Samanlaiset pyllyt Mikkelissä

Viime viikolla ei hirveesti kyllä treenailtu, syystä että olen niin älyttömän kiireinen kosmopoliitti, että kallisarvoinen aikani kului tasan tarkkaan sukkuloidessa huippupalkatun, erityisasiantuntemusta ja äärimmäistä lahjakkuutta vaativan työni ja kokkarikutsujen sekä muiden sen sellaisten seurapiiritapahtumien välillä plus että oman siivunsa kiireisestä ajastani vaativat tietenkin järkyttävän hyvännäköinen, rikas ja hyväluonteinen puolisoni ja kaikki muut tärkeät ja trendikkäät harrastukseni. (Tai sitten vain p.a:na ei kovin usein missään halleissa treenailla - varsinkaan yksin - eikä tuolla puoleen reiteen yltävässä lumessa mitään maastojuttuja hirveästi harrastella.)

Kyllä tämä kuntotreenistä käy

Maanantaina ei pienten kotitreenien lisäksi juuri muuta tehty, paitsi että tapahtui Suuri Draama. Terttu melkein unohti miten tunnistusnouto suoritetaan. Aivan täydellinen black out ja toimintakyvyn menetys ja taivaskin tippuu niskaan ja mitäkaikkee. Onneksi, onneksi Tepa sitten sai itsensä kerättyä ja nyt taas sujuu. On se noin nuorella koiralla vielä aika heikolla pohjalla tuommoinen osaaminen. Mervistähän tuollaista ei koskaan huomannut, sillä sitä ei koskaan ole haitannut ettei se ehkä osaa tai tajua, koska ihan sama. Pääasia että jotain tekee. Mahdollisimman nopeasti ja suurella raivolla, kyl se siitä kato.

Oh f*ck. Mitä tässä pitikään tehdä?!!!

Tiistaina käytiin Elinan kanssa treenaamassa tokoa KSSK:n vuorolla mutta siis keskenämme. Oli muuten jokseenkin nostalginen tunne, kun ne heidän rivi- tai paremminkin ympyräkoulutuksensa noudattivat aivan samaa kaavaa kuin silloin 90-luvun alussa kun itse mokomiin osallistuin paremman puutteessa. Tai ehkä heillä oli teemana retro-toko (aka näin tapat koirasi motivaation). No hyi, olenpa ilkeä *läpsäisen itseäni poskelle*. Aloittelin Merkalle sitä uutta kierto-hyppy-nouto-liikettä ja kyllä oli urautuneelle äitikoiralle vaikea tajuta kierron jälkeinen istuminen, kun taas vähemmän urautunut lapsikoira hiffasi sen suit sait sukkelaan. Tehtiin myös ruutua, jossa kulmamerkkejen virkaa toimittivat agilityesteiden numerokyltit ja Mervin kanssa otettiin seuraamista. Paljon, paljon seuraamista. Mun pitäisi nyt kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä Tertun kanssa avoimen kokeeseen. Tympii jotenkin kun on tunne, että niitä tylsiä liikkeitä pitäisi vähän treenata että se saisi niihin nyt rutiinia ja varmuutta, mutta mieli tekisi vain treenata niitä oikeasti vaikeita ja kivoja juttuja. Sen vähän mitä nyt yleensä mieli tekee tokoa treenata. Kuulemma nyt vain on niin mahdottoman vaikea päästä kokeisiin kun kaikki kynnelle kykenevät haluavat tuloksia ja koulareita ja sen sellaisia vielä vanhoilla säännöillä. 

Kuva on kyllä jo parin viikon takaa

Tämän reissun jännittävin anti oli kuitenkin kotimatka, kun foortissa ei palaneet ajovalot. Kiva oli maantiellä huristella menemään kun valaistulla osuuksilla jotenkuten parkeilla näki eteensä, muuten mentiin pitkillä paitsi kun tuli vastaantulijoita niin sitten mentiin vähän niinku sokkona. Onneksi mulla oli Elina repsikkana antamassa ajo-ohjeita kun hän näki sivuikkunasta tien oikean reunan. Nauratti vähän kun monet vastaantulijat välkyttivät kohdalla valoja tyyliin ootko huomannut ettei sulla ole valoja... No juu, kyllähän sen näkee. Tai siis kun oikeesti ei näe. Ei näe mitään. Aika erikoista, että vaikka en aja The Ooppelia enää, niin aina näitä pikku kommelluksia sattuu...

Keskiviikkona kolahti postilaatikkoon yllätyslahja Merville. Mari, Sirke, Tesu ja Ansu olivat ihan Ruotsista ostaneet Merkalle aivan Mervin tyylisen ketjupannan. Ihanaa, aivan älyttömästi liikutuin kun ajattelin, että ne siellä ulkomailla ovat pannan nähneet ja ajatelleet, että hei, tuollaisesta Mervi hirveästi tykkäisi ja sitten ovat sen ostaneet ja Merville lähettäneet. Varmasti nyt aina lämpimästi rinnassa läikähtää kun Merville tuon pannan laitan ja tottista vääntämään lähden, se kun ei Merkan kanssa välttämättä noin muuten kauhean rentoa tai palkitsevaa ole.

