"You tried your best and failed so miserably. The lesson is: Never try." - Homer J. Simpson

torstai 6. syyskuuta 2012

Kukkahattuhakuilua

Tänään treenattiin hakua paikassa jonka nimi ei oikeasti ole Seesta, mutta jota kutsumme Seestaksi. Niin siis siellä treenattiin. Mervi teki hyvin rataa, alusta loppuun veti iloisena ja ennen kaikkea tyylikkäänä vaaleanpunainen kiintorulla rytmikkäästi puolelta toiselle heiluen. Yhtään maalimiestä hän ei kyllä nostanut, mutta onko tuo nyt niin tärkeääkään. Selailin nimittäin treenien jälkeen Nastolan Smarketissa jotain Meidän koira tms. -nimistä uutta aikakausilehteä ja siinä Niemisen Reija sanoi että parasta haussa on nähdä kun koira nauttii tekemisestä (sorry Reija jos ei sitaatti mene ihan oikein, mutta siis sinne päin). Ja kyllähän se Mervi mielellään juoksentelee metsässä, varsinkin kun lähettelen sitä. Hän niin tykkää siitä hetkestä kun saa sammal lentäen ruopaista metsän siimekseen. Ja koska tämä on vain harrastus, ja harrastuksen on oltava mukavaa, niin olen nyt sitten kukkahattuuntunut vanhemmiten sen verran, että ei Mervin ole pakko löytää jos Mervi ei halua löytää. Näin kun minäkin vähän joustan näistä vaatimuksistani niin on puuhastelu kaikin puolin leppoisampaa.

Nykyäänhän monet vannovat ns. operantin koulutuksen nimiin, minä nyt intepretoin tuon trendin sitten näin omalla tavallani. Onhan tässä toki se miinuspuoli, että koesuoritukseenhan oleellisesti kuuluu se ukkojen nostokin, ja siitä syystä minä nyt sitten - etten nyt kokonaan ryppyotsaisen, tavoitteellisen treenaajan mainettani menettäisi - sanoin takakulman maalihenkilölle, että vonguttaa Merkan palloa vähän että hän tietäisi että jotain oleellista jäi nyt tekemättä. Ja että kätkisi tämän sydämeensä ja ehkä tuntisi omassatunnossaan pienen, mutta merkittävän pistoksen. (Todellisuudessa Mervi vain vähän vilkaisi sinne maalihenkilöön päin tyyliin "kappas vain, tänne on muutkin tulleet pitämään hauskaa, how nice!")

Pluspuoliahan tässä treenitavassa löytyy enemmänkin jos nyt näin peruspositiiviseen tyyliini yritän löytää: Voin esimerkiksi treenata yksin jos vain alueen jaksan tallata!

Ja sitten lopuksi vielä asiasta jälkimetsään: kukaan ei näköjään halua tuota jäljen piirinmestaruuden kiertopalkintoa. Olen järjestäjätaholle yrittänyt sitä tyrkyttää takaisin, koska Mervihän ei piirinmestiksiin ole menossa, mutta minulle ei vaivauduta edes vastaamaan minne mokomankin pölynkerääjän voisin toimittaa jatkokierrätystä varten. Weird. (Edit: Ja heti kun tämän postasin niin järjestäjätaholta tuli osoite mihin voin pytyn toimittaa...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti