24. luukku: Hyvää joulua

Joulu on taas

Riemuitkaa nyt

Lapsi on meille tänä yönä syntynyt

 

Tulkoon toivo kansoille maan

Pääsköön vangit vankiloistaan

Uskon siemen nouskoon rintaan

Silloin joulu luonamme on

 

 

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

 

Ensin oli tarkoitus laittaa kuva mun joulukuusesta, mutta se oli niin säälittävän ruma, toispuoleinen ja kaatumaisillaan, että jo melkein symboloi mun omaa elämää ja oli täten vähän liian intiimi yleiseen jakoon.

 

 



23. luukku: "Petteri Punakuono"

...oli poro nimeltään

22. luukku: "On hanget korkeat nietokset"

...vaan hakutreenit on meillä!

21. luukku: "So this is Xmas and what have you done"

White Christmas...?!! 

20. luukku: "Kilisee, kilisee kulkunen"

Se oli ihan tavallinen jälkitreenipäivä Lapinkulmalla. Ensin tallottiin parit jäljet vanhenemaan ja jo silloin todettiin, että tuoretta karhun sitä ihtiään oli sekä REMin että Merkan jäljillä. No, sitten tallottiin esineruutu, ja virallinen esineruuduntallojakoira Emmi ei halunnut talloa toista puolta ollenkaan, vaan teki aina stopin ja veti hännän koipien väliin (Mairea ei haitannut, sen elämän ainoa kerta kun se on lähtenyt riistan jäljille oli mesikämmen...). Siinä sitten ajeltiin jälkiä ja haetutettiin esineitä ja sitten kun jäljellä oli enää Mervin ja Tuplan jäljet, niin kuultiin kun se otso siellä jossain jälkien suunnassa mölisi. Kuulosti vähän kuin värinähälytyksellä oleva puhelin, vähän kovemmalta vain. Noh, koska ollaan rohkeita ja oltiin nähty vaivaa niiden jälkien tekemisessä ja odotettu niiden vanhenemista, päätettiin, että what the heck, myöhän ajetaan ne jäljet. Tuplan jäljellä sen karhun pystyi jopa haistamaan. (Radio Suomen Luonto-Suomessa oli vähän aikaa sitten karhuilta, jossa joku karhututkija sanoi, että karhuilla on melko huono hajuaisti. Itse kyllä luulen, että se johtuu siitä, että ne ei haista mitään muuta kuin itsensä, koska dunkkaavat niin hirveän pahalta.) Vähän siinä yhdessä vaiheessa rupesi jännittämään (Elina oli ohjeistanut, että tokavika keppi on siinä paskakasan kohdalla...), joten päätin laulaa rumalla äänelläni koko ajan ettei vahingossa satuta nokikkain, karhu ja minä. Lauloin Heintjen klassikkobiisiä Mama . Toinen vaihtoehto olisi ollut mun ehdoton bravuuri Aikuinen nainen, mutta tarkoitus oli vain karkoittaa karhu, ei aiheuttaa sille kuulovammaa tai psykoosia. Hengissä selvittiin, mutta siitä päivästä lähtien Mervin ja Tertun jälkivaljaissa on kilissyt kulkunen. Sen pituinen se :)

Kulkunen (tai itse asiassa kokonainen kulkuskimppu) oli aikoinaan jo Mairen peko-valjaissa. Se kun tuppasi vähän irtoamaan, niin oli kiva edes pikkuisen pysyä kartalla siitä, että missä se meneepi. Kerran se ilmaisi voittajaluokan hakukokeen kokoiselta alueelta takakulman äijän ennen kun olin ehtinyt edes laittaa hihnan pois käsistä.

Helkkyen, välkkyen

Mun mielestä mahdutaan kaikki hyvin samoihin metsiin vemmeltämään, ihmiset ja koirat ja karhut jne. Yksi ukkeli, en muista mitä työkseen teki, mutta lenteli helikopterilla näillä huudeilla kuitenkin, niin hän kerran sanoi, että jos ihmiset tietäisivät, kuinka paljon hänkin sieltä kopterin kyydistä niitä karhuja näkee, niin ei kovin moni mummo uskaltaisi mustikkaan (mikä näin jälkiharrastajana kuulostaisi toki kivalta :)). En kyllä silti haluaisi vahingossa pelmahtaa äitikarhun ja lapsikarhun väliin.

19. luukku: "Liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa"

Maire oli ihan huippu vetokoira, se niin rakasti juosta canicrossia. Emmi ei syttynyt hommaan, veti kun kovasti kannustin, mutta ei se tykännyt. Eikä Mervikään. Jäin sitten ilman vetokoiraa kun Maukka jäi eläkkeelle. Tepan kanssa en edes kokeillut, kun ajattelin että se nyt ei ainakaan. Mutta sitten kokeilin kuitenkin, ja kyllähän se! Maukka painoi parhaassa lihaskunnossa 18 kg ja Terttu vain 11 ja risat eikä se (onneksi!!!) ole ihan yhtä maaninen kuin Maire, että onhan siinä vissi ero, mutta kyllä Tepankin kanssa saa ihan hyvän tuntuman juosta <3 Kokeiltiin ensin lauantaina sellainen 13 km ja eilen 7 km ja hyvin jaksoi pikkulikka.

Normaalisti juoksen metsässä koirat irti, mutta näin talven tullen kun ei tuo umpihankijuoksu oikein innosta, on pakko siirtyä kävelyteille, niin onhan se kiva että on edes jotain hauskaa pitkäveteisiä teitä nylkätessä.

18. luukku: "Helmassa äitinsä armahan"

Niin, minähän en luultavasti olisi valinnut Terttua, mutta Mervi valitsi. Sehän ei todellakaan ollut mikään the mother of the year, mutta yksi pennuista teki poikkeuksen. Ainoa pentu, jonka kanssa Merkka leikki ja jota se puolueellisesti suosi muiden kustannuksella ja jonka se pelasti pennun jäädessä pentupaineissa alakynteen. Enkä minäkään voi olla niin sydämetön, että olisin pistänyt Mervin lempilapsen maailmalle ja pitänyt jonkun sille yhdentekevän pennun. En, vaikka tämä nimenomainen pentu oli pentutestissä se EVVK-pentu.

Niin meille jäi Tepa <3

"Sit mä vain päätin et mä muutan tänne Isojen Puolelle"

Kauheet ärinät äipän kaa

<3

Mun äippä on hyvä tyynykii

Tää oli ku me oltiin syysreissulla Mikkelissä

17. luukku: "On äiti laittanut kystä kyllä"

...ja Niina on ihan varma, että hänellekin on lautanen tulossa"

...yhdessä kuolataan...

16. luukku: "Tule tänne riemulla ota siemen multa"

Pipetillä ruokkimista alkuun joka toinen tunti ja sitten pikku hiljaa kiinteiden maistelua, banaanista maapähkinöiden kautta siemeniin ja käpyihin. Sitten pikkukaverit ovatkin valmiita valloittamaan suuren maailman. Aina kun meidän pihalla on orava, mietin, olenko minä sen äiti <3

Tässä just ollaan saatu silmät auki

Makeasti oravainen

Ekaa kertaa kiinteää <3

Pikku owawan ensimmäinen käpy

Hullu vapauden kaipuu

Toissakesäinen pikkukaveri palasi kotiin nukkumaan ja syömään

Kauheesti kaikkee hyvää <3

Elinan uusi ystävä

15. luukku: "Paimenill' yksin työ"

Tertun paimennusvaisto kun alkoi herätä, oli äippäkoira aina varmistamassa, että lampaat liikkuu eikä kukaan ala Tepalle uhitteleen. Siellä se Mervi aina hiihteli jossain taustalla ja antoi tyttärenstä paimennella - päivysti vain, etteivät lambit karauta auringonlaskuun liian liukkaasti kuten niillä oli joskus aina usein tapana.

14. luukku: "Jos yhtä puhdas itse olla voisin"

Mervi ei noita äidin velvollisuuksia nyt aina välttämättä niin hirveän tosissaan ota, mutta jotkut jutut se on opettanut Tepalle ja Jakellekin hyvin. Niinku esimerkiksi että mistä löytää parhaimmat rypemispaikat. Ne on tärkeitä oppeja pienen koiran elämässä ne.

"...oomme kaikki, oomme kaikki"

13. luukku: "Hetken kestää elämä, sekin synkkä ja pimeä"

Tää sopii jotenkin niin hyvin tähän päivään kun mulla on synttärit. Kuva on Jämijärveltä, esineruutuselfie. Tuota kuvaa katsoessa varmaan heti tulee assosiaatio päivän teemaan, Luciaan, valontuojaan. Miehän oon ulkonäöltäni niin söpö ja lisäksi kovin herttainen luonne, joten ei mikään ihme että mulla on niin vilkas sosiaalinen elämä ja sinkkuelämässäkin käy melko peikkomainen flaksi. Vai miten se nyt oli.

Riemun raikkahin aika.

Rumimmat kuteet ja pisin naama

12. luukku: "Käypä tänne emme pelkää"

Männäsyksynä olin yksi päivä yläkerrassa kun kuulin ulko-oven käyvän. Mutta sitten koirista ei lähtenyt pihaustakaan, joten ajattelin kuulleeni väärin. Kävin kuitenkin silti vilkaisemassa, ja yllätys olikin suuri, kun keskellä olohuoneen lattiaa seisoi yönmusta kaveri käsissään mun tilaamani vaatekaappi in spe. Siis se kaveri vain seisoi paketit käsissään ja kaikki neljä koiraa makasivat sohvalla ja katsoivat tyyppiä tiukasti, mutta eväänsä liikauttamatta. Siis mitvit. Oikeesti. Yleensä ne nostavat aivan törkeän metelin. Kysykää vaikka sähkömittarinlukijalta. Tai jehovantodistajilta. Tai ovelta ovelle kiertävältä ilmakuvien myyjältä. Sen jälkeen olen pitänyt päivisinkin oven lukossa. Eihän noihin voi yhtään luottaa.

Tälleen ne vain nökötti. Ninni vissiin laittanut Ikea-rotan Maukan päälle.

11. luukku: "Kuiske kuuluu miltä ruoka maistaa"

Ninni: "Miksi mä saan aina niin vähän?"

Min Lai: "Etkä saa, syöt vain niin hirveän nopeasti."

Moshe: "Miks sulla Min Lai on aina jotain muuta ruokaa?"

Min Lai: "Koska mähän en mitään heppaa suuhuni pistä! Laatta lentää pelkästä ajatuksesta..."

10. luukku: "Makaa joulukuusi kaatuneena"

Ei tullut söpöä joulukorttia teemalla sievä pieni itämainen kissa poseeraa veikeästi pieni tonttulakki suloisessa pikku päässään kauniin pikku kuusipuun vierellä. 

Ninniä nyt vain ei huvittant.

9. luukku: "Jo vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään"

Tämä on jouluyönä vuosi sitten kuvattu. Keskellä yötä heräsin tuohon leikkiin ja sen sijaan että olisin ärjäissyt että päät tyynyyn nyt niin päätin kuvata vähän. Neljäntoista vuoden ikäero ei ole mikään este sille etteikö leikkikemiat kohtaisi. Tosin luulen, että Maukka leikki vähän velvollisuudentunnosta Tertun kanssa. Tai siksi, ettei kilttinä (/nössönä) koskaan kehtaa sanoa ei <3

8. luukku "Haukkuivat toiset illoin, majakaksi pilkaten"

Näy pimeässä - muista heijastin! Ja pitkät päälle niin kyllä kelpaapi!

7. luukku: "On korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten"

Ihanat pikku mervinpoikaset, voi vitsit että niistä lähti ääntä ja pissaa. Tässä kehittävät jonkun joukkotappelun. 

6. luukku: "Kello löi jo viisi"

Tänään lähdetään treenaamaan tokoa Varkauteen. Aikainen herätys. Kun ei millään jaksaisi...

5. luukku: "Maa on niin kaunis"

Tämä on meidän joka-aamuinen lenkkimetsä. Siellä kasvoi ihania, tiheitä kuusia, joiden oksat lähes notkuivat naavasta. Sitten tuli kaivinkone, jonka piti kaataa muutama puu, jotteivät kaatua junaradan päälle. Noh, kaivinkoneukkeli ehkä vähän innostui ja tuloksena tämmöinen tabula rasa. Pimeällä haastava, kun ei ole enää (/vielä) kunnon polkua mistä kulkea, mutta onneksi mulla on Emmi. Emmi lenkkeilee siinä, missä se polku aina ennen meni, ja otsalampun valokeilassa kun seuraan sen valkoista hännänpäätä, niin pysyn siinä used-to-be-polulla ja näin olen sitten tulevaisuudessa tallonut itselleni uuden polun.

Se kaivinkoneukkeli palasi rikospaikalle parin viikon päästä ja kauhoi maanpinnan täyteen pieniä kuoppia noin metrin välein. Kai niilläkin on tarkoituksensa, mutta en kyllä ihan ymmärrä mikä.

Teki mieli vallan Koijärvi-tyyliin laittaa itsensä kettingillä kiinni puuhun

4. luukku: "Olen pieni veljesi"

Jotenkin ne erityiset pienet, jotka tarvivat vähän tavallista enemmän huolenpitoa, ottavat ihan erityisen paikan sydämessä. Ihanaa on, että pikku Jaakko jäi tähän lähelle ja näen sitä niin usein. Jakesta on tullut komea poika; toki se on Merkan poikapennuista pienin, mutta siinä missä velipojat ovat ainakin vielä tässä iässä pitkäkoipisia rimppakinttuja, niin Jake on oikein vankkatekoinen. Minun (ei ehkä ihan objektiivinen) mielipiteeni on, että se on tosi tosi kaunis - ja Tepan paras ystävä <3

"Minusta tulee isona hakukoila"
"Minustakin tulee isona hakukoila"

"Minusta on tullut hakukoira"
"Niin minustakin ja ollaan opittu ärräkin!"

BFF <3

3. luukku: "Järven aalto jäätynyt talvipakkasessa"

Mulla oli tentti Mikkelissä pari viikkoa sitten. Päätin yhdistää huvin ja hyödyn (tässä tapauksessa tosin taisi se tentti olla se hupiosuus) ja ottaa Tepan ja Merkan mukaan käydäkseni niiden kanssa juoksemassa jossain siellä Mikkelissä, ettei tarvitse aina näitä samoja polkuja nylkätä. Katsoin sitten mainiosta latukartta-palvelusta jonkun matkan varrelle sattuvan juoksureitin ja päädyin Urpolaan, koska paikka on Merkkari-treeneistä ennestään tuttu. Tuumasta toimeen. Ihan ekana Mervi juoksi järven jäälle ja upposi sinne. Luulin tietenkin, että se urpona luuli, että kyseessä on iso aukea tms., mutta lenkin jälkeen se pulahti sinne jäiden sekaan uudestaan, otti vielä tyttärensäkin mukaan. Urvot! 

Niin, ja se lenkki itsessään... Katsoin karttapalvelusta, että valaistu on, selkeäkin (Kausalan kuntopoluilla eksyn joka kerta vieläkin jollen porhalla sen ulkoreunoja pitkin), ja helppo löytää. Ajattelin, että käyn ihan nopsasti vain vetäisemässä siellä semmoisen reippaan 10 km. Mutta voi hyvän tähden se oli rankka. Ihan sairaita, jyrkkiä mäkiä yksi toisensa jälkeen, jalat huusivat (ensimmäiseen adventtiin sopivasti) hoosiannaa ja maitohapot jylläsivät. Nyt ehkä vähän aavisstan, mitä se punainen väri latukartan värikoodeissa tarkoittaa... Ei ainakaan mitään rentoa menoa...

Kuvan jäällä ei ole osuutta tapahtumiin. 

2. luukku: "Joku voi tulla ikkunan taa..."

No ei kyllä pääse kukaan huomaamatta ikkunan taakse stalkkailemaan! Siitä pitävät huolen...

Ninni

...ja Min Lai

Ihmettelin penskana tuossa otsikon biisissä sitä, ettei saa itkeäkään, muuten voi jäädä lahjat saamatta. Ihan perseestä, näin sitä jo kersat opetetaan patoamaan negatiiviset tunteet. Noh, jos itkemällä voisi joululahjat menettää niin en olisi ikinäkoskaan saanut lahjan lahjaa. Jo vauvana rääyin tuntitolkulla putkeen kuuppa punaisena eikä näin (biologisessa mielessä) aikuisena mene yhtään sen paremmin.

1. luukku: "Joulupuu on ripustettu"

Ajattelin korvata päivittämättömyyden tykittämällä aattoon asti Peräkylän joulukalenteria. Huonolaatuisia puhelinkuvia ja täysin tarpeetonta tajunnanvirtaa höllästi jouluun liittyvin teemoin.

DIY-wunderbaum: ei ala särkeä päätä kun ei haise millekään - ei tosin sitten myöskään kaupasta ostetun wunderbaumin tapaan peitä sitä tymäkkää hajucoctailia, joka neljästä koirasta ja niiden epähygieenisistä vällyistä ja treenikamoista syntyy. (Ja toisinaan niiden suolistovammaisesta hovikuskista)  On myös nopea tehdä (n. vartissa valmistui) ja halpa sekä ekologinen (vanhasta neuleesta puretusta langasta valmistettu).

Mutta että näin helposti sitä saa foorttiinkin vähän joulumieltä. Ho-ho-ho.

(juu on NOMmit yms. päivittämättä - ei vain ole riittänyt energiaa.)

Treeniviikon paskainen loppu

No niin. Kauheasti piti treenata ja valmistautua nommeihin, mutta tietenkin tulin kipeäksi kun nämä kaikki ei-niin-tärkeät hakukokeet ja tokokisat saatu alta pois. Jee jee. Jotain tuli toki silti treenattua.

Maanantaina Elinan ja Riikkojen M ja R kanssa hakua Marjokankaalla. Terttuli oli vähän vallaton...?! Ikään kuin vähän juoksenteli...?! Tuli ihan vähän semmoinen yksi propellikorvainen pisamakuonoinen pikkubortsu mieleen... Semmoinen jonka nimi alkaa M:llä... Eikä sinänsä mikään ihme, ovathan he melko läheistä sukua toisilleen... Merkan tyhjä-ukko-tyhjä-ukko-ukko-treenistä tuli tyhjä-ukko-tyhjä-tyhjä-tyhjä-tyhjä-ukko-tyhjä-tyhjä-ukko, koska Merkka teki tahallaan melko kapeat pistot ettei treenistä tulisi liian lyhyt :-D Itsellä oli melko heikko olo jo näissä treeneissä.

Iloinen tuulitunneli lähdössä hakubaanalle

Tiistai jatkui kaatosateessa haun merkeissä (niin oltiinko me johonkin jäljen arvokisoihin menossa...?!), järki sanoi että kannattaisi jäädä kotiin potemaan, mutta vietti vetää metsään. Terttu oli vallan pätevä (3:n ukon treeni) ja Merville piti olla 2 ukkoa ääniavuilla homovolttien ehkäisemisesksi, välissä pari tyhjää. Ääniapuja ei tullut syystä että mun radiopuhelin ei ollut päällä. Molemmille ukoille kyllä sanoin että ääntä nyt, mutta mitään ei kuulunut. Vasta treenin jälkeen tajusin, että puhelin oli sammuksissa, voi elämän käsi. Tyhjille Merkka yritti taas voltata, mutta hyvin v*ttuuntuneena ("miksei ne ukot huuda") jahtasin sitä syvemmälle metsään, ja kappas vain, loppurata meni volttaamatta ja hiljaa! Hupsista! Tod. näk. tämä ei enää seuraavissa treeneissä toimi, mutta kiva välillä voittaa vääntö Merkkaa vastaan (Tyttö 1 - Merkka 0). 

Otettiin myös kahden esineen kaistaleruutu, jossa Terttu oli ihan pätevä, Merkka juoksi etuesineestä ohi ja suutuin sille. Ärsyttävää :/ Tätä en kyllä koskaan saa kuntoon. Sitten sitä kirjoitellaan palveluskoiralehdessäkin miten on mainstreamista poikkeava ohjaustyyli... Pakko se on jotain kehittää että saa ne roinat nousemaan :D (Tyttö 1 - Merkka 1)

Keskiviikkona heräsin tekstiviestiin. Elina oli tallannut Merville piitkän jäljen. Voi miten ihana yllätys! Koska olin melkoisen huonossa hapessa, ajattelin laittaa paljon päälle. Ja voin sanoa, että jos ulkona on 20 astetta lämmintä, kalsaripaita, fleece, tuulitakki ja toppaliivi, pitkät kalsarit ja toppahousut plus villapipo, kaulaliina ja hanskat on liikaa. Ihan vinkkinä vain. Yksin jäljestäessä on se huono puoli, että jos koira nostaa väärän jäljen, kukaan ei huuda "väärä jälki". Niinpä jäljestettiin vähän vajaa kilometri ilman kepin keppiä, kunnes Merkka alkoi tarkentaa ja tarkentaa - veitsellä silputun tattikasan kohdalla. Voi sanonko mikä sentään... Oli kyllä niin hämäävästi jäljentallojamainen sienestäjä: suoria kulmia, teräviä kulmia, meihin se meni ihan täydestä! Ei kun tielle takaisin, sitten käveltiin takaisin janalle ja nostettiin jälki uudestaan. Mie olin ihan läkähdyksissä, Merkka-parka se vasta läkähdyksissä olikin, törmättiin autolastilliseen sienestäjiä, mutta ne Mervi selvitti hyvin, olivat niin tuoreet harhat. Seitsemännen kepin jälkeen oltiin alueella, jossa se meidän sienestäjäjälki oli mennyt, joten siellä oli sikin sokin Elinan, sienestäjän, mun ja Merkan jäljet. Ja mun pieni koiraparka ihan lääh ja puuh. Ja mie punainen kuin tomaatti talvikuteissani. Jos olisin tiennyt, että se viimeinen pätkä on niin sairaan rankka, olisin palkannut seiskakepistä ja lähtenyt hyvillä mielin kotiin. Mutta Mervi se taisteli: hukkasi, pyöri, nosti uudestaan, ja kun se halko viimenään nousi, mulle tuli ihan kyyneleet silmiin, vitsi että tuo koira on sitkeä <3 Kyllä se jaksaa varmasti kahtena päivänä kahden kilsan jäljen. Jos se kerralla jäljestää kilometrin palkatta, kävelee kilometrin ja sitten jäljestää kolme ja puoli kilometriä.

Huhhuh. Hiki tulee pelkästään kun tätä katselee

Iloinen Mervi esittelee saalistaan :)

 Ajattelin, että mitä jos lopettaisikin näiden käyttökoirien kanssa treenaamisen ja rupeaisi jalostamaan näyttelylinjaisia käpylehmiä. Ensimmäinen sukupolvi on jo maailmalla. Näin aloittelevana näyttiskäpyjen kasvattajana olen hyvin tyytyväinen siihen, miten sain ensimmäisen sukupolven onnistumaan: selkälinja ja kulmaukset ovat jo aivan huippulaatua. Luonteet ovat myös kunnossa, ampumiseen eivät reagoi, tosi helppoja ja kivoja arjessa. Viettiä ei nyt hirveästi ole, mutta näinhän se näyttelykävyillä pitää ollakin, käyttiskävyt on sitten erikseen. Valitettavasti myös liikkeissä on vähän huomautettavaa.

Katu-uskottavuutta lisäavät taka-alalla näkyvät PK-esteet

Torstaina sitten vuoden kohokohta: 10 mottia halkoa pihalta liiteriin. Rankkaa ja tympeää jo sinällään, kipeänä vielä potenssiin kymmenen. Iskän kanssa sitten heiteltiin torstai ja perjantai ja onneksi se on nyt tehty. 

Tyypit vain esittää ahkeraa - eivät osallistuneet halkosouviin millään lailla :(

Perjantai-iltana olin niin kuollut, ettei tosikaan. Elina kysyi lähdenkö lenkille - vastasin joo, tehdäänkö esineruutukin - joo. Terttuli teki ihan hyvän ruudun, Merkka taas ei. Ei halunnut vasemmalle taakse, joten jahtasin sen sinne. Ei reagoinut taaskaan etuesineeseen, joten suutuin sille. Hain Emmin autosta ja ajattelin, että Emmi noukkii esineen ja saa Merkan ruoan ja pallon. Noh, hyvä mallioppimistreeni meni käteen, sillä Emmiliini vain juoksenteli ympäriinsä ihan elämänsä onnessa, muttei nostanut esinettä... Annoin Merville sitten toisen tsäännsin ja etuesine (Elinan hieno hopea-bling-bling-tukkapampula) sekä se toinen esine nousivat sitten joten kuten. Paitsi ettei irrottanut bling-blingistä sitten millään. Jouduin lähes kampeamaan Merkan leuat auki. Olisko tämä nyt sitten Tyttö - Mervi 2 - 2?!!! 

Sitten lenkille. Tupla oli tehnyt comebackin ja sanoinkin Elinalle, että Terttu varmasti ilahtuu kovasti kun näkee sen. Ja ilahtuihan se. Tupla &co jo odottivat metsässä kun laskin Tepan juoksemaan ja kun se huomasi Tuplan, se alkoi kiljua suoraa huutoa, ihan kuin semmoinen varhaisteini-ikäinen tyttö Robinin keikan eturivissä <3 Ihanaa :D 

Lauantaille oli sovittu hakutreenit, mutta olo oli niin heikko, että ajattelin, että mun on pakko perua ne. Mutta koska myös yksi Riikoista oli kipeä ja ehtinyt perua ennen minua, ajattelin, että mun on pakko mennä, että saadaan treenit kasaan. Oltiin Kukonkoivussa taas. Merville ihan pelkkä oikea etukulma haamuna. Tertulle ukko-tyhjä-ukko, piti olla ukko-ukko-ukko, mutta Tepaliini ei ekalla löytänyt keskimmäistä ukkoa, mutta teki hyvän laatikkopiston, joten jatkoin treeniä. Tepatsu oli vähän juoksevaisella tuulella, taitaa se sittenkin olla äitinsä tyttö.

Otettiin vielä esineruutu, jossa Tepa jatkoi pientä vallattomuutta ja juoksemista - ei toki niin pahaa kuin Merkka tuossa iässä, mutta ihan kuin pikkuhiljaa se Ingallsin Laura rupeaisi karisemaan Tertusta. Ääk, mutta tästähän mulla on kokemusta. Äippäkoira taasen oli pitkästä aikaa e-ruudussa ihan kelvollinen, vasemmassa takakulmassa ollut esine kuten myös lähiesine nousivat ensimmäisellä pistolla, vääntäminen kannatti (tiedän, että moni tässä vaiheessa tekisi vain hyvän mielen "kaikki onnistuu" -treenejä, mutta Merkalle se ei valitettavasti sovi. Mutta pysyypä itsekin skarppina kun ei voi löysäillä). Paitsi että otettiin piruuttain se diskopampula taas etuesineeksi eikä Merkka taaskaan suostunut irrottamaan siitä! Loppuilta meni totaalikoomassa. Mun osalta. Mun kooman aikana Tepa pisti silpuksi takkapuita ja paperia ja vaikka ja mitä.

En mie tota kangasta rikkonu, soli toi ykssilmänen kissa

Sunnuntaina lähdettiin Elinan kanssa Lapinkulmalle jäljestämään ja esineruutuilemaan. Ruudussa Terttuli jatkoi vallattomuuttaan, jouduin jopa vähän torumaan sitä. Mervi sen sijaan oli aika kiva: pisto per esine vaikka vauhti oli hirvittävä. Se oli muutenkin ihan hurja: riisti pallon mun taskusta, ei irrottanut millään siitä, roikkui vaatteissa yms. Otin vielä erikseen esineiden palautusta, kun Merkalla oli niin ärsyttävän löysä ote niistä. Ei siis varsinaisesti mälvännyt, muttei pitänyt lujalla otteellakaan, vaan roinat hölskyivät rumasti suussa. Taisin voittaa tämän viikon väännöt sen kanssa. Toivottavasti se ei kosta nommeissa ;-)

Ja jäljellä Tepa sitten kilahti ihan kunnolla: se päästyi multa irti ja lähti ryntäilemään lähes parhaaseen merkkatyyliin. Ensimmäisen kepin jälkeen meno kyllä sitten rauhoittui ja kepit nousivat loppujen lopuksi kaikki. Mervin jana oli melkoista sähläystä (ei sentään takajälkeä), mutta muuten se oli reipas ja keskittynyt ja nosti kaikki kepit.

Tertun hurrjat kiemurat

Homma pulkassa

Lähdettiin sitten vielä lenkkeilemään ihan uudelle polulle (joka sitten Neon kakkosen sanoin ei vienyt mihinkään), ja jossain vaiheessa pusikosta kuului kunnon rähäkkä. Terttu ja REM siellä ottivat yhteen. Syy oli iiso ja mehevä ihmisenpaskakasa, jota Repa oli ilmeisesti syömässä ja Tepa yritti tulla jaolle. Hyi yööök, taas tuntuu se näyttelylinjainen käpylehmä niin houkuttelevalta harrastuskaverilta. Niin mukava päätös viikolle, kiitos tytöt, ihanaa <3

9 kaverusta - Sina ehti pusikkoon piiloon

Syksy tekee tuloaan, sen huomaa kellastuvista lehdistä, pimenevistä illoista ja siitä, että itämainen kissa hakeutuu lämmönlähteiden välittömään läheisyyteen <3

Ihan ykkösparasta on Mervi ja Back on Track

Kiltti Mervi on pudottanut koko turkkinsa, mutta jätti häntäkarvat

Vielä kun saa kölliä gentleman friendin kainalossa <3

Lo-loppukevennys: On tuo Nina Manner sitten hurja muija. Sen lisäksi että Ässän kanssa voittaa EK:n Suomenmestaruuden, ehtii samana viikonloppuna viedä saman tittelin viestillä lainakoira Tillin kanssa (lähde: Koiramme-lehti, jonka PK-SM-juttu muutenkin tutkivaa journalismia kukkeimmillaan...) ja vielä lainata multa Merkkaa ja kisata sen kanssa vielä jäljen SM-kullalle (lähde: Palveluskoira-lehti). Ensi vuonna haku ja IPO vielä lajikuvioihin mukaan!