...Siinä Mervin tämän päivän ohjelmisto. Mun piti tänään hoitaa tylsiä paperi- ym. hommeleita, joten aktiviteetit painoittuivat iltapuolelle.
Lapinkulmalla treenattiin esineitä ja hakua Elinan, Mikon ja Riikka M:n kanssa. Merville ensin esineet. Alue oli ryteikköinen ja takana oli oja, jonka ylityksen jälkeen oli vielä yksi takaesine, mikä oli Merkasta aika hankalaa, kun hänestä olisi ollut niin mukava vain siitä ojasta kääntyä tai korkeintaan ojan pohjaa pitkin edetä. Muuten kyllä melko oivallisesti työskenteli hän.
Haussa Mervi pääsi näyttämään uusia vermeitään. Vihdoinkin löysin hänelle pitkään etsimäni vaaleanpunaiset, maastokuvioiset valjaat nimittäin! Aika tyylikkäältä Mervi siis näytti viilettäessään; tähän astihan hän on joutunut hakuilemaan Mairen vanhoissa punaisissa valjaissa. Myös uusi rulla ostettiin PK-mestiksistä; vaaleanpunainen ruotsalaisrulla. (Tai patukka, mutta askartelen siitä rullan.) Mervin treeni meni seuraavasti: tyhjä, suora, suora, ilmaisu (vaaleanpunaisella irtorullalla), tyhjä, lähiukko kiintorullalla. Melko kiitettävästi Mervi hommasta suoriutui.
Treenin jälkeen käytiin vielä vähän paimentamassa, ja nyt Merkka makaa ihan taljana tuossa jaloissa, eikä hänen varmaan lampaita tarvi laskea saadakseen unen päästä kiinni :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti