Keski-iän villitys

Semmoinen on nyt sitten iskenyt. Ei, ei minuun tietenkään, mie saan vain niitä kriisejä enkä villityksiä, joiden pauloissa ottaisin mitään parikymppistä toy-boytä käsipuoleen tai vaihtaisin foorttia harrikkaan. Mutta niin siis Merkka. Ensin yksi aamu tässä kohdattiin tuossa kylänraitilla naapurin tiibetinterrieri. Se on Merkkaa vanhempi ja ollaan se säännöllisesti paristi viikossa koko Merkan eliniän siis kohdattu ja aina se räyhää fleksi pinkeänä mun koirille ja aina Mervi on mennyt olkapäitään kohauttaen ja silmiään pyörittäen ohi tyyliin voi v*ttu mikä uuvatti. Mutta nyt se keksi että voisi itsekin räyhätä ja lähti niskakarvat pystyssä (ekaa kertaa elämässäni näin Mervillä niskakarvat pystyssä!) haukkuen juoksemaan (juoksi kylläkin räyhäpetterin ohi ja palasi toki kuuliasesti mun luo kun kutsuin sitä, mutta silti!!!). Nooh, sitten metsässä kohdattiin yksi toinen naapuri juomassa aamukaljaansa ja Mervi juoksi sitä tervehtimään kuin vanhaa tuttua. Se ei pentuiän jälkeen ole koskaan mennyt ketään setiä - tai sen puoleen tätejäkään - moikkaamaan! (Ja ihmettelijöille jos jää vaivaamaan: on se ihan perussettiä täällä Peräkylässä kohdata umpimettässä naapurinsetä lauantai-aamuna klo 8 juomassa keppanaa.) Sitten Mervi kotona on useasti leikkinyt pöllimillään tavaroilla, äsken vetivät hirveät leikkirallit Mairen kanssa ja lenkillä roikkui Njodin kaulanahoissa, ei varmaan tarvinne mainita, ettei se ikinä niinkään ole tehnyt... Nyt on kyllä Mervin nuttura niin löysällä, että ihan ihmettelen, että mitä tästä vielä seuraa... Jännityksellä odottamaan jään. Tod. näk. se jossain vaiheessa taas vetää nutturan tiukalle ja palaa takaisin omaksi pirttihirmu-itsekseen.

Kummelin säämiestä lainaten: lunta sataa ja kaikkia vituttaa

Yksi yö näin unta, että tuli tsunami ja vei mun Tertun. Ikkunasta vain katsoin, kun vesimassat pyyhkivät Ratatietä ja siellä kaikkien autonraatojen ja muun irtosälän keskellä pienen Tertun kolmiokorvat. Juoksin ulos, mutta Terttu oli jo pyyhkiytynyt kaiken roinan mukana pois :-( Voi se oli ihan kauhea, kauhea uni. Ensin itkin sitä että mulla ei ole Tepaa enää ja sitten yritin takertua toivonrippeisiin että mitä jos joku sen onkin saanut pelastettua ja etsin sitä ja lähettelin eläinlääkäriasemille sen kuvaa ja sirunumeroa (oudon loogisesti toimin, noin absurdissa unessa) jos joku sen vaikka tuo lääkäriin. Oli ihanaa herätä ja todeta, että siinä se makaa kerällä, pää mun jalkojen päällä.

Tässähän minä :-)

Mitä äiti edellä

...sitä tytär perässä

Kyllä me vähän ollaan treenatakin ehditty. Perjantai-iltana käytiin taas Elinan, Sirpan ja Satun kanssa Homeetalla tokoilemassa. Olen yrittänyt opettaa Terttua hyppäämään, tai siis yritän tajuta, että miksi se ei mukaa osaa hypätä. Metsässä se menee miljoonaa eikä lähes koskaan kompastu mihinkään kaatuneeseen puuhun tai putoa ojaan tms., vaikka vauhti on ihan hirvittävä ja yleensä se jahtaa joko REMiä tai Merviä eikä näin ollen edes hirveästi keskity siihen, mihin sen tassut nyt osuu. Mutta se hyppy. Jotenkin mun nyt pitäisi saada se tajuamaan, että sen pitää itse katsoa koska sen kannattaa hypätä päästäkseen hyvin yli. Olen nyt tehnyt niin, että pistän hypyn toiselle puolelle targetin tai namialustan ja lähetän Terttua hyppäämään eri etäisyyksiltä. Joskus tosi kaukaa, joskus aivan läheltä. Ja näin tekniikka on ehkä? vähän? parantunut, mutta suurin ongelma on se, että Terttu ponnistaa liian kaukaa. Tähän täytyy saada joku turvallinen ja tehokas plääni että saan vietyä Tepaa eteenpäin se PK-metrinen mielessä.

Valitettavasti mulla ei ole editointiohjelmaa, jolla voisin laittaa tuohon Satun lopun melkein-kirosanaan PIIP-ääntä päälle. 

Mutta on se hei tästä kehittynt, vai?!!

Lauantaina treenattiin Lahden suunnassa hakua. Rupiaa tuota lunta olemaan sen verran, ettei mitään ihmeitä enää pysty tekemään, mutta pientä radanpätkää kuitenkin. Tertulle varmasti tekee hyvää saada tällaista "kivijalkatreeniä"; suoraanmenoa, radan suunnan hahmottamista, maalimiesmotivaatiota, yliheittoja, erikseen ilmaisua jne., sitten voi taas lumitilanteen salliessa ottaa mukaan tyhjiä ja muuta semmoista Isojen Tyttöjen Juttua. No Mervi. Meni ihan kivasti lukuunottamatta sitä, että kertaalleen peruutti rullan kanssa puun vierelle, katsahti ylös, että huh, ei se olekaan mamma ja peruutti siitä mun sivulle <3 Merville kyllä sopisi välillä semmoinen pitkä ja rankka rupeama, tuolla kun se muutamansata metriä kyntäisi kaulaan asti nuoskalumessa tyhjää niin eiköhän rupeisi maalimies maistumaan ihan eri tavalla... Mutta kun ei voi, niin ollaan sitten ihan vajaata sataa metriä tahkottu. Välillä ajattelen, että pitäisikö koko Merkka laittaa tauolle, että onkohan tuollaisesta pienestä sessiosta enempi haittaa kuin hyötyä sen viretilan kannalta, mutta koska yhdistän hakutreenit aina lenkkeilyyn, tokotreeniin tms. niin ainahan se Merkka on kuitenkin mukana, ja minä vain en pysty, siis kertakaikkiaan ei vain sydän antaisi periksi jättää sitä treenaamati. Mutta hei, toiset viettää tipatonta tammikuuta, Merkalta onnistui homovoltiton tammikuu! Ihan mieletöntä! Sitten voisi ottaa vielä haukkumattoman helmikuun, maalimiestenlöytämismaaliskuun ja mitä näitä nyt onkaan, niin mehän oltaisiin kesällä iskussa.

On se sievä - vaikka ite sanonkin.

Hakutreeneistä jatkettiin sitten tokoilemaan A-Qility-hallille. Yritin huijata Merkkaa tekemään vääriä asentoja idarissa mm. suorittamalla sen peruuttaen, mutta Mervi ei mennyt lankaan. Itselläni oli vähän vaikeuksia hahmottaa... Kun mulla on siinä liikkeessä vähän vaikeuksia hahmottaa jopa ihan etuperin kävellen. Mervi oli kyllä kuuliainen ja kiva, on ollut jo jonkin aikaa (toki se on samalla myös pilli kurkussa ja ylivireinen, mutta tuntuu siis paremmalta). Täytyy ehkä lähteä sen kanssa kokeeseen pudottamaan itsensä taas maanpinnalle :-D Terttu Marjatta oli vähän villi ja kokeili mitä kaikkea "merkki"-käskyllä suorittaa: ruudun, agilitysiivekkeen kierron, targetille menon, hypyn, noudon... Vähän keskusteltiin. Ihan hyvässä hengessä. Että on kiva kun on kivaa, mutta vain silloin kun on kivaa mun säännöillä, eikä vain härvelletä omilla säännöillä. Treenin jälkeen käytiin vielä kahvittelemassa Oilin ja Peten tykönä ja olipa kivaa jutella. 

