...siitä koostui viime viikko Peräkylän prinsessoilla :) Alkuviikko vain lenkkeiltiin, ei oikein kelit houkutelleet mihinkään ulkotreenin tapaiseenkaan. Eipä täällä sen puoleen mitään ulkokenttiä oikein olekaan; kaikki ne meidän perustreenipaikat Ravilinna, yläasteen kenttä ja Männistön koulun kenttä ovat lumen vallassa; se ainut talvikunnossapidetty ja siksi ehkä lumeton kenttä olisi lukion parkkipaikka, jossa on tietysti autoja valoisaan aikaan. Ja ei - täällä ei harrasteta valaistuja kenttiä.
Torstaina Mervillä oli osteopaattiaika Markus Laiokselle. Ja kyllä olikin Äitikoira jumissa. Oikea puoli oli aivan liikkumaton. Ja oli ollut jo kauan. Lisäksi niskassa törmäysjumia jonkin verran. Maire ja Mervihän juoksivat syksyllä sellaisesta portista, joka oli tarkoitettu estämään pyöräilijöitä silleen että siitä tarvii pujotella sillai ovelasti. Noh, Maukka ja Merkka eivät ihan ehtineet huomata sellaista pikkuseikkaa, vaan pelkkä Maukka mahtui portista, mutta Merkka iskeytyi nivusestaan/kyljestään sitä porttia päin. Ja kyllähän Maire kerran juoksi Merviä päin niin että Merviltä meni ilmat pihalle. Ja silloin kerran Merkka juoksi sitä kiveä päin... Ja niitä pikkutörmyjä tulee kaiken aikaa tytärkoiran kanssa leikkiessä... Laios oli kyllä sitä mieltä, että hyvin vahvasti kaikki Mervin viat ovat nimenomaan kolhujen aikaansaamia. Hyvin sai Merkkaa auottua, mutta muutamaan otteeseen meidän pitää vielä mennä käymään. Hoidon jälkeen Merkka on venytellyt itseään huomattavan paljon enemmän, samoin se perjantaina nuoleskeli etutassujaan... Jotain sen kropassa siis selvästi tapahtuu. Aika pienillä oireilla sitä näköjään voi olla koira melko juntturassa. Ainoastaan se Seinäjoen paikallamakuu ja kaukot... Ja kerran lelua vetäessä värisytti selkänahkaansa. Merkan piti ottaa käsittelyn jälkeen rauhallisesti ja liikkua omaehtoisesti ja "rennon letkeästi"... No kerro se nyt sitten Merkalle...
Valpas pikku Tepa |
Torstaille oltiin sovittu Elinan kanssa tokotreenit kahvihuoneelle, ja koska Mervi ei voinut treenata, Emmi the Flying Meatball pääsi tuuraamaan sitä. Ja voi elämä että oli pieni koira onnessaan. Otettiin seuraamista ja ruutua ja kaukot ja ohjattua ja luoksetulo ja hyppynouto ja Emmiliini oli niin täpinöissään että tärisi vallan <3 Ja miten hienosti se teki kaukot ja kapulannostot ja kaikki :) Vonkui ja ynisi toki läpi koko treenin, mutta silleen saa tehdä jos on melkein 12 vee. Terttu treenaili niitä sen omia juttujaan, noutoa ja ruutua ja jääviä ja seuraamista.
Lauantaina oli meidän vetämän KSSK:n tokokurssin viimeinen kerta. Treenattiin ennen kurssilaisten tuloa ja uudestaan vielä sen jälkeen. Mervi teki ihan rentoa treeniä, tai siis yritettiin tehdä vain kaikkea pientä ja vähän puolella teholla, mutta pääasiassa Mervi vain juoksenteli lelu suussaan ympäri hallia. Kun en oikein keksinyt mitään sellaista treeniä missä se ottaisi vähän iisimmin. Tepa teki vähän taas kaikkea, nyt seuraaminen taas vaihteeksi oli ihan kivaa :)
Kaikki vermeet on vihreässä töhnässä kahvihuonetreenin jälkeen |
Sunnuntaina tehtiin Marjiksen lenkki Elinan kanssa ja siinä ne pyhäpäivän aktiviteetit sitten olivatkin.
Aina on tilaa yhdelle Tertulle |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti