Pyhäpäivän aktiviteetit

Aamulenkin jälkeen huristeltiin Valkealaan töllistelemään tottelevaisuuskoetta. Mervi pääsi tekemään hyppynoudon kokeen jälkeen. Ettei ihan turhaan koko päivää siellä roikkunut.

Sieltä jatkettiin tottiskentälle jossa jouduin vähän aikaa odottelemaan että kenttä vapautuisi; siellä nimittäin treenasi poliiseja. Vaikka en Oulusta olekaan niin silti... Jotenkin tulee aina niin syyllinen ja rikollinen olo kun on skoudeja näköpiirissä. Ja ne tietenkin jäivät vielä meidän treenejä katsomaan. Toisaalta jos olisi jotain kisajännitysongelmaa niin tuo olisi sen puolesta ollut hyvä treeni. Tein voittajan tottiksen vähän vajaalla seuruulla, Mervi oli tosi hyvä. Ainoa suurempi virhe oli mun heitto kaksikiloisen kanssa kun käytän sitä tukijalkaa. Vaikka kroppa muuten muistuttaa itäsaksalaista heittolajin harrastajaa, niin sitä kapulaa en saa kymmentä metriä heitettyä. Mutta kuten sanottu, Merkka oli vikkelä ja taitava. Hyppynoudonkin suoritti molempiin suuntiin koskematta. Loppuun otettiin vielä ylimääräisenä ohjelmanumerona piilonkierrot, minkä jälkeen Merkka halusi välttämättä kuraojaan rypemään.

Kotimatkalla tein narupallomaastoihin jäljen, josta tuli mun tallomaksi jäljeksi yllättävän looginen. Tosin jotenkin matemaattinen ajattelukykyni ei taaskaan toiminut ihan kaikilla sylintereillä ja niinpä jäljen ollessa jo yli puolitoista kilometriä pitkä mulla oli vielä kaksi keppiä taskussa... Joten nelikeppinen jälki. Mervi jäljesti nätisti ja nosti kaikki kepukatkin. Eikä törmätty edes marjasta-/sienestäjiin, vaikka metsät täynnänsä vaikka mitä tattiloita ja vahveroita ja joitain punaisia herkkupaloja (ilman valkeita pilkkuja...) olikin. Plus sitä mustikkaa. Sitä riittää ja riittää. Puolukkaakin näköjään aika runsaasti. Jäljestäjän unelmasyksy.

Viime aikoina tapahtunutta...

Maanantaina taisin vain ihan perunapellosta tokokentäksi tuunatulla omalla pläntillä treenata tokoa.

Tiistaina treenattiin hakua ja esineitä Marjokankaalla, Mervi oli huono. Haussa oma itsensä eli megahuono ja esineillä melko huono. Esineruutu oli vaikeakin, mutta silti. Oli vähän sellainen tunne että ihan kuin tuon koiran kanssa ei ikinä olisi mitään treenattukaan, sen tieto-taito-taso oli nimittäin vähän sellainen.

Keskiviikkona Martinpuron Tarjan ja Elinan kanssa treenattiin tokoa Mansikka-aholla. Mervi oli vähän sellainen nysvä ja minä EVVVK-asenteella liikenteessä joten en viitsinyt paljon edes mitään tehdä. Seuraamisen juoksuosuudella multa putosi pallo taskusta ja lopetin siihen. Paras oli ehdottomasti Emmi härnikoirana paikallamakuurivistössä kun se pingispallosilmät riemusta loistaen läjähti maahan ihan jokaisesta liikkurin "käsky"-sanasta ja ihan jokaisesta "maahan"-sanasta ja sen kaikista eri versioista. Aivan onnesta soikeana. Ja lenkin jälkeen kun Maire sai semmoisen pentujuoksuhepulin. Hän on niin hassu :D

Torstai ja perjantai meni koomaa muistuttavassa olotilassa. Elämä on rankkaa.

Tänään lauantaina käytiin aamulenkin jälkeen katsastamassa yksi paikka johon olen jo monta vuotta suunnitellut tallaavani jäljen. Ja nyt sen sitten tein. Tehtiin pieni lenkki ja ajaessani jäljen tallaamisen jälkeen poies sieltä ooppelista kuului siis ai-van järkyttävä ääni. Ikään kuin kolahdus, mutta paljon kovempi. Rämähdys?! Yritin katsoa mitä sille kävi, mutten löytänyt mitään (mikä nyt ei sinällään kerro yhtään mitään koska en silloin jouluaatonaattona tajunnut sitä räjähtänyttä rengastakaan kahdeksaan kilometriin...) Seuraillaan asiaa.

Jäljen muhiessa kävin treenaamassa voimalaitoksen nurtsilla tokoa. Nyt Mervi oli ihan kivan tuntuinen.

Sitten vähän paimennusta. Käytiin tsekkaamassa lampaat ja pyöritettiin niitä jonkin aikaa. Lähinnä poispäinajoa, joka on Mervistä aivan järjetöntä. Hänen logiikkansa vastaista toimintaa.

Jäljelle lähtiessä Mervi oli aivan lääh-lääh-puhkipoikki, joten vähän aikaa leikittiin vesiletkulla ja sitten hän sai kylpytakin niskaansa jotta vähän viilenisi. Jälki oli hyvin kiemurainen ja sisälsi neljä tienylitystä, lukuisia kummallisia suunnanvaihtoratkaisuja ja kaiken huippuna ihan loppumetreillä onnistuin - tämän ihan ensimmäistä kertaa vaatimattoman, mutta kommelluksia sisältävän jäljentallaajanurani aikana - ihan pokerina kävelemään oman janani poikki. Tämä kaikki tietenkin eksymistä välttääkseni. Ratkaisin syntyneen janadilemman aloittamalla janan keskeltä ja toivoa että Mervi jotenkin klaaraa homman. Hienosti Merkka-Petteri jäljesteli kaikki kepit nostaen ja jälkeä hukkaamatta. Hitsin paljon sieniä metsässä.

Illalla tein korjaussarjamentaliteetilla yhden esineen esineruudun Marjikselle (unohdin ottaa kulmamerkkejä ja esineitä mukaan niin siksi vähän kutistui tuo treeni). Avaimenperä kuopassa. Nousi ensimmäisellä pistolla.

Loppukevennys:

Ki, kissavitsi:

Mitä yhteistä on Elfriede-Kittyllä ja Harrison Fordilla?

No, kumpikin on takaa-ajettu :D :D :D

Ehhehe

TOKOa ja jälkeä

Pitkästä aikaa käytiin Ravilinnassa Merkan kanssa kahden tokoa veivaamassa. Tai oli meillä Maukka ja Emmi mukana, mutta he odottivat autossa. Mervi treenasi ruutua, ohjattua, idaria, kaukoja ja seuraamista. Ihan mukavasti hän pelitti tänään.

Sitten käytiin ajamassa siis ai-van järkyttävään ryteikköön tallaamani jälki. Mervi jäljesti hyvin intensiivisesti ja tarkasti, mutta ei yhtä keppiä vaivautunut nostamaan, vaikka ihan päältä menikin. Nostin sen sitten itse, mitä sitä hyvää keppiä jättää metsään lahoamaan.

Ja niin se minun lomani sitten loppui. :( Nyyh, ei viikko riitä mihinkään :(

Repovedellä

Äiti tuu grillaan, täällä huutaa Emmi ja Mervi

Oltiin oikeestaan lähes koko ajan veessä

Pää on painava, mutta onneksi leuka kelluu

Mitä likaisempi, sitä onnellisempi

Komentajakapteeni Emmin ponttoonilla kaikki hyvin

Mairekin välillä eksyi kameran eteen

Kohta tulee vettä, tuumii Mervi

Kaskea vissiin poltettu

Kohta mennään lossilla yli

Semmoista

Paimennusta verenmaku suussa

Siis Mervi vain puri kieleensä paimentaessaan, ei raadellut lammasta tms.

Sitten käytiin Langinkosken keisarillisella kalastusmajalla poseeraamassa:





Esineet, haku, paimennus

...Siinä Mervin tämän päivän ohjelmisto. Mun piti tänään hoitaa tylsiä paperi- ym. hommeleita, joten aktiviteetit painoittuivat iltapuolelle.

Lapinkulmalla treenattiin esineitä ja hakua Elinan, Mikon ja Riikka M:n kanssa. Merville ensin esineet. Alue oli ryteikköinen ja takana oli oja, jonka ylityksen jälkeen oli vielä yksi takaesine, mikä oli Merkasta aika hankalaa, kun hänestä olisi ollut niin mukava vain siitä ojasta kääntyä tai korkeintaan ojan pohjaa pitkin edetä. Muuten kyllä melko oivallisesti työskenteli hän.

Haussa Mervi pääsi näyttämään uusia vermeitään. Vihdoinkin löysin hänelle pitkään etsimäni vaaleanpunaiset, maastokuvioiset valjaat nimittäin! Aika tyylikkäältä Mervi siis näytti viilettäessään; tähän astihan hän on joutunut hakuilemaan Mairen vanhoissa punaisissa valjaissa. Myös uusi rulla ostettiin PK-mestiksistä; vaaleanpunainen ruotsalaisrulla. (Tai patukka, mutta askartelen siitä rullan.) Mervin treeni meni seuraavasti: tyhjä, suora, suora, ilmaisu (vaaleanpunaisella irtorullalla), tyhjä, lähiukko kiintorullalla. Melko kiitettävästi Mervi hommasta suoriutui.

Treenin jälkeen käytiin vielä vähän paimentamassa, ja nyt Merkka makaa ihan taljana tuossa jaloissa, eikä hänen varmaan lampaita tarvi laskea saadakseen unen päästä kiinni :D

Ensimmäinen lomapäivä

Näin syksyn saapuessa ja koulujen alkaessa alkoi myös minun säälittävä, kokonaisen viikon pituinen melkein-kesälomani. Aloitettiin pirteästi pitkällä metsälenkillä tyttöjen kanssa. Sitten laitoin Merville jäljen vanhenemaan ja lähdettiin paimentamaan. Lampaat olivat kovasti menossa koko ajan johonkin, joten Mervi sai painaltaa hiki hatussa pitääkseen ne koossa. Jostain syystä niiden ryhmähenkikin vähän rakoili, ja ne levisivät sinne tänne kuin sepän eväät jos ei varaansa pitänyt. Häkitettiin ne ja vähän suuntakäskyjä treenailtiin.

Pienet toko-treenit vetäistiin voimalaitoksen nurtsilla. Otettiin ruutuprojektia ja kiertojen kanssa luoksetulon stoppeja.

Sitten tytöt pääsivät uimaan ja kylläpä se heistä olikin mukavaa :)

Viimein tuli jäljen vuoro. Jana oli vaikea, alamäki, polunylitys, ylämäki. Vähän räpistellen Mervi sen selvitti.

Illalla toko-treenit Männistön koulun kentällä. Mervi esitti taas kaikki huonot puolensa osaamatta yhtään liikettä kunnolla (no teki se paikallaanolot melkein yhtä hyvin kuin härnikoirani, oranssi mittelspitz "Törppö" joka tarvitsi vain pienen jalka-avun paikallamakuussa...). Pääasiassa se häröili, sikaili ja ennen kaikkea äänteli. Eipä taas vähään aikaan ole ollut niin paska fiilis treenien jälkeen kuin tänään. Olen sen kanssa oravanpyörässä, jossa yhteen asiaan puuttuminen hajottaa jonkun muun jutun ja siihen puuttuminen taas vaikuttaa tähän ja mistään ei tule mitään. Ja näin hieno koirani menee hukkaan kun en saa siitä sen parhaita puolia esille.

