niin he syöksähtivät portista samaan aikaan. Maukka kompastui ja tömähti roskiskaappia päin, Mervi yritti vielä kääntyä ilmassa saadakseen suun täyteen ruokaa, mutta mäjähti kyljelleen päin jääkaappia, josta paiskautui selälleen keittiön lattiaan. Ja sitä sattui. Mervi ei yleensä hätkähdä mistään pienistä, mutta nyt se huusi, nousi ylös ja sen toinen takajalka sojotti suoraan sivulle. Ja se läähätti ja silmät pyörivät päässä sen näköisenä, että koskee ja kovasti. Ja kun vääntelin jalkaa varmana että rikki on, se vinkumurisi minulle. Laittoi sitten kyllä jalan maahan ja ontuen käveli sillä pari askelta, kunnes kaatui kyljelleen, kun oikea puoli ei toiminut, koukisteli vuoroin vasenta, vuoroin oikeaa etujalkaa. Ja se tuskainen ilme. En itse paniikissa tietenkään tiennyt mitä pitäisi tehdä; laitoin Merkan hihnaan ja lähdin kävelyttämään sitä tuohon kylänraitille. Aika nopeasti sen olo ja liikkuminen siitä normalisoituivat, ja nyt kaksi päivää tällin jälkeen se vaikuttaa täysin normaalilta. Onneksi on ensi viikokosi se Laios-aika varattuna.

Mutta että harrastellaan ja riekutaan ja tavan lenkkeilykin on välillä niin hasardia kun noita juoksee välillä sen yhdeksän kappaletta pitkin metsäteitä... Niin sitten kun sattuu niin sattuu ihan vain keittiössä syömisen yhteydessä. Vaarallista tämä elämä. Ja tarinan opetus oli? Eilen Mervi ei tehnyt loikkaa, vaan pelkästään nousi takajaloilleen etutassut tiskipöydällä. Tänään olisi jo loikannut jos en olisi saanut siitä kiinni.

Eilen tokoiltiin Elinan kanssa yläasteella. Kenttä oli sen verta mutavelliä, että tunnarikapulatkin upposivat kuin lentohiekkaan. Mutta sillä tavalla oli aika kätevä, että hyvin pystyi jarruttelemaan eivätkä ohjatun kapulatkaan lennelleet, mutta kyllä ne taas lauantaina Lempäälässä lentävät - jos Merkka vain on koekunnossa.

Pyöräilykausikin ehdittiin maanantai-iltana korkata. Ajettiin vain kylänraitti toiseen päähän ja takaisin, ajattelin kokeilla miten Terttu suhtautuu pyörällä ajeluun. Ihan samalla tavalla kipitti kuin Merkkakin. Ainoa pikku viba meinasi sattua kun Tepa olisi syyhkäissyt etupyörän edestä lampaita kattoon, mutta ehdin estää sen aikeet.