"You tried your best and failed so miserably. The lesson is: Never try." - Homer J. Simpson

torstai 1. tammikuuta 2015

Haulla alkoi tämä vuosi :-)

Joulunpyhät menivät lenkkeillessä kauniissa (ja ihan liian kylmässä) talvisäässä.




Tapaninpäivänä käytiin Korkeavireen hulluilla päivillä (perinteiset joulun ajan alet: 15 euroa/tunti) tokoilemassa. 


Tänään hakuiltiin pikkuporukalla.

Näin uuden vuoden kunniaksi porukalla on tapana kerrata vähän mennyttä vuotta ja asettaa tavoitteita tulevalle. Mennyt vuosi oli aika paska. Toki Mervi nyt voitti SM-kultaa jne., mutta yleisfiilis oli aika perseestä ja kaiken kaikkiaan jäi kyllä enempi paskan maku suuhun kuin hyvä mieli. No jos sitä nyt sitten vaikka toivoisi ettei tänä vuonna meidän porukasta kukaan kuolisi, mutta sekin taitaa jäädä haaveeksi kun perheeseen kuuluu selkävikainen 13-vuotias ja muuten vain elämänsä ehtoopuolta toinen takajalka maata laahaten rahjustava 15-vuotias.

Pirjon toiveesta vielä kuva joulukuusesta. Kokovartalokuvaa ei kyllä tule :-D


Sen verran voisi vielä palata menneeseen, että treenitilastot kertovat tyttöjen käyneen viime vuonna 71 kertaa hakumetsällä, 35 kertaa esineruudussa ja ajaneen 51 jälkeä per kuono. Lisäksi sitten kaikki toko-/tottis-/EK-härpäkkeet ja mitä milloinkin. 

Uuden vuoden juhlinta oli meikäläisen tapaan riehakasta kreisibailaamista. Aamulla lojui hirveessä darrassa sammuneita juhlijoita pitkin lattioita.




(Oikeesti kun puhelin piippasi vuoden vaihtumista, olin just ripustamassa vanhuuttaan reikääntyneitä pässinpökkimiä naurlle kuivumaan. Oli päässyt koko vuoden vaihtuminen tässä kaikessa hässäkässä unohtumaan.)

5 kommenttia:

  1. Onhan se harrastusvuosi tosiaan ihan paska, kun ei ole tullu kuin yksi vaivainen SM-kulta. Nojoo, semmonenhan se tietty on, miltä tuntuu. Ei muuta ku hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne :-) Emmä nyt ihan harrastusvuotta tarkoittanut - osin kyllä sitäkin - vaan ihan koko vuoden saldoa.

      Poista
  2. Kiitos joulukuusikuvasta :D (Et vaan uskaltanut sitä toista :P ) Mut hei, vähemmän paskaa uutta vuotta! ja syrän <3
    P&P

    VastaaPoista