Viikonloppu

Lauantaina oltiin kisaturisteina PK-SM-kokeessa. Vähän ehkä itseä harmitti kun ei Mervin kanssa siellä oltu kisaamassa, varsinkin kun moni tuli kyselemään miksen ja osa luuli että oltiin sen kanssa. Ensi vuonna sitten. Ehkä. Katsellaan. Mutta kiva se oli katsoa ja jännittää ystävien ja kylänmiehien suorituksia (joo, ihan totta, oli vallan kylänmieskin kisaamassa). Mairekin pääsi turisteloimaan, vaikka ajattelin, että paukkuarka koira ja neljällä kentällä pyörivät tottikset, mutta Mairepa on jo niin kuuro, ettei se enää hötkyillyt. Ainoastaan illansuussa kun katsoimme IPO-koirien treeniä, se vähän reagoi ihmetellen piiskaan. Paljon hienoja suorituksia ja valitettavia pettymyksiä, mutta tällaista tämä koiraurheilu ja -kisaaminen on. Jos tosiaan tavoitteellisesti treenaa ja uhraa vapaa-aikansa koiran eteenpäin viemiseen ja tietää, että koira on onnistuessaan aivan timanttia, ja silti jostain syystä just niissä tärkeissä kokeissa ei onnistu, niin kyllä se vituttaa. Ja siihen tunteeseen jostain syystä osaan samaistua. Mutta suvereenisti Tupla hoiti jäljellä homman kotiin, aloitti ihan kokeen ensimmäisenä koirana ja siitä lähtien johti koko kisaa loppuun asti. Hieno homma!

Sunnuntaina paineltiin sitten F5-näppäintä kotikisastudiossa, ja käytiin voimalaitoksella treenaamassa tokoa. Sitten kävelytettiin lampaita ympäri ämpäri (eikä ne edes viljapeltoon rynnineet!) ja illalla vielä Mervin kanssa käytiin pyörälenkillä.

Ja siitä se loma sitten alkoi.

Harvinainen pyhäinjäännös olohuoneessani: Jäljestyksen suomenmestarin syömä pöydänkulma

Jälkeä, jälkeä, hakua

Maanantaina tein Marjokankaalle jäljen, jonka Mervi ajoi hyvin tarkasti, kunnes ihan loppumetreillä harhautui sienestäjien harhoille. Oli niitä perattuja sienenjätteitä joka paikassa, joten varmana oli harhoja. Periaatteessa Merkan ehkä olisi pitänyt tuo loppukeppikin selvittää, koska hänen olisi tuohon omaan jälkeen jo kaiken järjen mukaan pitänyt leimaantua. Mutta noin muuten ihan kivasti meni.

Tiistainakin tein jäljen Marjikselle, ja nyt taisi joku välikeppi jäädä (mutta oli vähän hankalat kepit kun satoi vettä ja tämän kepin noukin jäljen alusta vasta mukaan ja se oli kakkonen eli ei paria minuuttia kauemmin ollut hajustunut). Kivasti jäljesti kyllä vaihteeksi.

Keskiviikkona hakua jugurttipurkkimetsässä (siis mikä järki siinä on että ripustetaan sadoittain Jacky makupala- ja jugurttipurkkeja keskelle metsää puiden oksille roikkumaan?!!!). Mervi toimi hyvin mervimäisesti, yksikään pistoista ei ollut mieleni mukainen, mutta en mie tämmöinen tavan puuhastelija jaksa vääntää kun tulee vain paha mieli kaikille. Nyt kun ei nipota niin tulee vain mulle paha mieli ja sehän nyt ei haittaa ketään. Ei edes minua itseäni koska se on se mun normaaliolotila. Säälittävää. Treenien antikliimaksi oli kun yritin kuoriutua laadukkaasta euro viidenkymmenen sentin sadetakistani, mutta sen laatuvetoketju ehti parin tunnin treenien aikana ruostua jumiin enkä saanut sitä pois päältä. Ajattelin, että joudun viettämään koko säälittävän elämäni säälittävän lopun keltaiseen sadetakkiin verhoutuneena.

Tänään rupesin ajatuksen tasolla harkitsemaan jälkikokeeseen osallistumista. Piirinmestaruus olisi ihan kotinurkilla, mutta tajusin, että se osuu valmennusrenkaan leirin kanssa samalle viikonlopulle. Noh, eipä sen niin väliä, me mihinkään maastoon oltaisi edes päästy kun vain kymmenen pääsee tottiksen perusteella. Viime vuonna oli sen verran hyvä säkä että se tottis oli vasta jäljen jälkeen. No viime vuonna minäkin vielä jaksoin sen voittajan jäljen kipittää Merkan perässä. Ja Merkalla oli vielä hampaita suussa. Ja aurinkokin välillä paistoi.

Merkka ja Merkan kaverit iloisina :)

Jälkeä pitkästä aikaa

Haramaan tiellä tänään reippaana heti herättyäni (mikä tosin tapahtui klo 11.30...) Marjastajia ja sienestäjiä oli metsässä ihan kivasti. Jäljen tallattuani kävin tyttöjen kanssa lenkillä ja yksi kovasti toitotin kaikille metsässä pylliselevillä mummoille ja papoille, että sinne tien toiselle puolelle ei missään nimessä kannata lähteä poimimaan, sillä siellä ei ole marjan marjaa/sienen sieneä (sen sijaan siellä vanheni Mervin jälki :D)

Kuitenkin jäljen ja lenkin tehtyäni uhkarohkeasti lähdin vielä Nastolaan kaupoille, ja takaisin tullessani jotkut marjastajat/sienestäjät olivat sitten siellä Merkan puoleisessa metsässä käyneet, koska meidän epäviralliselle parkkipaikallemme oli parkkeerattu auto ja koska Mervi ei millään meinannut edes janalla jälkeä nostaa, vaan lähti aina kaartamaan väärään suuntaan, kunnes vähän kimpaannuin ja lähes näytin sille mistä pitää mennä. Pedagogisesti oikeaoppisempaa olisi varmasti jättää jälki sinne vain ja lähteä kotiin, mutta kun sen verran on vaivaa nähnyt että sen jäljen on huolella ja rakkaudella suunnitellut ja toteuttanut, niin ajettava se on.

Janapöllöilystä selvittyään Mervi jäljesti melko tarkasti ja hyvin, terävä kulmakin just eikä melkein, samoin kaksi tienylitystä. Ihan lopussa tuli taas pientä sählinkiä ja pyörimistä, mutta muuten ihan ok. Ja Mervi oli ihan puhki-poikki. Sen lämmönsietokyky on aika onneton :(

Tokoa ja lampaiden ulkoilutusta

Eilisen lauantain aktiviteettipuoli aloitettiin Elinan kanssa Marjokankaan lenkillä. Sieltä sitten singahdettiin pitkästä aikaa yläasteen kentälle tokoa treenaamaan. Merkka treenasi seuraamista, ohjattua, ruutua, luoksetuloa, kaukoja ja taas ruutua ja seuraamista. Seuraamisessa on menty aimo harppaus takapakkia, luoksetulon stopit olivat aika surkeat (tosin tässä mun on vaikea löytää ne oikeat kriteerit mikä on hyvä mikä ei) ja kaukot - ne nyt tuon koiran kanssa eivät vain luonnistu :( Ruudussa Merkka-Petteri sen sijaan oli tosi pätevä :)

Tesupallo saa kyytiä

Tämän jälkeen käytiin laitumelta hakemassa lampaat ja vietiin ne kävelylle. Ne pääsivät ihmettelemään seurantalon palaneita jäänteitä, patikoimaan metsäpolkuja ja tietenkin loppuhuipennuksena olympiakisojen hengessä urheilukentälle, jossa riittikin paljon ihmeteltävää, kuten kuularinki, jossa koko poppoo seisoi ihmettelemässä, eivät kai ole ennen vielä betonilla kävelleet. Kuminen pituushyppybaana oli myös neideistä kiva köpsytellä. Tälleen kirjoitettuna kuulostaa kyllä hieman oudolta ulkoiluttaa lampaita urheilukentällä, mutta täällä peräkylillä ei olla ihan niin tarkkoja tuommoisten asioiden kanssa. Aluksi meillä oli Elinan kanssa kauhet pähkäilyt ja suunnitelmat tyyliiin "jos sie meet tässä ja mie oon tossa ja lampaat ikään kuin tuolla ja yksi koira täällä ja toinen siellä ja sit nää niinku menis tästä...", mutta toteuttaminen vähän ontui, kun koko ajan joku palapelin palasista oli väärässä paikassa. Mutta sitten Iippa ja Merkka ottivat homman omiin tassuihinsa ja homma alkoi pelittää ilman, että meidän sen suuremmin täytyi puuttua tyttöjen työnjakoon, Io liikutti lampaita ja piti huolen etteivät ne painuneet metsään, ja Merkka oli lampaiden edessä huolehtimassa siitä, etteivät ne rynnineet hallitsemattomasti kohti auringonlaskua.

Sinne vain kaverit, kalliolle kukkulalle

PS: Kittykin ottaa lääkkeensä ihan kiltisti nyt. Syötän sitä kädestä herkkupala-herkkupala-lääke-herkkupala-lääke-herkkupala eikä toinen edes tajua ottavansa lääkettä :D

Ällöä

Alkuun reportaasia Peräkylän pessimistein (ällö)positiivisuustreeneistä ja loppuosa muuten vaan ällöä. Eli jos nouseepi helposti vihreä sylki ylös kurkkua pitkin niin tämä postaus kannattaapi ehkä oman mielenrauhan vuoksi jättää lukemati.

Eli tänään sitten Elinan kanssa treenattiin ihan asenteella voimalaitoksen kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa miljöössä (siellä on kuvattu Suomi-filmin klassikoita kuten legendaarinen Rosvo-Roope, kaksi kolmesta Tukkijoella -elokuvaversiosta sekä dramaattinen Koskenkylän laulu, jota purkittaessa Tauno Palo melkein siirtyi taivaallisille valkokankaille kuohuvan kosken pyörteisiin molskahdettuaan).

Itse treenit sujuivat leppoisissa tunnelmissa, kaikki meni jokseenkin nappiin, paitsi ruutu, jossa Mervillä oli oikea paikka hukassa, seuraaminen ja kaukot, joissa hänellä oli oikea tekniikka hukassa ja idari, jossa mulla oli oikea tekniikka hukassa. Eikä myö muuta sitten taidettukaan ottaa. Paitsi ohjattu, joka oli ihan ookoo. Mutta hienosti ja varsin harmoonisen mielialan vallitessa saimme treenit vedettyä läpi lopun teoriaosuuteen asti. Elinastakin on viime aikoina tullut niin pelottavan positiivinen. Joka treeneissä ja lenkillä hän löytää ainakin yhden neliapilan ihan noin vain.

Ja nyt siihen vielä ällömpään osuuteen. No, minullahan on hännätön kissa Elfriede-Kitty (josta eläinlääkäri on kirjoittanut mm. antaa mentaaliselta statukseltaan jälkeenjääneen vaikutelman), tuo tuki- ja liikuntaelinvammainen luojanluoma. Muut kissat, varsinkin itämainen ihme Lilifee, kiusaavat häntä joskus. Ja Kitty-paralla - kuten emännälläänkin - menee stressistä vatta sekaisin. No tässä muutama päivä takaperin Lilifee oli päässyt Kittyä (tai Shittyä, kuten häntä näinä ripaskapäivinä leikkisästi kutsun) vähän kiusimaan, mistä syystä Kittyllä meni sitten pakki sekaisin. Ja koska hän on vähän vammainen, hän ei pysty täydelliseen sisäsiisteyteen (ts. pissii ja kakkii vähän sinne sun tänne), eikä myöskään vammaisen selkänsä kanssa henkilökohtaisesta hygieniastaan huolta pitämään. No, koska Kitty ei myöskään ole kauhean liikkuvainen yksilö, hän nauttii etuoikeudesta ulkoilla puutarhassa mielensä mukaan, koska ei mihinkään kodin välittömästä läheisyydestä poistu. Siksi hän toissa päivänäkin ulkoili riemumielin, onhan se rentouttavaa istuskella leppeässä auringonpaisteessa lintuja ja myyriä vaanimassa.

