Maire, Emmi, Mervi ja Terttu: Elämän perusasioita

Mervin maanantaiaamu alkoi vähän ikävissä merkeissä. Urpona se hyökkäsi lumikolan kimppuun ja sillä jäi kieli kiinni siihen. Kokemuksesta tiedän, että se ei tunnu kivalta. Vieläkin reilusti yli 30 vuotta tapahtuman jälkeen nimittäin itsellänikin menee puistatuksen kylmät väreet selässä kun sen yhden tietyn valopylvään näen... En uskonut, kun äiti sanoi ettei kannata. Kantapään kautta piti sekin kokea (plus että vahinkoa yritin laittaa kiertämään kun yllytin pikkusiskoa nuolemaan mattotelinettä mutta se oli fiksumpi kuin minä...). Eikä Mervin huono fiilis siihenkään loppunut: tuuhea häntä ja matala hännänkanto niin viiden kilsan umpihankilenkin jälkeen näyttää tältä:

Pakkoks siinä on kuvailla

Tiistaina käytiin porukoilla ja samalla reissulla täydensin koirien ruokavarastoja. Ja omia lankavarastoja :-)

Emmiä eläinrääkätään

Keskiviikkona oli vuorossa operaatio pakastimen sulatus ja sieltähän löytyi koiranruokapakkasen kätköistä vaikka minkälaisia aarteita: semmoinen megasuuri hirvenpaisti, josta sekä kissat (paitsi Min "yök-en-syö" Lai) että koirat söivät kaksi päivää. Ja sopivasti kaikille ydinluunpätkät.

Terttu Repolaisen aarre

Mun vesipumppu tai mikä talousvesiautomaatti se nyt lieneekään, rupesi sanomaan sopimustaan irti tuossa viikonloppuna. Hirveillä ylikierroksilla se jaksoi just ja just ihan vähän vettä pumpata, mutta kuulosti siltä, että räjähtää justiinsa. Uskalsin niinku hampaat pestä ja vessankin vedin kannetulla vedellä ja koko pömpelin mukana tullut noin sivun mittainen ylimalkainen käyttö- ja asennusohjekin oli italiaksi. Yritettiin Elinan kanssa sitä korjailla, mutta se meni enemmänkin hihittelyksi ja ihmettelyksi ("Saakohan tuosta ruuvista vääntää?" "Nyt se pihisee silleen että varmasti kohta räjähtää") ja lopputulema oli ympäriinsä roiskuava vesi ja tulviva kellari, joten päätettiin nostaa kädet pystyyn ja tunnustaa, ettei nyt ehkä putkimiehiksi kannata ruveta. Ilta meinasi päättyä kunnon katastrofiin kun Elinan ooppelikin teki lakon siihen meidän pihalle. Torstaina meidän iskän kanssa sitten yritettiin vielä korjata vekotinta risalla pyöränpumpulla ja googlettamalla ohjeita. Kummallakaan ei mitään hajua miten tuommoinen toimii ("Mikähän letku tuo on?" "Kuuluuko tuolta tulla ilmaa?" "Hei nyt se hajosi kokonaan, ei tuu vettä pisaraakaan!" "Ai hei täällä on töpseli pois seinästä."), mutta loppujen lopuksi me saatiin se korjattua. Ei aavistustakaan mikä siinä oli vikana, ehkä vain pari ruuvia löysällä, ja mitä sille oikeastaan tehtiin, mutta nyt se taas pörisee kuin uusi. Mitä juhlaa onkaan kun saa tiskata ja pestä pyykkiä ja ihan suihkussa käydä. Pieneen sitä ihminen tyytyy kun vähän aikaa kokeilee vähän askeettisempaa elämää.

Lunta rupeaa olemaan ihan tarpeeksi jo.

Perjantai-iltana meillä oli Homeetalla tokotreenit Elinan ja Sirpan kanssa. Mervi treenasi lähinnä taas niitä idareita ja seuraamisia ja se on kieltämättä viime aikoina tuntunut tosi kivalta. Paitsi se seuraaminen. Mutta noin niin kuin ylimalkaan se on enemmän siellä kentällä mun kanssa kuin yksin pallonkiilto silmissä. Täytyisi jossain vaiheessa testata miltä se koekehässä tuntuu. Terttu härvelsi vääriä tunnarikapuloita nostellen ja ruutua treenikassista etsien, mutta teki vallan mainioita luoksetulon pysähdyksiä ja aika kelvollisen ohjatun noudon. Lisäksi treenasin sen kanssa taas sitä hypyn hahmottamista. Ei enää ehkä ihan niin hurjalta näytä, mutta ei se vielä ihan optimaalinenkaan tekniikaltaan ole.

Pikku Niina siellä kuin herran kukkarossa <3

Lauantaina treenattiin Elinan ja Riikka V:n kanssa hakua Kukonkoivussa. Ennen treenin aloittamista päästiin työntämään hankeen juuttuneen kanssaharrastajan pakettiautoa takaisin tielle. Aika hyvin kolme riuskaa akkaa saatiin kottero liikkumaan, hyvä myö! Myös itse treenit onnistuivat kivasti, Terttu menee niin suoria, syviä pistoja ja Mervi ei *kop kop* ole tehnyt homovoltin homovolttia koko vuonna! Käytiin vielä taapertamassa Marjokankaan lenkki, joten muoriso-osastokin oli tyytyväinen.

Vähän vielä treenii jooko pliis...?!

Tänään Elinan kanssa sama setti kuin lauantaina: ensin köyhän miehen hakuilut kahdestaan (siirtyvä mm ja toinen puoli tyhjää) ja sitten lenkki. Vähän oli metsässä märkää, mutta ei se tällaisia true-hard-core-harrastajia lannista. Tertulla on nyt ruvennut esiintymään vähän sellaista omatoimisuutta, jollaista Mervi ei ikikuunaan ole esittänyt. Se mieluusti juoksisi itsenäisesti keskilinjan yli toiselle puolelle. Täytyypä välillä palkata sitä pistoilta pois tultaessa. On kyllä hyvin erikoista. Mervihän on elämänsä aikana kerran meinannut ylittää keskilinjan itse. Joissain asioissa Terttu on niin äitinsä tytär ja joissain taas ei niin sitten yhtään.