Tänään sunnutaina hakuiltiin täällä Haramaantien puolessa (ei Marjokankaalla, jossa minä yksikseni törötin ja ihmettelin että mikä on kun ei kukaan tuu mun kaa leikkimään...). Samat kuviot taas, ihmettelen kyllä, miten Mervin eka pisto oli taas varmaan 150 m syvä ja toinen alle 50 m, tuntuu, ettei sillä ole kauheesti logiikkaa tuossa sen menossa... Meillä on kyllä Elinan tekemä hyvä patenttisysteemi näihin talvitreeneihin, ns. liukuhihnamenetelmä, jossa jokainen maalimiehen sijoittelu ja koirien järjestys on niin loppuun asti mietitty, ettei kenenkään tarvihe jäätyä sinne lumeen kuusen alle. Merkka-Pekka on saanut nyt lähes aina kunnian olla viimeinen koira, joten saan siltä kieppejä pois enkä vain tyrkkää sitä autoon ja jätä sinne kihisemään omassa liemessään ja kehittelemään vielä korkeammat kiepit seuraavalle kerralle. Treenin jälkeen se saa jauhaa sitä iänikuista palloaan ja sen jälkeen vielä putsata kaikki palkkapurkit ja usein siitä vielä suoraan lähden lenkille. Sirken kanssa tästä syksyllä juteltiin ja vaikken nyt mene vannomaan, että tämä(kään) Mervillä nyt mitenkään aukottomasti toimii, niin tätä kirjoittaessahan tässä samalla hokaan, että justiinsa olen tässä kaksi juttua Mervin hauista kertonut: se on aina yleensä viimeinen, se ei ole homovoltannut koko vuonna kertaakaan (ah miten ihanaa kun tällai tammikuussa voi vielä kehua, ettei koko vuonna ole :-D). On se jännä. On, on se hyvin jännä.

Haun jälkeen lähdettiin vielä Marjokankaalle lenkille. Voi miten ihana päätös viikolle, se koko lenkki oli aurattu! I-ha-naa! Sen lisäksi, että siellä on nyt paljon kivempi kävellä (pari talvea sittenhän meidän slogan tuolla oli "eiku hanskat käteen ja konttaamaan"), niin nyt voin lähteä sinne myös juoksemaan! Vihaan juosta yleisillä teillä kun koirat pitää olla edes jotenkin hanskassa, ja metsissähän on joko aivan ***sti lunta tai sitten niitä hemmetin aggressiivisia wannabe-iivoniskasia sauvat tanassa valmiina puhkomaan silmät jos joku uskaltaa heidän Pyhää Toimitustaan ihan kenkät jalassa sabotoimaan. Mon Dieu *silmienpyörityshymiö* 

Lähes 5 km baanaa jota luukuttaa :-)

Näin sitä tämmöinen perusnegatiivinen pessimisti, joka kuulemma aina naama norsunperseellä ilmapiiriä pilailee ihan näinkin triviaalista asiasta vallan innosta hihkuu. Niin, tänään vähän kimmastuin kun ei vain ihan oikeesti jaksaisi aina asiallisesti ja ystävällisesti puolustella omia, eettisiä ruokavalintoja. Jännästi ihmiset kasvissyöjän kohdatessaan joskus muuttuvat ravitsemusalan asiantuntijoiksi, jotka tietävät, että ihminen on luotu lihansyöjäksi (varsinkin ateistilta tämä luotu on aika invalidi argumentti vai olenko taas ymmärtänyt jotain väärin...?!) eikä pelkällä kasvisruoalla elä (ehkä mie olenkin kuollut jo vuosikausia sitten, en vain tajua sitä itse, vähän kuin Bruce Willis siinä "I see dead people"-leffassa...). Ja jos tällä sormi pystyssä Suuria Totuuksia paasaavalla raadonsyöjällä on ylipainoa yhtä paljon kuin mulla elopainoa, niin, no joo. Ihan sama. Joskus on vain pakko purkautua. Ja jatkaa omassa blogissa vielä vähän raivoamista. Vähän jää joskus kierrokset päälle kuin Merkalla hakutreenissä ikään. Sitten taas rauhoittuu ja jaksaa hymistellä että joo joo, riisitauti tuloo ja osteoporoosi ja tukkakin lähtee päästä.

Oho. Tulipa taas asiaa. Ja vielä enempi siitä asian vierestä.

K: Kuka ei kuulu joukkoon?
V: Ninni. Se on mustavalkoinen, muut on trikkejä.

Näin o!