Illalla sitten otin hänet pyllypesulle, olin koko päivän jo katsellut, että liekö vatta nyt ihan enemmänkin kipeä, koska kovin oli vaisu ja apea tuo tavallisesti kovin puskeva ja kehräävä kissa. Takaliikkeensä vaikuttivat huterilta vallan. Pelästyin jo, että nytkö hän halvaantuu, koska ristiselässä hänellä on melko mojova epämuodostuma. Ennen pyllypyykkiä laitoin hänet vielä hiekkalaatikolle, ja Kitty oli niin vaisu, ettei pysynyt siinä edes jaloillaan. Ajattelin, että otan hänet huomenna töihin mukaan, jos on aamulla vielä yhtä nuupahtanut. Pesulla ajattelin, että karvaa neidistä lähtee jonkin verran, joten harjaanpa hänet nyt vielä ennen nukkumaanmenoa. Vedin karstalla pari kertaa selkää pitkin ja katsoin, että mitä ihmettä siinä liikkuu (no nyt viimeistään kannattaa lopettaa lukeminen, jollein Polanskin Inho ole lempileffasi), ja koko karsta kuhisi aivan tuhannen täynnä iljettäviä kärpäsentoukkia. Multa lensi karsta yön pimeyteen ja huusin sellaista oksennuksen- ja itkunsekaista ulinaa, mitään niin kuvottavaa en kyllä ihan hetkeen ole kokenut. Ihan paniikissa yritin sitten nyppiä mouruavasta ja sähisevästä kissasta niitä matoja, oksennusta niellen. Yksin en siinä illan pimetessä voinut enää muuta tehdä kuin pistää kissan kylpyhuoneeseen aamua odottamaan.

Aamulla Kitty oli aivan flaati. Töissä hänet rauhoitettiin ja karvat ajeltiin selästä ja peffasta laaja-alaisesti. Hänellä oli selässään kaksi reikää, joissa madot herkuttelivat yrittäen syödä kissa parkaa elävältä. Todennäköisesti Lilifee oli saanut hänelle pari kynnenjälkeä selkään aikaiseksi, sitten se haiseva kakkapylly ja a vot, kärpäsillä oli elämänsä bileet. Madot pestiin pois, haavat tuoreistettiin ja ommeltiin. Sitten vain Kitty tippaan ja kipulääkkeet ja antibiootit päälle.

Kitty pieni sairastaa

Nopeasti se Kitty siitä alkoi elpyä - kun lääkäritäti Pia häneltä yritti ottaa tippaa pois, hän yritti karata ja kun Pia asettui hänen esteekseen, niin iski kaikin voimin kinttuun kiinni. Kotona sitten vielä putsasin ja voitelin haavat (onneksi Kittyllä on tuon vammansa takia tunnottomia alueita takaselässä...)

Tänä aamuna sitten "Näin annetaan kissalle tabletti, osa 1". Antibiootti on makutabletti, siksipä ajattelin, että no, mie vain annan sen Kittylle, joka kiltisti nielee sen. Virhe. Kitty kyllä kiltisti otti tabletin, imeskeli sitä hetken ja sylki taas ulos. Olin jopa vallan maksamakkaraa ostanut kyytipojaksi, mutta ei. Poskesta toiseen muljutti tablettia, mutta sylki pois. Sitten rupesi olemaan jo vähän kiire töihin, joten sanoin, että nyt vain suu auki ja lentokone tulee. Virhe. Kitty iski hampaat mun sormiini niin, että tähdet säkenöi silmissä. Keskisormesta puri ihan kynnen läpi ja palan pois, etusormeen tuli pienempi, mutta sitäkin kipeämpi haava. Eli nyt on sitten antibiootit kummallakin. Mun toinen sormi on tunnoton, toinen muistuttaa lähinnä mustaamakkaraa, sitä pakottaa ja se on kivikova. Iltalääkkeen liuotin pieneen vesimäärään ja pistin ruoan sekaan.

Ei ehkä ihan maailman kaunein kissanpeffa

Että näin täällä tänään.