Vaviskaa pystyesteet ja kahden kilon kapulat, täältä tullaan!

Perjantaina oli taas Mikkeliin mänijöitä opiskelujen merkeissä. Päätin taas ottaa Mervin ja Tertun mukaan vaikken mitään treenejä ollut suunnitellutkaan kun mulle olisi tullut niitä kaueha ikävä. Olin varannut meille majoituksen motolla mitä halvempi sen parempi ja oltiin sitten maatilamajoituksessa, jossa luvattiin myös kotieläimiä yms. hauskaa ja Terttuhan oli ihan, että jee, hän haluaa katsomaan possoja ja kanoja nyt ainakin. Ja kyllähän Mervinkin silmissä vähän välkähti, että josko vaikka lammas...?!! Mukavasti oltiin koko rakennuksen ainoat asukkaat joten huoneen lisäksi saatiin vallata kaikessa rauhassa yhteiset tilatkin. Tertulle oli kyllä hirveä pettymys, että ainut eläin, jonka se näki, oli kissa eikä se meidän mittapuun mukaan ole mikään kauhean jännä ja erikoinen eläin. Varsinkin kun se koirat nähtyään silmät teevadin kokoisena luikki jonnekin karkuun. 

Mervi ja antelias kaula-aukko (eli huonosti
istuva BoT)

Iltalenkillä

Mä otan tän sängyn!

Ei possoja, ei kanoja - Terttu möksöttää ja uhkaa nukkua sohvalla.

Mun uusi ystävä (lahjottu juuston avulla
poseeraamaan)

Lauantaina ehdin luentojen tauolla kävelyttämään tyttöjä ympäri Mikkelin keskustaa ja täytyy kyllä myöntää, että ovatpa nuo savolaiset kyllä huomattavasti leppoisampaa ja ekstrovertimpää kansaa kuin nämä täkäläiset hapannaamat. Terttuhan on jo nyt niin iso tyttö, ettei se yritä ehkä enää tervehtiä ihan jokaista vastaantulijaa, mutta häntää nyt kyllä kuitenkin kerkiää heilauttaa kaikille. Siinä, missä tyyliin jossain tympeässä Kouvostoliitossa kansa paahtaa ohi pienestä koirasta naama peruslukemilla tiukasti eteenpäin tuijottaen, Mikkelissä monella, varsinkin seniorikansalaisella, oli aikaa tervehtiä Tepaa ja rapsutella pientä ja jäädä juttelemaan miten heilläkin on ollut koira ja onpas se nätti jne. Yksi mummo päivitteli ohi meneviä Tepaa ja Merkkaa että onpas söpöä, niillähän on ihan samanlaiset pyllyt :-D

Peräkylän turistit ry Isolla Kirkolla

Sunnuntaina oli sitten hakutreenit. Ja ne oli nyt vähäksi aikaa sitten viimeiset sitä sorttia, koska lunta oli niin paljon, että Merviä lukuun ottamatta vissiin kaikki koirat näyttivät halukkailta ryhtymään jonkinlaisiin työtaistelutoimenpiteisiin epäinhimillisiin työskentelyolosuhteisiin vedoten. Ihan hyvä opetus oli nyt vaikka Tertulle se keskustelu, jonka kävimme ("Onks pakko jos on noin paljon lunta" "On" "Ok"), mutta tarkoitushan ei kuitenkaan ole tappaa koirien motivaatiota, joten jatkamme sitten kun sääolot sen sallivat. Ilmaisuja kyllä aiomme jatkaa. 

No huhhuh, nyt hapottaapi

Vuoden obligatoorinen haamuselfie

Jaakko-poika löysi mummun metsästä <3

Käytiin sitten vielä reippaina ottamassa kierros ilmaisuja läheisessä rekkaparkissa. Terttu teki ihan hienosti - irtorullilla toki vielä, mutta selkeästi sen pikku päässä on kyllä jo kuvio valmiina. Ajattelin ottaa sille nyt jo hyvät käytöstavat mukaan, kun mulla ei Mairen jälkeen hyvin käyttäytyvää hakukoiraa olekaan ollut (Emmin tietyt maalimiehet pilasivat kun antoivat sen haukkuessa tassuilla kaivaa vaatteita mutteivät koskaan kertoneet siitä minulle - ja Mervin kanssa on ollut muunlaisia, isompia haasteita koko sen kivikkoisen haku-uran ajan, jotta olisi - onneksi aika vaatimattomaan - sikailuun kauheasti voinut puuttua). Kaksi tai kolme ekaa näyttöä maalimiehet siis käskivät Tepan maahan ennen palkkausta, sen jälkeen se meni itse maahan, kiltti ja reipas kun on <3

Minä nyt kyllä rupean taas kerran olemaan aivan kurkkuani myöten täynnä tätä talvea ja sitä (Elinaa lainatakseni) "valkoista paskaa, jota sataa koko ajan mustanaan". Tympii ensinnäkin se, että oikein mitään ei voi treenata ja lenkkimahdollisuudet ovat aika rajalliset, varsinkin mitä juoksemiseen tulee. Noh, voiton puolella ollaan. Kyllä se tästä taas varmaan.

Loppukevennys: sosiaalisen palkkauksen ydin, tähän minä pyrin Tertun kanssa :-)