"You tried your best and failed so miserably. The lesson is: Never try." - Homer J. Simpson

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Pentutreffejä ja leireilyä / Puppy meeting and camp

Viime viikonloppuna suunnattiin ooppelin nokka kohti Hartolaa ja Kunkkulan koirakeskusta, jossa tänä vuonna järjestettiin Tending-leiri. Lauantai-aamuna oli pentutreffit, joihin saapuivat ilahduttavasti kaikki Mervin Suomen-nököt. Ja ai että ne olivat taitavia, reippaita ja ihania <3

Merkka treenasi EK-ryhmässä ja oli varmaan maailman onnellisin pieni koira, kun sai tehdä niin paljon osa-alueita :) Lisäksi se pääsi vähän tokoilemaan ja suorittamaan PK-noudot (ja minä harjoittelin kaksikiloisen heittämistä; täytyy tehdä se sääntömuutosehdotus naistenkapulasta...). Terttu pääsi tokoilun lisäksi myös jäljestämään ja hakuilemaan. Ja tietenkin leikkimään siskoin ja veljein kanssa.

Olipa taas mukava leiri, vaikka puitteet olivatkin vähän aneemiset. Toisaalta, kuka sitä nyt kesällä lämmintä vettä suihkusta tarvii, ja jäihän niistä soijanakeista naurettavaa pitkäksi aikaa. Eniten kuitenkin otti pattiin surkeat maastot. Kiitokset erityisesti meidän maastoryhmällemme eli Hanna, Nina, Hanna ja Taina. Ja tietysti Elina.

***
Last weekend we had one of the highlights of the year; Tending-camp. On saturday morning we had a puppy meeting. I was so happy to see all in Finland living puppies, and they were so cute and clever <3

Mummu vähän ilahtui :) / Granny is a little bit happy :)
Priima



Titti 




Varma



Hikka




Jake






Terttu 





Mervi leikkii iskän kanssa / Mervi playing with daddy  
Terttu leikkii vaarin kanssa / Terttu playing with granddaddy 
Kolme sukupolvea: Terttu, Mervi ja Lucky / Three generations
Ylin kuva ja Tertun treenikuvat Maarit Karhu-Teiskonen; alin kuva Gørill Nordve

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Haku-uran aloitus

Mervi pääsi tänään hakuilemaan ja Mervin jälkikasvu Terttu ja Jake aloittivat hakuharrastuksen tasan samassa paikassa kuin äitikoira silloin vuosia sitten. Toivotaan vain, että omena on pudonnut hyyvin kauaksi puusta :D



tiistai 2. heinäkuuta 2013

Tending Tough

Viimeinen nökö uunista ulos :)

Tänään sitten lähti viimeinen pentu elämän mittaiseen seikkailuun kun Joanna ja tukijoukkonsa tulivat ihan Puolasta asti hakemaan Matti-poikaa. Mattia kutsutaan tästä lähin nimellä Taff joka tulee suoraan virallisesta nimestä Tending Tough. Taffista tulee isona (tai vielä isompana, isohan se on jo nyt :)) toko-koira ja se päässee ehkä myös pelastuskoiratouhuihin mukaan kuten Joannan airedalenterrieritkin.

Today the last puppy begann his lifelong adventure as Joanna and co came the long way from Poland to fetch Matti boy. Matti will now be named Taff, which comes from his real name Tending Tough. Taff will be Joanna's obedience dog and maybe he'll train also some rescue dog work like her airedale terriers.
***
Heute begann für den letzten Welpen das lebenlange abenteuer als Joanna und ihre Freunde aus Polen kamen um Matti abzuholen. Matti wird ab jetzt Taff heißen, was von seinem richtigen Namen Tending Tough abgeleitet wurde. Mit Taff wird Joanna Obedience machen und vielleicht auch ein wenig Rettungshundearbeit so wie mit ihren Airedale Terriers. 

Do zobaczenia!

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Tending Thrill

Sunnuntai-iltana tuli Tuula-pumpulan uusi äippä Taskisen Satu hakemaan. Tuulasta tuli Tending Thrill eli Titti. Uudessa kodissa Tittiä odottaa Mervin enomies Welmu ja Piu. Titistä tullee tokokoira, mutta Satsu on jo jäljestysvinkkejäkin kysellyt.

Sunday evening came Tuula's new mama Satu Taskinen. Tuula will be Tending Thrill aka Titti. In her new home live also Mervis uncle Welmu and Piu. Titti will be an obedience dog, but Satu already asked about tracking.
***
Sonntag abend kam Tuulas neue Mama Satu Taskinen. Tuula wird Tending Thrill aka Titti heißen. In ihrem neuen Zuhause warten Mervis Onkel Welmu und Piu. Titti wird ein Obedience-Hund werden, aber Satu fragte schon Ratschläge zum Thema Fährten.
Pidä tuo asenne!
Keep that attitude!
Behalte diese Einstellung!

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Tending Trusty

Tänä aamuna oli Mikkeliin mänijöitä kun Ulla-Maija alias Tending Trusty eli Priima lähti Satun kainalossa kohti uusia seikkailuja. Myös pikku Priima pääsee turistiksi tokon SM-finaaliin. Satulla on kaksi vanhempaa bordercollieta, joiden kanssa on tokoiltu, minkä lisäksi Priima pääsee ainakin jäljestämään.

This morning Ulla-Maija packed her travelling bag and left with Satu. Ulla-Maija's official name is Tending Trusty and Satu will call her Priima. Also Priima will watch the Finnish obedience championship today together with her siblings Jake and Hikka. Satu has two bordercollies with them she does obedience, and with Priima will she also do some tracking too.
***
Heute morgen hat die kleine Ulla-Maija ihre Sachen gepackt. Ihr offizieller Name ist Tending Trusty aka Priima. Auch Priima wird heute das Finale der finnischen Obediecne-Meisterschaften gucken und da ihre Geschwister Jake und Hikka treffen. Die neue Besitzerin Satu hat zwie ältere Border Collies, mit denen sie Obedience trainiert. Mit Priima wird sie dazu noch fährten.

Pidä hauskaa!
Have fun!
Viel Spaß!

Tending Thrive

Lauantai-iltana lähti sitten Aila, josta tuli Tending Thrive alias Varma. Hauska yhteensattuma, sillä Varma oli Mervin taiteilijanimi pentulaatikossa :) Varma tullee harrastelemaan ainakin tokoa ja jäljestystä uuden omistajansa Essin kanssa. Seurana hänellä on aussieneiti Peppi. Tätä pentua haettaessa itkin kuin vesiputous. 

Saturday evening Aila left us. Her new name is Tending Thrive aka Varma. That's funny, because Mervi's name was also Varma in the litter box :) Varma will probably do some obedience and tracking with her new owner Essi and she will live together with an aussie girl called Peppi. I was crying like a water fall as she left.
***
Samstag abend hat Aila uns verlassen. Ihr Name ist jetzt Tending Thrive aka Varma. Das ist ein lustiger Zufall, da Varma auch Mervis Künstlername in der Welpenkiste war :) Varma wird wahrscheinlich Obedience und Fährten trainieren mit ihrer neuen Besitzerin Essi. Ihre neue Mitbewohnerin ist ein Australian Shepherd Peppi. Als sie abgeholt wurde habe ich Rotz und Wasser geheult.

Pärjäile, pikku kulta!
Take care, my little sweet one!
Pass auf dich auf, meine kleine Süße!

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Tending Thunderbolt

...Ja sitten lähti Esko. Eskosta tulee Tending Thunderbolt eli "Hikka" ja Hikka menee Mervin Hui-veljen kaveriksi. Hanna ja Pursiaisen Pia kävivät nappaamassa nökösen matkalla TOKO-SM:iin. Nyt vain Hikka silmät auki ja oppia ottamaan! Hikka seuraa enomiehen jalanjälkiä tokokentille ja jälkimetsiin.

...And then left Esko. Esko's name is Tending Thunderbolt aka "Hikka" and he will now live with Mervi's brother Hui. His new mom took him right away with her to the Finnish Obedience championship. So, keep your eyes open little Hikka, you can learn a lot! Hikka will go in his uncle's footsteps as an obedience and tracking dog.
***
...Und dann ging Esko. Eskos Name ist Tending Thunderbolt aka "Hikka" und er lebt jetzt mit Mervis Bruder Hui. Seine neue Mama nimmt ihn sofort mit zu den finnischen Obediecne-Meisterschaften. So, halt deine Augen offen kleiner Mann, da kannst du viel lernen! Hikka wird in den Fußstapfen seines Onkels Obedience trainieren und fährten. 

Ole kiltisti!
Be a good boy!
Sei brav!

Tending Tremor

The first nökö has left the building!

Eilen aamulla jo ennen seitsemää ensimmäinen innokas pennunhakija kolkutteli ovelle, ja omaan kotiinsa kyynelten saattelemina matkasi Jaakko, jota tästedes kutsutaan tuttavien kesken Jakeksi vain ja virallisesti Tending Tremoriksi (Tremor=pieni maanjäristys). Onneksi pikkupojan kotimatka oli hyvin lyhyt, hänestä tuli Peräkylän pessimisti; hän muutti nimittäin Elinalle, mistä olen aivan tavattoman onnellinen, onhan Jaakko jotain hyvin erityistä minulle. Jake varmasti tokoilee, paimentelee ja harrastelee hakua ja jälkeä. 

Yesterday it wasn't even 7 o'clock early in the morning as the first puppy owner came. With tears in my eyes I had to say goodbye (or better see you soon) to my little Jaakko, who now will be called Jake. His real name is Tending Tremor (=little earthquake). Luckilly he is going to live with my friend Elina and train obedience, herding and some tracking and/or search too. It's so good to have him here in this same hinterland and to see him almost whenever I want to. He's something so special to me.
***
Gestern schon morgens vor sieben Uhr stand der erste Welpenbesitzer vor der Tür und mit einem lachenden und einem weinenden Auge habe ich den kleinen Jaakko verabschiedet. Ab jetzt heißt er Jake oder offiziell Tending Tremor (=kleines Erdbeben). Er wohnt bei meiner Freundin Elina, eine Tatsache die mich sehr glücklich macht, weil ich ihn ja immer sehen kann wenn ich es will - er war doch mein Spezialliebling. Mit Jake wird sicherlich neben Obedience und Schafe hüten noch Fährten und/oder Suchen trainiert.

Näytä niille!
Show them all!
Zeig's allen!

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kuusi viikkoa pulkassa / six weeks / sechs Wochen

Näin se sitten on taas viikko pyörähtänyt. Nököistä on tullut terävähampaisia ilmestyskirjan petoja, jotka syövät elävältä. Tänään ne saivat minusta luovutusvoiton ja laajensivat reviiriään keittiöstä koko alakertaan. Sovittiin että jos yöt viettäisivät keittiössä. Kymmenen tunnin ulkoilun jälkeen niillä riittää vielä virtaa tömistellä pitkin huushollia. Kai se täytyy sanoa ääneen: ne ei ole mulla hallinnassa. Kuusiviikkoiskuvia en saanut yksin enää otettua, mutta onneksi Elina tuli apuun.

My sweet little puppies have turned to beasts of revelation, they eat people alive. Today I had to admit, I don't have the situation under control: it's not possible to keep them only in the kitchen. Eventhough they spend more than ten hours in the garden they still have energy to fool around in the whole house. It is also mission impossible to take photos all by myself. Luckilly my friend Elina helped.
***
Meine süßen kleinen Nöppen haben zum Bestien in der Apokalypse mutiert. Sie fressen einem bei lebendigem Leib auf. Heute musste ich gestehen: ich habe sie nicht unter Kontrolle. Sie wollen nicht mehr in der Küche bleiben, sondern haben das ganze Haus erobert. Wir haben abgemacht, in der Küche wird trotzdem übernachtet. Nach mehr als 10 Stunden im Garten sind sie kein kleines bisschen Müde. Es ist auch unmöglich sie alleine zu fotografieren. Zum Glück hat meine Freundin Elina mir heute dabei geholfen.

Matti 
3800g
Auli
3300g
Esko 
3600g
Ulla-Maija 2900g
Tuula 
3300g
Aila 
2900g
Jaakko
2200g
Mervi leikkii vain yhden pennun kanssa
Mervi plays only with one puppy
Mervi spielt nur mit einem Welpchen 
Auli and Mervi - soulmates
Tuula pumpulalle tuli väsy keskellä lattiaa 
Tuo katse <3 - Tuula
Those eyes <3
Dieser Blick <3
 
Jaakko ja Matti ja iso luu
Jaakko and Matti and a big bone
Jaakko und Matti und ein großer Knochen
Aulli ja Tesu-pallo 
Pentujen aitauksissa kasvaa vain nelilehtistä apilaa!
In puppies' area there grows only four leaved clover!
In dem Welpengehege wächst nur vierblättriger Klee!
Esko
Matti suunnittelee pakoa
Matti plans to escape
Matti plant eine Flucht
 
Matti 
Takeoffs - aina ei mene kuvaaminen kuin elokuvissa: 

Tuula pumpula haluaa vain pussata ja purra nenää
Tuula want's only kiss and bite your nose
Tuula will nur küssen und in die Nase beißen
 
Eskon nenä melkein mahtui kuvaan
Esko's nose almost fits in the photo
Eskos Nase paßt fast ins Bild
Auli se palauttaa jo lelut
Auli brings toys back
Auli bringt schon Spielsachen zurück