Jännän äärellä

Pariin viime viikkoon mahtuu lukuisia hakutreenejä, muutamat esine- ja jälkitreenit ja pari kertaa tokoa. Mainitsemisen arvoisin jälki oli Sinan pentuetapaamisessa Elinan Tepalle talloma, joka ehti vanheta vajaa kaksituntiseksi, ja jossa seikkaili kolme autolastillista venäläisiä perheitä sienikorit käsivarrellaan. Jälki hukkui kahdesti, mutta Terttupa se ei luovuttanut, vaikka epätoivo ehti iskeä minuun pahimman kerran, vaan taisteli jäljen loppuun asti ja nosti jäljelle kusevasta itänaapurista ja sen huutavista kersoista huolimatta loppukepinkin! Hieno pikku Terttu <3

Työvoitto!

Samaisten pentutreffejen kaverikuva

Ja sitten tuohon otsikon aiheeseen... Muutama viikko sitten Elina keksi, että Merkka ja Io lähtevät hakukokeeseen! Olin ihan, että ei varmana, mutta Elina sai minut ylipuhuttua niin, että lupasin yhden kerran soittaa koejärjestäjille, jos on varattu, annan olla. Mutta ilmoittautumisessa vastattiin tietenkin yhdellä pirahduksella ja tilaakin oli, joten mentävä se oli. Edeltävän pariviikkoisen näin ihan joka yö painajaisia kokeesta; yleensä Mervi niissä juoksi pitkin metsää ja haukkui. Eli ihan sitä sen normisettiä, mitä se hakutreeneissä esittää. Treenitkin menivät suhteellisen huonosti, harvoin Mervi ekalla lähetyksellä nosti maalimiestä. Tuskin koskaan. Kunhan juoksi ja räyhäsi. Viimeiset viralliset treenitkin olivat vähän vähemmän onnistuneet kun ensimmäinen mm oikeassa etukulmassa ei ollut edes nähnyt eikä kuullut koko koiraa ja toisella, jossa piti olla suorapalkka, Merkka oli - kuten niin usein muulloinkin - ehtinyt ottaa rullan, mutta nytpä maalimies olikin saanut sen kiinni ja repinyt siltä rullan suusta. Krääh.

Maalimiehenä on aikaa miettiä syntjä
syviä. Kuten "onko järkee vai ei"

Kokeenalusviikolla sain kahdeltakin taholta todella surullisia uutisia, kun Mervin siskokoira ja Tertun tätikoira Bestis menehtyi ja parin päivän päästä sitten Merkan ikätoveri, ihana Jetta. Niin kauhean murheellista ja epäreilua. Mulla on niin paha mieli Lauran ja Suvin vuoksi. Ja sitten ajattelin, että jos mun tämänhetkisistä ongelmista suurin on se, että Mervi vielä, kuuden vuoden säännöllisen hakutreenin jälkeen on niin onnessaan, että pimahtaa niin että juoksee ja haukkuu pitkin tannerta, niin mulla on ihan tosi hyvin asiat sen kanssa. Jotenkin se pahin koejännitys meni sitten siihen. Tai se paniikki. Että jos se nyt ei nosta maalimiehiä, niin eipä se maailma siihen kaadu. 

Eilen aamulla sitten koitti se koepäivä. Kivasti meiltä koepaikalle oli vain parisenkymmentä kilometriä ja koko hela hoito järjestettiin samassa paikassa LKK:n koiramäessä, eli hyvin voitiin lähteä samalla ooppelilla. Paikan päällä selvisi, että ykkösluokan koiria oli peräti kaksi kappaletta eli myö. Yksi huoli siis vähemmän: tottisparina oli Io eikä mikään ilmestyskirjan peto, joka syö pieniä mervejä aamupalakseen. Alokasluokassa kun on aina sekin vaara. Tuomarina Vesa Häkkinen again. Riikka kuitenkin sitten keskeytti maaston jälkeen, joten jouduttiin kolmen pariin (tai se mikään pari enää ole, mutta kuitenkin. You know.) voittajaluokan Pirkko-belgin kanssa. Merkka eka makaamaan, Io suorittamaan. Sitten Merkka huiliin, Io makaamaan, lopuksi Mervi suorittamaan. 

Paikkamakuussa Mervi oli tosi skarppi. Koska Io suoritti ja mie olin näkyvillä, se luuli ihan varmana, että oltiin treeneissä, siksipä se ei kääntyillyt, ajatteli että akka tulee antamaan huutia jos rupeaa ottamaan TV:nkatseluasennon :D Erinomainen.

Seuraaminen semmoista Mervin PK-seuraamista, eli vähän ääntä ja pikku edistäminen. Erinomainen.

Istumisessa sitten tuli selväksi millä päällä Merkka taas oli: oli istahtanut (en usko että ihan maahan asti) kuulemma sekunniksi ja pingahtanut sitten ylös. Olin pikkaisen että WTF kun käännyin ja Merkka siellä törötti ylhäällä. Jee jee. Puutteellinen.

Maahanmeno ja luoksetulo ok, oli sevverta vissiin sarvi otassa ettei Mervikään kehdannut kyseenalaistaa käskyä... Erinomainen.

Tasamaannoudossa (Vesse oli niin liikuttavan avulias ja muistutti meitä kumpaakin että kaikki noudot tehdään sitten sillä pikkukapulalla :D) taisi Merville tulla kapulan keveys yllätyksenä, siihen malliin ripeästi se nousi. Tämä ihan korrekti, erinomainen.

Hyppynoudossa oli pressueste, jonka kanssa Io lensi kunnon kuperkeikan niskalleen. Itse olin alkuun että jee jee, pressueste, mutta sehän on vaarallisempi koirille, jotka ponnistavat esteen päältä. Merkalla kevyt kosketus palautuksessa. Erittäin hyvä?!

Estenouto ihan ookoo, erinomainen.

Ja sitten se halvatun eteenmeno: Merkkari ei mennyt kyyläasentoon valmistavassa osuudessa, se hyppelehti siinä etuviistossa silleen "kohta, kohta...". Ja kunnon mölinä lähtiessä. Olisi tehnyt mieli vähän kertoa sille mitä mieltä olen tuollaisesta... Lähti eteenmenoon kuin nakkipaketti muttei edes hidastanut maahanmenokäskystä (-karjaisusta). Tokalla sitten maastoutui, mutta aikas nihkeesti. Ja kun nostin sen sivulle, nytkähti vielä metsänreunaa kohti. Joo ok, siellä näkyi joku valkoinen esine, tod. näk. Merkka luuli, että sen potkupallo on siellä, mutta kyllä sen silti pitäisi maahan mennä! Mulla on kurkku vieläkin kipeä siitä karjumisesta. Tämä (erittäin) hyvä?!

Yhteensä 94 pistettä. Vesse totesi ennen arvostelua, että eikös kannattanutkin katsoa nämä viimeiset tottikset niin kuin hän sanoi, että on hyvää settiä tulossa. Hyvä Peräkylän pessimistit! Jotkut sedät yleisössä olivat jutelleet, että onpa hieno tuommoinen nuori likka tuommoisen nuoren koiran kanssa, ei tarvitse laittaa edes tennishametta päälle saadakseen hyvät tottispisteet. Siis no joo, kun aloitin koiraharrastuksen yli 20 vuotta sitten, ensimmäinen kommentti kentälle tullessanni oli sellaiselta vanhemmanpuoleiselta sedältä, että tuommoinen nuori likka ei tule koskaan pärjäämään tuommoisen koiran kanssa. Aika kuluu ja koirat vaihtuvat, mutta minä se vain pysyn nuorena likkana! Mutta että positiivista kehitystä sentään on tapahtunut tuon pärjäämisen suhteen. Merkka sai noottia että saisi olla iloisempi. Se ei ole iloinen eikä varsinkaan silloin kun ollaan hommissa. Pitäisikö opettaa se käskystä heiluttamaan häntäänsä?!

Sitten taas odotettiin pari tuntia ennen kuin päästiin itse asiaan eli siihen hakuun. Siinä odotellessa sanoin Elinalle, ettei sitten ota henkilökohtaisesti jos mökötän kotimatkalla jos Io saa koularin ja Mervi ei. Olen huonoluonteinen, kateellinen ja katkera ihminen mutta sentäs rehellinen. Io tuli metsästä just ennen meidän vuoroa, oli nostanut 2 ukkoa ja se oli hyvä juttu se.

Maastossa tuomarina oli Esa Nurmo ja harjoitusarvostelijana Reija, joka Merviä hakumetsässä nähneenä jo aamusella räjähti nauruun kun näki että ollaan kokeeseen tulossa. Noo, mulla oli hyvä plääni Merkan pistottamiseen ja kova luotto siihen, että se ainakin juoksee. Ja haukkuu. Tai homovolttaa joko sen 10 minuuttia tai kunnes pyörtyy jos volttaa koko ajan samaan suuntaan. Ilmoittauduin (bcn Tending Luminary ja Katri Büchtmann - mun mielestä tämä on ollut jo vuosikausia se kaava...?!), johon tuomari töksäytti, että hakuunko olit tulossa, johon meinasin kuitata että ei kun suojeluun, oonko mie väärässä paikassa vai, mutta pidin sitten mölyt mahassani ja sanoin reippaasti että kyllä.

Pistin Mervin ensin oikealle etukulmaan, teki homovoltin, mutta lähti sitten komeasti haukkuen ja palasi, josta pistin sen vasemmalle etukulmaan, jonne teki homovoltin, ja lähti sitten haukkuen matkaan. Sitten oikealle, josta kuului räyh, wouh, wouh, wouh kviik-kviik-kviik ja sitten hiljaisuus (kätevää kun haukku muuttuu vikinäksi kun Merkka löytää ja sitten kun rulla on suussa se hiljenee). Tuli rullan kanssa, pistin liinan kiinni ja sitten mentiin. Merkkahan todellakin siis juoksee näytölle, mulla ei paljon ehdi jalat maata koskettaa. Sieltä löytyi täti roskiksesta. Sitten jatkettiin. Tein loppuradan yliheittoina, vaikka siinä on se vaara, että Mervi niin hurmioituu radan juoksemisesta, ettei uhraa pienintäkään ajatusta enää maalimiehille, mutta yliheitoilla homovoltit jäävätten yleensä pois. Sadan metrin kyltti häämöttikin sitten yllättävän nopeasti siinä edessä, ja juuri kun ajattelin, että hupsista, sinne taisivatten maalimiehet jäädä maatumaan, Merkan haukku muuttui ulinaksi ja hiljeni sitten, kohta se tulikin rullan kanssa. Siinä vaiheessa kun se oli jo liinassa, tajusin kysyä, että pitäisikö mun mennä hitaammin näytölle, johon tuomari sanoi että ei tietenkään, ohjaaja menee just sitä vauhtia kuin haluaa. Aijjaa. No, me lennettiin sitten kakkosmaalimiehellekin. Kolmosen tuomari huusi pois piilosta, se oli ihan oikealla takakulmassa eli Mervi nosti ukot nro 1 ja 2, ihmeiden aika ei ole ohi!

Arvostelussa työskentelypisteitä tuli 37/40, "rullakoiran ei tulisi tuolla tavalla haukkua häiritsevästi koko ajan". Kehuja tuli siitä miten tehokkaasti ja alueen kattavasti Merkka etsi. Ja onhan se halukas. Ja vauhdikas. "Taitaa olla vähän kierroksilla" No shit, Sherlock :D Takakulman maalimies oli ihan ihmeissään nähtyään Merkan: "Ai se oli rullakoira...?!" Ensimmäisestä ilmaisusta lähti piste jostain syystä, mun mielestä se oli samanlainen kuin toinen, mutta noh, ihan sama. Eli hakupisteet 166! Mahtava tunne, jokaista pistettä kohden on vuodatettu ainakin litran verran kyyneleitä ja saman verran hikeä, mikään ei ole ollut helppoa eikä itsestään selvää tuon koiran haku-uralla. Facebookissakin kirjoitin, että tämä se tuntuu hyvältä, vähintään yhtä hyvältä kuin jäljen SM. 

Hip hurraa Peräkylän pessimistit! (Ei vissiin tyttöjen ilmeestä huomaa että
kuvan ottaneella Helillä on pallo...)

Meidän pienet taitavat <3 (Nyt pallo on
kuvaajan pään yläpuolella :D)

 Sitten oli vielä esineruutu, jossa kaikki olivat jo käyneet, joten päästiin aika suoriltaan sitten sinne. Mervi vähän juoksenteli mun mielestä, mutta nosti sitten takaa keskeltä sukkamytyn. Tästä 30 pistettä. Maastosta siis 196 pistettä eli yhteensä 290 - ei paha, ei paha. 

Me saatiin koularipinssi. Vaikka mun koirilla on yhteensä 3xBH, 2xHK1, HK2, JK1, 2, 3, tämä on ensimmäinen koularipinssi joka ollaan saatu, ja olen liikuttavan onnellinen siitä, että justiinsa tästä, täydestä mahdottomuudesta, jää muistoksi prenikka treeniliivin rintapieleen. Avointa luokkaa tuskin lähdetään yrittämään (tosin - never say never...), mutta nyt uskallan vihdoin katsella meille niitä EK-kokeita, jippiii!!!!

Tämä oli muuten mun eka koe rullakoiran kanssa. Mulla on aina ollut haukkuvia, mutta Merviltä se haukku ei luonnostaan ole tullut (no okei, se haukkuu koko radan, mutta se on alkanut vasta myöhemmin, aikaisemmin se oli ihan mykkä. Ja se haukkuminen juostessa nyt on niin eri asia). Vähän mulle oli epäselvää koska esim. irrotan sen liinan piilolla, mutta se ei livennyt käsistä (tein siihen edellisiltana käsilenkin ja laitoin ranteen ympäri, vähän hasardia, mutta toimi!) eikä mennyt tuhannen solmuun, vaikka treeneissä yleensä annan sen laahata suorana perässä. Kysyin vielä Elinalta kun laitoin vermeitä valmiiksi, että pitääkö koiralla olla panta kaulassa (roikottaen sitä Merkan tavan arkipantaa - tai yhtä niistä - kädessäni); Elina siihen että onhan sillä se rullapanta... Niin tosiaan, pitäisiköhän sekin ottaa mukaan...

Joko saadaan...?!!!

Iloisina tyttöinä starttasimme sitten Elinan kanssa kotimatkalle, ja illan suussa polkaistiin vielä Keitaalle juomaan ne kaljat, jotka itsellemme luvattiin jos koulareiden kanssa kotia tullaan. Ja Mervi ja Io saivat vielä hampurilaiset, totta kai.

Tänään sitten pienet kurinpalautukset tokosulkeisten merkeissä, kovasti taas väännettiin ihan niinkin vaikeasta asiasta kuin perusasennosta... Mervin kanssa pitää olla niin tarkka ja mustavalkoinen ja pitää se niin tiukasti kontrollissa, onneksi sitten Tepan kanssa saa vähän irrotella. Se on kyllä hauska. Se ei ole äitinsä tapaan kiihkeä, intensiivinen tai maaninen. Se on hauska. Iloinen ja hauska. Pelottavinta siinä on, että sen iloisuudesta on pieni murunen tarttunut minuunkin. Hrrr.