Kylläpä on taas jäänyt päivittely. Treenattu ollaan, toissa viikolla tokoa lähinnä ja kaksi jälkeä Marjokankaalle, jossa lauantaina taas onnistuin kävelemään silmukan, jota Mervi ei selvittänyt (hän tosin lähti vähän takki auki sitä jälkeä ajamaankin ja hermostuin jo ensimmäisessä kulmassa kun hän ylimielisesti porhalsi yli, kun löytyyhän se jälki juoksemalla ympyrää aina uudelleen...). Sunnuntain korjaussarja sen sijaan oli ihan hyvä. Eilen lauantaina treenailtiin Elinan ja Tarjan kanssa Sippolassa jälkeä, Tarja teki Merkalle sellaisen kilometrin jäljen, joka hukkui neloskepin jälkeen kun tuli polunylitys. Kutosen nosti sitten vahingossa. Olipa kuitenkin kiva kun joku oli valmiin jäljen tallannut. Tältä se sitten näytti. Nyt on puhelimessa nimittän Sportstrackeri ja ne eksymiset loppui tähän! Ja oman jäljen sabotoiminen tallomalla sen päälle yms. yms.!!!
Lampaita ollaan viety hevoslaitumelle ja ollaan otettu pitkiä hakuja ja kaikenmaailman kuvioita. Yllättävän vähän on esim. hakujen kaaret kärsineet tuosta hankalasta laitumesta ja siitä lehmipolkua pitkin kuljettelusta, jossa lampaat pitää syöksyä pysäyttämään lähes pusertumalla niiden ohi kun molemmilla puolilla on riukuaita.
Tokossa ollaan lähinnä jauh... eiku tapel... eiku tehty ylläpitotreeniä ruudun suhteen. Sitkeästi se Merkka yrittää tarjoilla omavalintaisia suoritustapoja siihen liikkeeseen, siksi en esim. rotumestaruuksiin hänen kanssaan lähtenytkään, yritetään nyt ratkaista tämä ongelma ennen karsintoja. Rotumestisten voitto tuli kyllä ilman Merviäkin Peräkylille, Iolla on nyt semmoinen voittoputki päällä, että huhhuh. Treeneissä Mervi on tuntunut iloiselta. Hyvin, hyvin iloiselta ja hilpeältä. Kun on tottunut siihen maaniseen ja tahmeaan Merviin, niin tätä pitää nyt kyllä vähän opetella.
Hakua ollaan tällä viikolla otettu kahdesti. Tiistaina Haramaantiellä Mervi hoiti koko radan kahdella pistolla, mikä oli kyllä ihme. Nyt eilen Vuolenkoskella hän taas luukutti nättiä rataa, suoria, syviä pistoja alusta loppuun, muttei vauhdin hurmassa nostanut ukon ukkoa. Noh, myö ollaan Merkan kanssa tuossa ryhmässä vain siksi, että siellä on niin hienoja ja lupaavia nuoria koiria, että on mukava olla niille maalimiehenä ja nähdä niiden kehittyvän. Kyllähän nuo ryhmämme tavoitteelliset harrastajat tuntevat myötähäpeää tällaista puuhastelijaa katsellessaan, mutta koska kukaan ei minulle vieläkään ole tullut kertomaan miten tulisi toimia, niin juoskoon Mervi. Siitä hän tykkää.
Myös esineruutua on kahdesti treenattu hakutreenien yhteydessä. Eilen illalla Vuolenkoskella vein Mairelle ja Emmillekin esineet ja voi kun muoriso-osasto oli mielissään. Emmi niin tarkasti haravoi ruutua neliösentti kerrallaan eikä tule takaisin pistolta ilman esinettä ja Maire se lähti kuin telkkä pöntöstä noin 200 metriä suoraan ja palatessaan haki sitten taaimmaiset esineet. Etuesineestä hän sitten painoi ohi urku auki (ja nenä kiinni) moneen otteeseen ja yritin huutaa ja viheltää hänet takaisin ettei pumppu petä tms., mutta kun eihän se Maukka kuule juuri mitään.
Eilen otettiin muuten vielä pk-tottikset APKY:n kentällä, Merkka Ion parina. Eihän se hyvältä näytä, tunnu eikä kuulosta, mutta eipä tällä treenimäärällä voisi mitään ihmeempää odottaakaan. Itse sain Tarjalta ja Elinalta kritiikkiä omasta kävelystäni kun en osaa edes suoraan kävellä, saati sitten tehdä temponmuutoksia kävelyyni saati sitten laskea askeleita ja sitten kun on se vammainen jalkakin niin ei hyvältä näytä, ei.
Jotenkin niin kovin, kovin haikeaa, että maastokausi on kohtapuoliin laitettava pakettiin. Illalla ei kohta näe enää tehdä mitään ja viikonloppujen maastotreenit luultavasti jäävät vähemmälle siksi, ettei ole enää kokeita. Toivottavasti lumi ei tule vielä pitkään, pitkään aikaan että edes vähän ehtisi jäljestellä vielä. Ja lenkkeillä pitkin poikin metsämaastoja.
Ei siinä tottiksessa nyt niin vikaa....kunhan lakkaat kävelemästä, kuin singeri...johan siinä tulee hiki katsellessakin:-)
VastaaPoistat.Tarja
After getting more than 10000 visitors/day to my website I thought your perakylanprinsessa.blogspot.com website also need unstoppable flow of traffic...
VastaaPoistaUse this BRAND NEW software and get all the traffic for your website you will ever need ...
= = > > http://get-massive-autopilot-traffic.com
In testing phase it generated 867,981 visitors and $540,340.
Then another $86,299.13 in 90 days to be exact. That's $958.88 a
day!!
And all it took was 10 minutes to set up and run.
But how does it work??
You just configure the system, click the mouse button a few
times, activate the software, copy and paste a few links and
you're done!!
Click the link BELOW as you're about to witness a software that
could be a MAJOR turning point to your success.
= = > > http://get-massive-autopilot-traffic.com